Romaanitaiteen tiiliskiviä. Kuva: Petri Hänninen

1

Kaikkihan tuntevat Frank Herbertin Dyynin, siitä tehdyt kökköelokuvat sekä mukiinmenevän tv-sarjan, mutta satuitko tietämään, että kirjan pohjalta on tehty useampikin lautapeliversio, jotka kaikki ovat varsin kehuttuja yksilöitä?

Dune: Imperium yhdistelee työläistenasettelua ja pakanrakennusta. Ensin mainittu mekaniikka kuuluu inhokkeihini, kun taas jälkimmäisestä pidän suuresti. Nämä kaksi kun yhdistetään ja pelin oleelliseksi osaksi nostetaan yhteenotot aavikolla, saadaan mitä mainioin lautapeli. Parin tunnin sessiossa pisteitä haalitaan eri suunnilta ja erilaisilla toiminnoilla.

Vihreä johtaa, mutta punainen on keskittänyt joukkojaan aavikkotaistelun. Kuva: Petri Hänninen

2

Estrella-juustonaksut ovat palanneet kauppoihin! Ne olivat aikoinaan suosikkejani, kunnes yllättäen katosivat kauppojen hyllyiltä vuosiksi. Nyt niitä taas saa! Estrella-juustonaksut ovat pitkiä, erittäin juustoisia ja voimakkaan makuisia.

3

Puolukoista vatkattu marjapuuro eli vispipuuro. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vähän maitoa sekaan, ja perinneherkku katoaa kitaan nopeammin kuin ehdit sanoa lappapuuro.

4

On hienoa että on olemassa tiiliskiviromaaneja, sellaisia jotka hyllystä päähän pudotessaan vievät hengen. Esimerkkinä vaikka Orhan Pamukin Nimeni on Punainen tai Susanna Clarken Jonathan Strange & herra Norrell, Dostojevskit ja Tolstoit, ja niin edelleen.

Hyvin kirjoitetusta tiiliskivestä alkaa uskoa, että se todella on totta. Mikä nautinto onkaan upota pitkäksi aikaa romaanin maailmaan, aivan kuin olisi jossain toisessa ajassa ja paikassa ja eläisi sen henkilöiden kautta. Sellainen saattaa vaikka muuttaa ihmistä.

5

Tampereen katuratikkaa on hehkutettu jo liikaakin, vaikka siinä meni moni asia väärin. Hämeenkadun lehmusten kaataminen aiheutti minussa suuren surun ja vihan, aivan kuin läheisen poismeno. Lehmusten vehreä vastaanotto houkutteli minut aikoinaan muuttamaan Tampereelle, ja vielä vuosienkin päästä sain kylmiä väreitä mielihyvästä ne nähdessäni.

Enää minulla ei ole oikeastaan mitään halua kulkea Hämeenkatua, se on vain reitti jota kuljen jos on pakko. Ennen saatoin harhailla kirjakauppaan tai Stockalle ihan vain siksi, että saan kulkea puiden alla. Ja siihen kun pantiin vielä päälle Tuomiokirkonkadun autioittaminen, niin eipä siellä huvikseen käppäile.

Mutta itse ratikka, onhan se vain miellyttävä menopeli kunhan päätepysäkki sattuu olemaan linjan lähettyvillä. Keskustasta hurauttaa Taysiin ja Hervantaan tuosta vaan yhdessä hujauksessa, kyyti on tasaista ja sujuvaa.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua