Santtu-Matias Rouvali. Kuva: Jussi Virkkumaa
KONSERTTI | Miltä kuulostaa, kun maailmanloppu vyöryy päälle? Silloin kajahtavat pelottavat tuomion pasuunat, kuten Tampere-talon illassa lauantaina.
”Verdi on ladannut paljon sisältöä ja merkitystä yhteen sanaankin, kuten Lacrymosa-osan päättävään Aameneen.”
Giuseppe Verdi: Messa da Requiem Tampere-talossa 9.10.2021.
Miltä kuulostaa, kun maailmanloppu vyöryy päälle? Silloin todellakin – vähintään vertauskuvallisesti – kajahtavat pelottavat tuomion pasuunat, kuten Tampere-talon illassa lauantaina.
Juuri oopperoistaan tunnetulla Giuseppe Verdillä luultavasti oli klassisista säveltäjistä parhaat valmiudet tulkita lopun ajan tunnelmia ja ihmisen henkilökohtaista hätää elämän menetyksen hetkellä.
Verdi ymmärsi, miten sovittaa kuoro, orkesteri ja yksilösolistit soivaksi ja pauhaavaksi kokonaisuudeksi. Se saa parhaimmillaan kylmät väreet kulkemaan kuulijoiden selkäpiissä.
Kun hänen Requieminsa Dies irae -osa eli Vihan päivä valkenee, on kuin tornado vyöryisi yli ja maanjäristys repisi jalat alta. ”Kuolema ja luonto hämmästyvät”, varmistaa bassosolisti. Ilmassa on ehdottomuuden ja lopullisuuden tunnetta.
Enpä muista, koska missään Tampere-talon konsertissa olisi ollut niin pakahduttava ja päälle vyöryvä tunnelma.
Verdi ja kirkko sukset ristissä
Koska en ole musiikkikriitikko, en arvioi konserttikokemustani tähdillä.
Musiikin harrastajana voin vain todeta, että Tampere Filharmonia, kapellimestari Santtu-Matias Rouvali, esityksen yhdistetty suurkuoro sekä neljä solistia takasivat kuulijoilleen ikimuistoisen illan.
Verdin Messa da Requiem vuodelta 1874 on valtava, maailmanhistorialliset mittasuhteet saava teos. Samalla se on kuitenkin hyvin yksilöllinen ja henkilökohtainen. Mullistusten keskellä pieni ihminen pelkää, huutaa hätäänsä ja rukoilee armahdusta koskettavalla tavalla.
Verdi käyttää ihmisääntä mestarillisesti. Solistiosuudet ovat henkeäsalpaavan kauniita ja koskettavia. Verdi on ladannut paljon sisältöä ja merkitystä yhteen sanaankin, kuten Lacrymosa-osan päättävään Aameneen.
Se on sikäli kummallista, että Verdi ei totisesti ollut mikään aikansa katolisen kirkon musiikillinen lähetti. Hänen käsityksensä kirkosta ja sen palvelijoista oli lievästi sanottuna nuiva.
Kirkko ei myöskään hyväksynyt hänen pitkään jatkunutta avointa suhdettaan myöhempään toiseen vaimoonsa Giuseppina Strepponiin. Siitä säveltäjä viis välitti.
Pääosassa äänet, ei kapellimestari
Verdin Sielunmessussa solisteilla on paljon enemmän laulettavaa kuin vastaavissa teoksissa yleensä. Siksi oli hienoa, että Tampereella kuulluista kahdesta esityksestä – toinen oli jo perjantaina 8.10. – ei tässäkään suhteessa heikkoa kohtaa löytynyt.
Sopraano Marjukka Tepponen, mezzosopraano Maiju Vaahtoluoto, tenori Andrea Shin ja basso Georgi Kirof muodostivat ehjän ja tasapainoisen ensemblen.
No, Kirofilla tuntui olevan ääni ehkä hieman tukossa, kun taas Tepponen nousi jo osuuksiensa laajuuden vuoksi ehkä joukon selvimmäksi kiintotähdeksi.
Libera me Domine, vapauta minut Herra, helkkyi sopraanon yksinäinen ääni kuoron keskellä messun viimeisessä osassa. Huh, mikä teho!
Tampereen Filharmonisesta kuorosta ja Tampereen Oopperan kuorosta yhdistetty yli satapäinen suurkuoro teki hienon vaikutuksen. Toivottavasti tällainen voimien kokoaminen isoissa teoksissa ei jää viimeiseksi kerraksi.
Entäpä sitten Rouvali? Santtu-Matiakselta tuntuu onnistuvan nyt kaikki. Mutta ehkä juuri tässä konsertissa suurin tähti ei ollutkaan kapellimestari itse vaan hänen johtamansa ihmisäänten valtameri.
Yleisö osasi arvostaa kuulemaansa. Pitkät aplodit annettiin seisten.
Äidinkielenopettajani muistokonsertti
Yön yli nukuttuani konsertin jälkimainingit velloivat yhä mielessäni. Sitten niihin tuli yllättäen hieman henkilökohtaisempikin sävy.
Aamun lehdestä luin, kuinka lukioaikainen äidinkielen lehtorini Helena Pyötsiä oli nukkunut pois 8. syyskuuta.
Muistan Helenaa erityisellä lämmöllä. Hän tutustutti minut ja koko luokkani kaikenlaiseen kirjallisuuteen, rohkaisi minua kirjoittajana ja sai lopullisesti hakeutumaan toimittajan ammattiin.
Juuri Helenan ja muutaman muun Rellun eli Tampereen Lyseon lukion ikimuistoisen lehtorin ansiosta ymmärrän, mikä merkitys hyvällä opettajalla voi lapsen kehitykselle olla ja kuinka arvokasta työtä he kaikki tekevät.
Omistan tämän konserttikokemuksen Helena Pyötsiän muistolle.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen (at) kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Markku Klamin viulukonsertossa soi lapsettomuuden tuska ja toivo – Requiemin kantaesitys Tampere Biennalessa
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Markku Klamin viulukonsertto muistuttaa toivon tärkeydestä ja on lämmin myötätunnon osoitus kaikille niille, joita lapsettomuus on koskettanut.
126 vuoden odotus on ohi: Gerontiuksen uni sai viimein ensiesityksensä Tampereella – arviossa Filharmonian konsertti
KONSERTTI | Edward Elgarin kuoro- ja orkesteriteoksen kirkkain tähti oli sopraanosolisti Dame Sarah Connolly.
Unenomaista tunnelmaa ja pienieleistä kauneutta – Ichiko Aoba konsertoi Finlandia-talossa
KONSERTTI | Japanilainen laulaja-lauluntekijä Ichiko Aoba vangitsi Finlandia-talon yleisön omintakeisella folktronicallaan.
Pelkkä Poutanen pohtii levyllään elämän ja kuoleman suhdetta: ”Mussa kulkee just noin synkät sävyt ja just toi valo”
KONSERTTI | Galleria Himmelblaussa esiintynyt Pelkkä Poutanen tekee lauluja, joissa ollaan hautojen äärellä, itketään ja poltetaan noitia, mutta myös kurkotetaan valoon.