Salaisuuksien ilta. Kuva: Mika Hiltunen / Tampereen Teatteri

1

On aivan ihanaa päästä teatteriin. Tampereen teattereissa on nyt monipuolisia esityksiä, ja onneksi moni koronan jalkoihin jäänyt esitys saa palata uudelleen ohjelmistoon. Yleisö on ottanut innolla vastaan niin vanhat kuin uudetkin esitykset.

Tampereen Teatterin Salaisuuksien ilta on leikkisä, nopea, älykäs ja hauska. Tampereen Työväen Teatterin Kaksi paavia on kunnon puheteatteria, jossa on tekstiä valtava määrä, ja jonka tekstimassan kaksi konkaria Esko Roine ja Asko Sarkola hallitsevat suvereenisti. TTT:n Poikakoodi on ravisteleva esitys, jossa teinipojan maailmantuska ja kasvukivut liikuttavat.

Vaikka päällimmäisenä on vapauden hurma ja ilo siitä, että taas pääsee teatteriin pitkän kuivan kauden jälkeen, yllätti yksi kaipaus. Korona-aikana kuri oli hyvä, ei ollut tungosta ja kaikki sujui mainiosti, kun katsomo täytettiin paikkalipuista välittämättä rivi kerrallaan hyvässä järjestyksessä ja katsomosta poistuttiin samoin kurinalaisesti rivi kerrallaan. Sitä en sentään kaipaa, että takki piti ottaa katsomoon mukaan.

2

Anneli Kannon Rottien pyhimystä (Gummerus, 2021) on kehuttu moneen kertaan ja yhdyn ylistykseen. Hieno kirja, joka ansaitsi Finlandia-ehdokkuuden ja myös voiton. Näin tuskin käy, sillä helppolukuisuus ei ole muodikasta. Lukijalle tekstin eteneminen vaivattomasti ei merkitse sitä, etteikö kirjailija olisi tehnyt valtavan työn upottaessaan lukemattoman määrän keskiajan historiaa ja kirkkomaalauksen työtapoja kirjaansa. Helppolukuisuus vaatii vaivaa, ja minä arvostan vaivannäköä.

Vanhan kirjallisuuden päiviltä ostin muutaman Elisabeth Stroutin kirjan. Niissä on samaa kuin rottakirjassa, tekstissä on syvyyttä, mutta sen lukeminen etenee takeltelematta. Siis Anneli Kannolle Finlandia, mutta en pyydä (senhän hän ansaitsee jo ihan elämäntyöstään: Veriruusut, Pyöveli, Lahtari ja Rottien pyhimys).

3

Elokuvissa on inspiroivaa käydä. Tämä ei ole elokuvaharrastajille uusia asia, mutta totean nyt minäkin, että Tampereen Arthouse Cinema Niagaraan voi mennä luottavaisin mielin ja vaikka sokkona. Tuskin siellä keskinkertaisia tai huonoja elokuvia edes esitetään, ohjelmisto on tarkasti kuratoitua.

Seuraavat asiat ovat sivuseikkoja, mutta minulle merkityksellisiä. Niagarassa yleisö ei syö koko ajan jotakin, lattialla ei näin ollen ole poppareita ja karkkiroskaa. Hyvin harvoin Niagaran väki on niin kiintynyt puhelimeensa, että vilkuilee sitä elokuvan aikana. Kännykän ruudun valon häikäisy on sitten ärsyttävä asia pimeässä elokuvasalissa.

Niagaran hyviä puolia ovat myös se, että äänen volyymi on miellyttävä ja ettei tarvitse katsoa varttituntia mainoksia ennen elokuvaa.

4

On hienoa tietää, että Tampereella on upeita näyttelyitä. Jo niiden olemassaolo inspiroi.

Pitää kokea -listallani ovat Marcel Dzaman Tonight We Dance Sara Hildénillä (23.1.2022 asti) ja. Tampereen taidemuseon Magnus Enckellin suurnäyttely (30.1.2022).

Molemmissa näyttelyissä on sekin hyvä puoli, että viimeinen mahdollinen tilaisuus käydä niissä ei koita aivan tuossa tuokiossa.

5

Elättelen tauluhaavetta. Välillä se aiheuttaa tiivistä googlailua ja välillä on pitkiä suvantovaiheita. Antaa asian kypsyä, kyllä sen sitten tietää, mihin tauluun unelma tiivistyy. Haaveilukin on kivaa, vaikka ei sitten lopulta tekisi ostosta.

Päivi Vasara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua