Lempi, lempeys ja kiukku – Elizabeth Strout kirjoitti lisää riemukkaita ja haikeita tarinoita Oliven elämästä

Kuvat: Leonardo Cendamo / Tammi

KIRJAT | Pulitzer-palkinnon yhdysvaltalaiskirjailijalle tuoneen Olive Kitteridge tarina jatkuu uudessa Olive, taas -romaanissa. Kiukunpuuskat lainehtivat yhä naisen sisällä, mutta aikaisempaa enemmän korostuu hänen lempeä ja inhimillinen puolensa.

”Kun Olive on ohittanut 70. ikävuoden, hän kokee muuttuvansa yhteiskunnassa näkymättömäksi.”

ARVOSTELU

4.5 out of 5 stars

Elizabeth Strout: OLIVE, taas.

  • Suomentanut Kristiina Rikman.
  • Tammi, 2021.
  • 255 sivua.

Yhdysvaltalainen kirjailija Elizabeth Strout voitti vuonna 2009 Pulitzer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge. Kirjailija kertoi myöhemmin haastatteluissa, että Olive alkoi vaatia häneltä uusia tarinoita pyytämättä ja yllättäen. Näin syntyi jatkoteos Olive, taas (Tammi, 2021; alun perin Olive, Again, 2019).

Rakenteeltaan Olive, taas on samantyylinen kuin ensimmäinen kirja. Pikkukaupungin asukkaista kertovat tarinat seuraavat toisiaan ja Olive on liima, joka sitoo yhteen asukkaita ja kertomuksia.

Kirja on edellisen tapaan yhdistelmä romaania ja novellia. Oliven tarina jatkuu, mutta osa kaupungin asukkaista käväisee kirjassa yhden kertomuksen verran ja käväiseepä siellä vanhoja tuttuja Stroutin aikaisemmista teoksista.

Olive elää ikävuosia 70–86. Hän on edelleen suorapuheinen arvostelija ja kiukunpuuskat lainehtivat hänen sisällään, mutta uudessa Olive-kirjassa korostuu aikaisempaa enemmän Oliven lempeä ja inhimillinen puoli. Hän on valmis kuuntelemaan kuolemansairaan naisen murheita, eikä hän torju tummaihoista ihmistä.

Oliven muistot palaavat usein ensimmäiseen aviomieheen Henryyn, vaikka hän saa rinnalleen uuden aviomiehen. Poika Chris saapuu uusperheensä kanssa vierailulle. Suhteet poikaan ja miniään ovat edelleen kiemuraiset, mutta vuosien myötä äidin ja pojan välit lämpenevät.

Strout on tarkka havainnoija. Tarinan keskiössä on arki kommelluksineen. Arkisiin tilanteisiin kirjailija sijoittaa pohdintaa elämästä ja psykologisia oivalluksia.

Kun Olive on ohittanut 70. ikävuoden, hän kokee muuttuvansa yhteiskunnassa näkymättömäksi. Nuoret ja keski-ikäiset porhaltavat ohi ja Olive jää syrjään kuin vanha, kulunut vaateparsi. Kahvilassa tarjoilija ei huomaa Olivea, mutta Olive huomaa tarjoilijan ylipainon.

Näkymättömyys ei Oliven järkeilyn mukaan ole pelkästään kielteistä. Se on vapauttavaa. Nuorempana täytyy olla olevinaan jotain, mutta vanhana voi viis veisata muiden mielipiteistä, kun tajuaa, ettei ole enää kukaan.

Kiinnostava havainto on tarve pistää rahaa sukan varteen tai säilöä pankkitilille. Olive ja hänen toinen aviomiehensä Jack lähestyvät kahdeksaakymmentä. Jack ostaa lentoliput ensimmäiseen luokkaan Oslon-matkalle, mutta Olive raivostuu tuhlailusta ja pitää ensimmäistä luokkaa rivona. Olive lentää turistiluokassa jalat kippurassa ja vihaa vierustovereitaan.

Jackin asenne on, että rahaa pitää käyttää niin kauan, kun sitä on itse käyttämässä. Paluulennolla Olivekin taipuu nauttimaan ensimmäisen luokan eduista.

* * 

Strout kuvaa hienosti, miten Olive pysähtyy useamman kerran elämän peruskysymyksen äärelle: kuka minä olen? Tämä ei ole vain omaa paikkaansa hakevan nuoren ihmisen kysymys, vaan seuraa ihmistä pitkin elämää, jos hän ei tunne itseään.

Olive on oikonut mutkia, töksäytellyt ja sanonut suoraan, mitä ajattelee tilanteissa, joissa hienotunteisuus olisi ollut paikallaan. Hän on loukannut ja ajautunut sanaharkkaan läheistensä kanssa, mutta on myös lohduttanut, kuunnellut ja tuntenut suurta epävarmuutta. Hän on ollut kuin pieni lapsi isossa vanhenevassa kehossa, eikä hän tiedä, kuka hän pohjimmiltaan on tai mistä hänen käyttäytymisensä syntyy. Kysymys askarruttaa Olivea kirjan loppusivuille saakka.

Strout kuvaa myös vanhenemisen armottomuutta. Voimat heikkenevät, muisti pätkii ja housuissa pullottaa vaippa. Se on Olivenkin kohtalo palvelutalossa, kun vahinko lirahtaa pöksyyn.

Vanhuuteen kuuluvat monenlaiset sairaudet. Olive on lähellä kuolemaa, kun hänen sydämensä pettää. Lääketiede pystyy kuitenkin antamaan avun. Olive makaa sairaalassa ja häilyy hetken rajan tuolla puolen, missä on hirveän kaunista.

Sydänlääkäri herättelee tokkuraista Olivea, joka närkästyy monitorin äänestä ja vaatii sen sammuttamista. Tilanne on yhtä aikaa vakava ja koominen. Voihan paska, sanoo Olive ja kertoo palaavansa kauniiseen paikkaan.

Olive toipuu hitaasti sairaalassa, sydänlääkäri pitää Olivea kädestä ja Olive rakastuu lääkäriin. Hän on 83-vuotias. Tunne kestää hetken. Myöhemmin hän ajattelee elämänsä rakkauksia ja päättelee, että kaikenlaisiin rakkauksiin täytyy suhtautua vakavasti. Niin myös lääkäriin kohdistuvaan rakkauteen, vaikka se lyhyt olikin. Rakkaus se vasta oli jotain, ajattelee Olive.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This