Kanadalaista aikalaissatiiria työn merkityksestä – arviossa TTT:n ensi-ilta Nyotaimori

19.09.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Anne-Mari Alaspää. Kuva: Kari Sunnari

TEATTERI | Nyotaimori on väliin pisteliään hauska pilkatessaan markkinatalouden onttoa jargon-puhetta tai digitalisaation myötä syntyneitä uusia ammattinimikkeitä. Globalisaatio saa myös osansa.

”Lopputulemana on arjen yläpuolelle nouseva, unia ja todellisuutta sekoittava matka mielen maisemaan.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Nyotaimori

  • Käsikirjoitus: Sarah Berthiaume
  • Sovitus ja ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen
  • Pohjoismainen kantaesitys 18.9.2021 Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa.

En muista nähneeni yhtään kanadalaista näytelmää Suomessa. Maa on suomalaisille enemmän tuttu jääkiekosta. Ja toisaalta käsi sydämellä; kuinka moni meistä tietää, että sellaiset elokuvatähdet kuin Ryan Gosling tai Keanu Reeves tai muusikoista Neil Young tai Leonard Cohen ovat(olivat) kanadalaisia? USA:n pohjoinen naapuri sulautuu erityisesti populaarikulttuurin kohdalla usein samaksi pohjoisamerikkalaiseksi narratiiviksi.

Nyt kanadalaiseen teatteritaiteeseen on mahdollisuus tutustua TTT:n Kellariteatterissa, jossa ensi-iltansa sai Sarah Berthiaumen kirjoittama Nyotaimori. Rehellisyyden nimissä esityksen nähtyäni en osaa tunnistaa tekstistä mitään, mikä resonoisi juuri kanadalaiseen todellisuuteen. Nyotaimori on teemoiltaan sillä tapaa universaali, että sen voi nähdä tapahtuvan missä päin maailmaa tahansa.

Tekstin keskiössä on työelämä ja sen murros. Tulevaisuuden työ on muutoksessa, mutta pysyykö ihminen tässä muutoksessa mukana ja miten. Nyotaimori on väliin pisteliään hauska pilkatessaan markkinatalouden onttoa jargon-puhetta tai digitalisaation myötä syntyneitä uusia ammattinimikkeitä. Globalisaatio saa myös osansa. Katsojan nauru juuttuu kurkkuun, kun esitys leikkaa veitsenterävästi aasialaisen vaatetehtaan todellisuuteen, jossa ompelija tekee tauotta kellon ympäri Empover-merkkisiä (!) rintaliivejä länsimaisille tiedostaville feministeille. Satiiri viiltää tässä kohden ilkeästi ja syvältä.

Toisaalta etsimme elämäämme merkitystä työn kautta. Äärimmilleen vietynä se on täydellistä omistautumista työnantajalle. Kutsumusta, jossa perustarpeena on halu kuulua työyhteisöön, koska elämämme on muutoin niin merkityksetöntä. En ihan tätä kirjailijan väitettä nykytutkimuksen valossa osta. Kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että tulevaisuuden työelämä tarjoaa enemmän vaihtoehtoja ja vapautta. Teknologia erilaisine tekoälysovelluksineen mahdollistaa sen, että meillä on enemmän vapaa-aikaa tuottavuuden siitä juuri kärsimättä. Teknologia korvaa jopa sen autojen hyväilijän tehtävän, jonka Nyotaimorissa voi nähdä sekä absurdin työelämäkehityksen huipentumana, tai inhimillisyyden symbolina.

MänttäriErista

Jyrki Mänttäri ja Geoffrey Erista. Kuva: Kari Sunnari

Esityksen alku ei lupaa hyvää; Kellariteatterin näyttämöllä ollaan ihmeen ylivirittyneessä tilassa ja katsojana hakee epätoivoisesti jotain kiinnekohtaa, jonka kautta pääsisi tarinaan sisään. Onneksi tekeminen vapautuu esityksen edetessä. Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaus vie tulkintaa yhä karnevalistisempaan suuntaan ja lopputulemana on arjen yläpuolelle nouseva, unia ja todellisuutta sekoittava matka mielen maisemaan. Tämän toki mahdollistaa myös Berthiaumen maagista realismia sekoittava dialogi, jossa ajan- ja paikan tasot vievät katsojan todellisuuden tuolle puolen.

Näyttelijänelikko on tehtäviensä tasalla kautta linjan. Anne-Mari Alaspää kirjailija-toimittaja Miana on näytelmän näkökulmahenkilö. Esityksen voi nähdä myös eräänlaisena Mian unena, jonka Alaspää tulkitsee monivivahteisesti ja herkästi. Eriikka Väliahde tekee kaikki roolinsa tarkasti aksentoiden; vimmainen luova johtaja vaihtuu hujauksessa apaattiseksi paremmasta elämästä unelmoivaksi ompelijaksi.

VäliahdeAlaspää

Eriika Väliahde ja Anne-Mari Alaspää. Kuva: Kari Sunnari

Geoffrey Erista rakentaa autojen hyväilijä Hideakista kiinnostavan yhdistelmän herkkyyttä ja robottimaisuutta. Hänen yhteistyönsä amerikkalaisen unelman kääntöpuolta edustavaa, nukkavierua Benny K. Anderssonia näyttelevän Jyrki Mänttärin kanssa on riemastuttavaa seurattavaa. Mänttärissä ja Eristassa kiteytyy myös nyky-TTT:n raikas casting-meininki; edellinen kuuluu talon vakiokalustoon, mutta jaksaa joka kerta yllättää uudistumiskyvyllään. Jälkimmäinen taas edustaa uutta freelance-sukupolvea, joka tuo isoon teatteritaloon tarvittavaa uudistumista. Silti molemmat ovat Nyotaimorissa kuin ikänsä yhdessä näytelleitä.

Niin… se näytelmän nimi. ”Nyotaimori” on vanha japanilainen traditio, jossa alastoman naisvartalon päältä nautitaan sushia. Kyse on vanhasta geisha-perinteestä, jossa nainen antautuu palveltavaksi tällä tavoin. Naisen tehtävä on vain maata liikkumattomana paikallaan ja tuijottaa kattoon. Näytelmässä nyotaimorin voi nähdä myös vapautumisena oravanpyörästä. Minusta rinnastus on aika ohut, mutta näytelmän markkinointiin nimi sopii oikein hyvin.

Jussi Kareinen

Nyotaimori

  • Käsikirjoitus Sarah Berthiaume
  • Käännös Reita Lounatvuori
  • Ohjaus ja sovitus Hilkka-Liisa Iivanainen
  • Lavastussuunnittelu Milja Aho
  • Pukujen suunnittelu Hilkka-Liisa Iivanainen ja Päivi Hatanpää
  • Alkuperäismusiikki Samuli Laiho
  • Valo- ja äänisuunnittelu Juha Haapasalo
  • Rooleissa: Anne-Mari Alaspää, Geoffrey Erista, Jyrki Mänttäri, Eriikka Väliahde

Pohjoismainen kantaesitys 18.9.2021 Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa. Esityksiä 9.12. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua