Normaali tilanne elokuvateattereissa lähenee Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin paluulla kulttuuritapahtumien joukkoon

16.09.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Seidi Haarla elokuvassa Hytti nro 6. Kuvat: HIFF

ELOKUVA | Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin paluu syksyn kulttuuritapahtumien joukkoon on parhaita merkkejä kulttuurielämän liikkeestä kohti normaalia tilannetta. Leffafaneille on tarjolla 131 koko illan elokuvaa.

Antti Selkokari

Helsinkiläisen kulttuuritapahtuman parhaat palat eivät jää pelkästään pääkaupunkilaisten herkuiksi, sillä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla on tapana kierrättää muutamia esittämiään elokuvia myös muissa kaupungeissa. Tieto kiertue-elokuvista tarkentuu myöhemmin.

Yhteensä 131 kokopitkän elokuvan 26 elokuvateatterisaliin levittäytyvillä esityksillään festivaali on yksi koko maan suurimpia kulttuuritapahtumia.

* *

Apples 2

Aris-nimistä miestä (Aris Servetalis) kuntoutetaan pandemiana leviävästä muistinmenetyksestä kreikkalaiselokuvassa Apples.

Apples – hygienisoituja muistoja

Kreikkalaisohjaaja Christos Nikoun ohjaamassa Apples-elokuvassa (2020) kuvaillaan muistia ja sen menetyksen vaikutuksia oudon hiljaisessa maailmassa, jossa muistinmenetykset leviävät virusepidemian voimakkuudella.

Jos Yorgos Lanthimosin kahdentoista vuoden takainen Dogtooth-elokuva päästi irti kreikkalaisen elokuvan ns. oudon aallon, Apples jatkaa sitä johdonmukaisesti, eikä ihme, koska ohjaaja Nikou on aiemmin työskennellyt Lanthimosin apulaisohjaajana.

Applesin päähenkilö on Aris-niminen mies, joka on muistinsa menetettyään päätynyt kuntoutuslaitokseen, jossa hänen hoitoonsa sisältyy lääkärin määräämien kokemusten hankkimista ja valokuvaamista. Ariksen saamat kuntoutustehtävät ovat niin tavanomaisten, hygienisoitujen ja standardoitujen asioiden tekemistä, ettei niistä oikein ole muistoiksi, joten ei ihme, että ne pitää valokuvata. Sitä voi pitää ironisena kommenttina pakkomielteestämme kuvata kaikkea ruoista rokotuksella käyntiin. Tämä kaikki tapahtuu oudon nostalgisessa analogisessa menneisyydessä ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa. Hidasliikkeisen elokuvan katsominen hidastaa katsojan hengityksenkin.

Christos Nikou: Apples. Helsingin Kinopalatsi 1 pe 17.9. klo 21.30, Helsingin Kinopalatsi 1 ma 20.9. klo 19.00.

* *

Pleasure – kuvaus pornobisneksestä

Aikuisviihdeteollisuudesta eli pornobisneksestä tehtyjen harvojen elokuvien joukossa ruotsalaisohjaaja Ninja Thybergin Pleasure (2021) nousee realistisuudessaan omaan luokkaansa.

Kun teinityttö ruotsalaisesta pikkukaupungista saapuu tähteyden toivossa Los Angelesiin, kuten miljoonat ennen häntä, Bella Cherry -nimellä läpilyöntiä yrittävä nuori Linnéa (Sofia Kappel) hallitsee hämmennystään esittämällä kovapintaisempaa kuin on. Fasadi ja omat rajat joutuvat nopeasti koetukselle.

Elokuvan näkökulma on yksinomaan Bellan itsensä, sen mukana elokuva tuo Bellan brutaalit kokemukset alennetuksi tulemisen tunteista BDSM- ja fetissipornokohtausten kuvauksissa lähelle katsojaa. Rivityöläisten tavoin Bella asuu kaltaistensa kommuunissa, jossa oma rauha ja yksityisyys ovat vitsejä. Ainoa toivo paremmasta on mahdollisuus tehdä itsestään brändi, jota rahakkaat agentit ja tuottajat tavoittelevat. Sitä etsiessään Bella huomaa, ettei hän välttämättä ihan kaikkia rajojensa ylityksiä kestäkään. Elokuvan molemmat näytökset Helsingin Bio Rexissä on myyty jo loppuun.

Ninja Thyberg: Pleasure. Bio Rex pe 21.9. klo 15.15, Bio Rex pe 21.9. klo 18.15

* *

Vahvoja kotimaisia

Tämän vuoden Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla on poikkeuksellisen vahva kotimaisten elokuvien edustus Hamy Ramezanin Ensilumesta viime kuukausien maailmalla mainetta saaneisiin ja palkittuihin elokuviin.

Juho Kuosmasen Hytti Nro 6 -elokuvassa nähdään Seidi Haarlan esittämän suomalaisopiskelijan kevättalviset vapauden kokemukset junamatkalla Moskovasta Murmanskiin.

Khadar Ahmedin haudankaivajan kamppailusta sairastuneen vaimonsa terveeksi saamiseksi kertova Guled ja Nasra -elokuva on yksi syksyn odotetuimpia teoksia.

Festivaalilla mukana oleva Teemu Nikin Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia täydentää Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin ohjelmistoonsa kaappaaman suomalaisen kulttuuriviennin kärkiteosten kimaran.

* *

PESÄNLIKAAJAT TP KIRJAPINO KUVA4

Arthur Franckin dokumenttielokuva Pesänlikaajat käsittelee 1980-luvun poliittista kohukirjaa Tamminiemen pesänjakajat.

Pesänlikaajat – salaisuuksia Kekkosesta

Kotimaisten elokuvien esityksissä on politiikan historiaa harrastaville herkkupalana Arthur Franckin dokumenttielokuva Pesänlikaajat – erään kohukirjan anatomia.

Elokuva kertoo vuoden 1981 suomettuneesta Suomesta, Tamminiemen pesänjakajat -kirjan synnyttämästä kohusta ja kirjan tekijöistä. Kirja synnytti kohun, koska se kertoi hauskasti ja ilkeästi, miten häikäilemättä politiikan ja median eliitti peitteli jo sairastuneen presidentti Kekkosen terveydentilaa. Dokumentista on festivaalilla vain kaksi esitystä, to 23.9. Helsingin Kinopalatsi 1 klo 18.00 ja la 25.9. Helsingin Kinopalatsi klo 13.15.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali Helsingissä 16.–26.9.2021.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua