Mia Vuorela. Kuvat: Jukka Kontkanen

Hyvinvointivalhe (kirjoitetaan @hyvinvointivalhe) kertoo viisikymppisestä Saijasta, joka pätee monessa arjen roolissaan. Korvaamaton sairaanhoitaja, huolehtivainen kolmen lapsen äiti, alkoholistipuolisoa kannatteleva vaimo, iloa ja valoa somessa jakava influensseri. Näitä kaikkia Saija on, raivokkaasti ja itseriittoisesti.

Saijassa on kohtia, sanontoja ja eleitä, jotka tuntuvat kiusallisen tutuilta. Ne varmasti koskettavat katsojaa. Meissä kaikissa on vähän Saijaa, ja aivan varmasti moni meistä tuntee jonkun Saijan. Hän on kunnon uhriutuja, jonka kruunu vain kirkastuu jokaisen kärsimyksen kautta.

Hän alkaa voida sitä pahemmin, mitä paremmin menee. Kun puoliso lopettaa juomisen, ei Saija tahdo kestää uutta, keveämpää ja normaalia perhearkea. Hänen olemistaan oli aiemmin määritellyt juoppo mies. Sen hän haluaa takaisin. Saijan kaipuu kurjuuteen ällistyttää katsojaa, mutta viimeistään kotimatkalla sitä miettii, onko tuo halu sittenkään niin kummallinen. Mitenkäs se Tukholman syndrooma menikään? Natalil Lintalan teksti antaa pohdittavaa.

* *

Näytelmä ei tarjoa ratkaisua tai onnellista loppua. Se ei opeta: näin Saija selvisi ja kuuli vihdoin oman sisimpänsä ääneen. Vai kuuliko? Viimeisessä näytöksessä tarjoiltu ratkaisu ei ole perinteinen happy end, vaan siinä Saijan elämä päätyy tietyllä tavalla aikaisempaakin myrkyllisempään tilanteeseen. Samalla katsoja voi saada lohtua ajatuksesta: no nyt hän näyttää vahvalta ja määrätietoiselta. Olkoonkin, että on kultaisen keskitien kulkijan näkökulmasta aivan sekaisin.

Hyvinvointivalheen äänimaailma palvelee kokonaisuutta hienosti. Erityisen vaikuttavaa on kuulla kurkkulaulua. Se tuo kohtaukseen ylitsekäyvän alkukantaisen tunnelman. Pelkistetty lavastus pillerikorokkeineen antaa näyttelijäntyölle tilaa. Välähtelevä peililaatikko toimii monena. Siimoissa roikkuvat rikkonaiset peilinpalaset sen sijaan tuntuvat jopa liian osoittelevilta. Ilmankin ymmärtää, että Saija hajoilee ja peilaa itseään joka suunnasta.

* *

Mia Vuorela on kaikkina saijoina kiehtova ja uskottava. Omaan kaikkivoipaisuuteensa kuristuva keski-ikäinen nainen, joka kuitenkin tuntuu pongahtavan aina takaisin pystyyn. Kuin Daruma-nukke. Näytelmässä on suvantokohtia, mutta katse pysyy herkeämättä näyttelijässä tunnin mittaisen esityksen ajan.

Ennen ensi-iltaa näyttelijä Mia Vuorela kertoi, että hän ja käsikirjoittaja-ohjaaja Natalil Lintala olivat hakeneet näytelmän kehollisuuteen ja liikkeisiin apua tanssiopettaja ja tanssiliiketerapiaohjaaja Aisha Korpelalta. Panostus näkyy lavalla, vaikka varsinaisesti tanssia esitys ei sisällä. Vuorela veuhtoo, teputtaa, huojuu ja hyppii, hengittää koko kehollaan ja toisaalta näyttää ruumiillaan hetkittäin myös rauhan.

Vuorelan fyysinen taitavuus ei jää huomaamatta. Näytelmässä nähdään jopa lankuttamista. Pienellä lavalla Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa näyttelijä on yleisöä lähellä. Kehollisen roolin intensiivisyys on melkein kosketusetäisyydellä.

Kirsi Haapamatti

@hyvinvointivalhe

• Ohjaus ja käsikirjoitus Natalil Lintala
• Roolissa Mia Vuorela
• Skenografia Leena Rintala
• Äänisuunnittelu Teemu Vuorela / Laitakaupungin Orkesteri
• Valosuunnittelu Hannu Raja-aho
• Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Petriina Suomela

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa 10.9.2021. Esityksiä 17.11. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua