Iina Grym on Veera. Kuva: Tampere Film Festival

Maarit Saarelainen

Olen seurannut Tampereen elokuvajuhlia aktiivisesti parinkymmenen vuoden ajan ja päässyt kerta toisensa jälkeen sukeltamaan moniin erilaisiin maailmoihin.

Tietenkään kokemus ei ole sama nyt koronapandemian aikaan. Mutta leffat, ne jaksavat aina innostaa. Ne pohdituttavat, ihastuttavat ja joskus jopa vihastuttavat.

Se mitä livefestareista eniten kaipaan on tietenkin ihmiset. Ne kymmenet, sadat vanhat filkkaritutut, joiden kanssa halataan ja ruoditaan asiat ja elämät. Ja ne ihanat tuntemattomat, joihin tutustuu tuossa tuokiossa katsomoon istuessa ja joiden kanssa pääsee saman tien syville vesille ja syövereihin.

Perjantai-iltapäivään mennessä olen katsonut noin 60 elokuvaa. Lukuun sisältyvät muun muassa kaikki Kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttiset leffat, joita on 36 kappaletta.

Kolme hyvin erilaista elokuvaa erottuu kirkkaana tästä tähän mennessä näkemästäni kattauksesta. Uskon ja ennustan, että kun sunnuntaina 14.3.2021 elokuvia palkitaan, ainakin Kansanradio – Runonlaulajien maa ja Viimein matadori ovat palkittujen joukossa.

* *

Lock Downin maksimoitu turvallisuus

”Kyllä mull on ihan täys elämä”, kertoo Hanna Arvelan fiktion Veeran päähenkilö, 36-vuotias nainen. Lyhytelokuva on loistava ajankuva tästä päivästä. Kolmen ystävänsä kanssa kaksiossa, ”lock downissa” asuva Veera kertoo, miten hän elää 24/7, käymättä koskaan asuntonsa ulkopuolella. Hän ei usko enää olevansa mitenkään sopeuttamiskelpoinen yhteiskuntaan.

Veeraa näyttelevä Iina Grym on superhyvä. Hänen minimalistinen eleettömyytensä ja aitoutensa sulattaa sydämen ja hänen lannevannetemppunsa saa nauramaan vedet silmissä.

Sarja: #15 Human As A Species 2: Homo Sapiens

* *

Katarina Lillqvist ei petä

Nukketaiteilija ja tarinankertoja Katarina Lillqvist on taas vauhdissa. Hänen tragikoominen nukkeanimaationsa Viimeinen matadori on huikea tarina espanjalaisesta matadorista, joka jää työttömäksi, kun härkätaistelut Valenciassa lopetetaan.

Entiset kansan palvomat härkätaistelijat päätyvät baareihin viihdyttämään matkailijoita. Turisteja tulee ympäri maailmaa, ja he haluavat elämyksiä, tarinoita ja kuvia. Toiset asiakkaat haluavat enemmän kuin toiset. Eräänä iltana tulee tavallista vaativampi asiakas. Siitä tulee matadorin elämän käännekohta ja jopa historiallinen merkkipaalu.

Sarja: #42 National Competition 11: Shorts 4

* *

Voihan suomalainen sielu sentään

Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama Kansanradio – Runonlaulajien maa perustuu legendaariseen suomalaiseen, jo vuodesta 1979 lähetettyyn Ylen radio-ohjelmaan Kansanradio, jonne tuiki tavalliset ihmiset soittavat kertoakseen estottomasti huoliaan, surujaan ja ilojaan. Tuo monien inhokkiohjelma ja toisaalta monien odotettu sunnuntai-iltapäivän purkautumishetki pitää pintansa edelleen.

Dokumentti on mainiosti koostettu, ikonisilla ja kliseisilläkin Suomi-kuvilla sekä Iiro Rantalan kansanmusiiikkivaikutteisella musiikilla maustettu. Tämä Kansanradio on lempeä, lämmin, riemullinen ja samaan aikaan kirvelevän liikuttava. Siihen on saatu tiivistettyä jotain aidosta suomalaisuudesta. Ja tietysti, kun runonlaulajien maassa ollaan, puheluissa usein ryhdytään runolle ja lauletaan. Besame Muchokin saa tässä koosteessa aivan uniikin tulkintansa.

Filmimateriaali on kuvattu road tripillä pitkin poikin Suomennientä. Ihmisten puhelut ja kuvat on yhytetty toisiinsa tavalla, joka tuo niihin lisäarvoa ja uusia merkityksiä. Ollaan suomalaisuuden ytimessä.

Lue myös Eija Niskasen elokuvasta kirjoittama kritiikki.

Sarja: #42 National Competition 11: Shorts 4

* *

Elokuvien ”katsomisurakka” jatkuu tiiviinä vielä sunnuntaihin 14.3.2021. Siitä lisää myöhemmin!

Tampere Film Festival 10.–14.3.2021

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua