Chicagolaissairaalaan sijoittuvaa Teho-osastoa esitettiin vuodet 1994–2009.
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Heli Mustonen on etsinyt pöljäilystä vapaita someryhmiä, ihastellut meikkausvideoita ja katsellut vanhoja tv-sarjoja.
1
Harva termi puistattaa minua yhtä paljon kuin muodikas ”kuolinsiivous”. En tiedä, kuka ylinöyrä ja masokistinen suomalainen sen keksi, mutta aion karttaa kuolinsiivousta viimeiseen hengenvetoon saakka. Olen sen sijaan harrastanut kuolintäydennystä jo hyvän aikaa. Parhaillaan on menossa vanhojen tv-sarjojen ja elokuvien ostelu jo ennestään täyteen kirjahyllyyn.
On kerrassaan mainiota, että esimerkiksi Teho-osasto-televisiosarjaa tehtiin aikoinaan 15 kautta. Hommasin ne netistä, että ehdin katsoa sarjan vielä ainakin viisi kertaa tulevina eläkevuosina.
Teho-osasto on 1990-luvun lopulla aloitettu kaikkien aikojen sairaalasarja. Sille on yhä vaikea löytää päihittäjää. Sen teemat ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä.
Sitten löysin dvd:nä loistavan kotimaisen Vuoroin vieraissa (1997), puhumattakaan brittiläisestä minisarjasta Mennyt maailma, joka tehtiin vuonna 1981. Nyt odotan, milloin postitse saapuu nostalgisen kömpelö Fantastinen matka vuodelta 1966. Elokuva piirtyi pienenä tyttönä verkkokalvoille, sillä siinä lääkäriryhmä seikkailee ihmisen sisuksissa, ja mukana näyttelemässä on muun muassa Raquel Welch.
Jaksan tuskin odottaa, että teen vielä perusteellisen kuolintäydennyksen vinyylihyllyyn ja dekkariosastolle. Siinähän jälkipolvi ihmettelee, mitä kaikkea se muori tuli katsoneeksi, kuunnelleeksi ja lukeneeksi. Jos elokuvia, levyjä ja kirjoja on vaikea hävittää, kyllä jotkut höperöt nostalgikot ne hakevat kotimuseoihinsa, kun järjestää avoimet ovet.
2
Somemaailma on ihmeellinen, senhän me tiedämme. Joka toinen päivä miettii, että miksi ihmeessä roikun täällä, ja joka toinen päivä ihastelee, kun maailma avartuu. Koska niin monessa Facebookin ryhmässä nahistellaan, olen yrittänyt löytää pöljäilystä vapaita ryhmiä. Tällä hetkellä omana ykkösenä keikkuu ryhmä nimeltä Pirkanmaan retkikohteet ja retkeily.
Ryhmässä on 10 000 jäsentä. Siinä julkaistaan mitä upeimpia valokuvia ja kuvauksia pirkanmaalaisista kohteista. On Kihniön maisemia, Makkarakoskea Virroilla, Oriveden Iso-Vuorijärven laavua ja Impijärven autiotupaa Parkanossa, esimerkiksi. Usein kuvaukset sisältävät hyvät ohjeet saavutettavuudesta, joten retkelle ei tarvitse lähteä ummikkona.
Retkikohteista ei ole ainakaan toistaiseksi riidelty yhtään.
3
Koiraihmisenä olen tietenkin koskettavien koiraelokuvien ystävä. Voisin puhua loputtomiin tosipohjaisesta australialaisesta elokuvasta Red Dog (2011) tai amerikkalaisesta elokuvasta The Art of Racing in the Rain (2019).
Surullisten koiraelokuvien jälkeen oli hulvatonta katsoa amerikkalainen koiraelokuva nimeltä Strays (2023) eli suomalaisittain Suuri kusetus. Siinä on erittäin huono koiranomistaja ja loistava, suorastaan hervoton koirajengi. Niin, ja todella paljon penis- ja fuck-sanoja, joihin molempiin turtuu niin, että nekin saavat lopulta melko rennon ja arkipäiväisen kaiun jopa keski-ikäisen korvissa.
4
Joillakuilla on karismaa ja joillakuilla ei. Karismaattinen 79-vuotias meikkitaiteilija Raili Hulkkonen tekee yhä töitä ja näyttää meille suomalaisille nettivideoillaan, miten ihmisen ei tarvitse vanhanakaan heittäytyä näkymättömäksi, ellei sitä ehdoin tahdoin halua.
Uskon ihan jokaisen sanan, jonka Raili meikkivideoillaan lausuu. Ne ovat terapeuttisia meikkiohjeita mestarin suusta.
Myös itse meikkaminen on sekä luovaa että terapeuttista. Oma 1920-luvulla syntynyt äitini pyysi sairaalassa viimeisinä elinviikkoinaan laittamaan vähän kohennusta kasvoilleen. Nätinvärinen huulipuna oli hänelle osoitus siitä, että kyllä, ihminen voi meikata ihan vaan omaksi huvikseen, vaikka hänen aikakautensa naisille oli tolkotettu jotakin ihan muuta.
5
Suomalaiset luulevat omistavansa sisun, mutta kyllä se on yleismaailmallinen ilmiö. Kun Pohjois-Irakista aikoinaan Suomeen saapunut kurdi Haure Askander Said avaa ravintola Koskipirtin oven Kylmäkosken keskustassa, monikaan ei arvaa hänen työpäivänsä pituutta. Ravintola on päivittäin auki 14 tuntia, ja hän pitää sitä yksin.
No, eihän siinä mitään, mutta yrittäjä ajaa Kylmäkoskelle Espoosta. Työmatka on tasan 154 kilometriä. Hyvällä kelillä matkaan menee 1,5 tuntia, mutta talvella siihen voi mennä yli kaksi tuntia.
Pienen Kylmäkosken taajaman väki on ollut todella ylpeä uudesta yrittäjästään, ja se näkyy muun muassa somessa. Mitä tästä opimme? Älkäämme väheksykö ruuan ja sen ympärille muovautuvan yhteisöllisyyden voimaa.
Heli Mustonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.5.2025): Cedercreutzin museo, Starman, Sisarukset, Porin Kaupunkiolohuone, I, Jack Wright
Leena Reikko kävi Cedercreutzin museossa, näki Martti Suosalon sirkuksen ja brittiläisen tv-sarjan.
Parasta juuri nyt (20.5.25): Lilja, kävelykierrokset, kokkailuvideot, puistoasahi, Karjalan kunnailla
Petra Stolt on iloinnut kukista, kesän lähestymisestä ja kokkailuvideoista.
Parasta juuri nyt (19.5.2025): Orenda, Älykäs intuitio, Kuolemattomien kirja
Erkki Kiviniemi on lukenut Juha Siroa ja Asta Raamia sekä katsellut Pirjo Honkasalon elokuvaa.
Parasta juuri nyt (16.5.2025): Bach ja pyöräilyn taito, Starship Troopers, The Helsinki Effect, Black AF History, Oikeusmurha
Pasi Huttunen löysi monta vaikuttavaa kirjaa ja katsoi keskinkertaisen, mutta inspiroivan elokuvan.