En tiennyt Ehrströmin taiteilijapariskunnasta mitään ennen kuin Mäntän Serlachius-museot ottivat asiakseen sivistää minua ja kaltaisiani lähes unholaan vaipuneiden Ollin ja Bucklanin aikaansaannoksilla.

Oikeastaan kukaan muu ei olisi voinut tällaista kulttuuritekoa tehdäkään, sillä Ehrstömit testamenttasivat 1930-luvulla yli 4 000 teosta käsittävän taidekokoelmansa Gösta Serlachiuksen taidesäätiölle. Testamentin taustalla oli vuorineuvos Serlachiuksen mesenaattius, josta taiteilijat olivat saaneet osansa.

Olga eli Olli Gummerus-Ehrström oli taidemaalari, hänen miehensä Eric eli Bucklan oli taidekäsityöläinen ja monipuolinen taideteollisuustuotteiden suunnittelija. Ollin tuotanto jäi todennäköisesti paljon pienemmäksi kuin mihin hänen lahjakkuutensa ja ahkeruutensa olisi yltänyt. Pariskunta teki kaiken yhdessä ja eli symbioottista elämää, johon kuului Ollin toimiminen Bucklanin oikeana kätenä viimeistään tämän rikottua omansa junaonnettomuudessa vuonna 1927.

Bucklanin (Eric Ehrstömin) omakuva on maalaus vuodelta 1933, noin vuotta ennen hänen kuolemaansa.

Elämä ja taide kietoutuvat toisiinsa

Ollin maalaustaiteeseen voi keskittyä Göstan paviljongin yhdessä pienehkössä näyttelyhuoneessa. Gustaf-museon puolella Mäntän keskustassa taas esitellään parin yhteistä elämäntaivalta sekä Bucklanin monialaista taidekäsityöläisen ja suunnittelijan työtä. Mukana on myös Ollin upeita lasimaalausluonnoksia.

Ollin ja Bucklanin elämäntarinaa kerrotaan näyttelyn yhteydessä vähän hassustikin myös heidän ulkoisten piirteidensä kautta. Olli oli hento, eteerinen, surusilmäinen ja tumma, Bucklan isomahainen, lihava ja kaikin tavoin rehevällä otteella maailman haltuunsa ottava. Bucklan oli tekijänä monipuolinen, mutta ei ilmeisesti ahkeruuden saralla yhtä innokas kuin nautintojen.

Ollin maalaamia omakuvia ei voi katsoa ajattelematta selkeää yhdennäköisyyttä Frida Kahlon (1907–54) kanssa. Omakuvien yhteenpyrkivät tummat kulmat ja totinen, suoraan katsojaan suuntautuva latautunut katse tuovat vahvasti mieleen Kahlon, mutta Olli on maalannut monet maalauksensa jo ennen kuin Frida oli syntynytkään.

Omakuvassaan vuodelta 1987 Olli Ehrström (Olga Gummerus-Ehrström) ilmaisee herkkyyttä ja suoruutta.

Sielukkaita muotokuvia, maalaustapahtuman jälkiä

Ollin teokset ovat enimmäkseen juuri sellaisia kuin 1900-luvun alun taidemaalarin teosten voi odottaakin olevan. Muotokuvia, maisemia, esittäviä maalauksia. Symbolismin virettä voi aistia esimerkiksi teoksessa Poika risti kädessä (1899).

Yllättävää värirohkeutta ja jälki-impressionisteihin linkittyvän pointillismin vaikutusta nähdään kahdessa Ollin omakuvamaalauksessa 1900-luvun alkupuolelta. Ne hyppäävät kokonaisuudesta esiin erityisen väri-intensiteettinsä vuoksi. Jos tällaisia kolorismin kukkasia löytyy Ollin tuotannosta enemmänkin, niitä olisi ilo nähdä!

Monien Ollin maalausten reunoilla on intuitiivisia väritäpliä, kuin värisävyn testausta, maalijälkien kokeiluja tai pensselinputsauksia. Marginaaleissa on myös maalaamattomiksi jätettyjä alueita. Tekikö taiteilija maalaustapahtumaansa näin tietoisesti näkyväksi, vai suhtautuiko hän omaan tekemiseensä vain harjoitteluna ja luonnosteluna?

Nykykatsojan silmissä nuo maalausprosessin jäljet syventävät kokemusta ja kasvattavat kiinnostusta Ollia kohtaan. Hänen muotokuvissaan on syvällistä sielukkuutta. Mallien asennot ja katseiden kertovuus viestivät taiteilijan erinomaisesta psykologisesta herkkyydestä ja tarkkanäköisyydestä.

Pojan muotokuva vuodelta 1896 välittää tunteiden tasoa suorastaan riipaisevasti. Maalauksen reunoille Olli Ehrström on jättänyt rohkeasti tyhjää tilaa, alalaidassa on maalisävyn värikokeiluja vapaina siveltimenpyyhkäisyinä.

Muotoilua, suunnittelua ja taideteollisuutta

Gustaf-museon kahteen kerrokseen sijoitetut Ehrströmien teokset ja heistä kertovat tekstit tuovat esiin työskentelyn monialaisuuden, joka menee varsinkin Bucklanin nimiin. Ei Ollikaan pelkkä taidemaalari ollut. Hän piti muotipalstaa Suomen Kuvalehdessä, suunnitteli Fazerille muun muassa pihlajanmarjakarkin (kettukarkin!) käärepaperin ja suunnitteli lasimaalauksia Olaus Petrin kirkkoon. Proosallinen syy näille töille lienee ollut, että niistä saattoi saada ansioita paremmin kuin vapaasta taiteesta.

Bucklanin tuotantoon liittyy isoja tarinoita, kuten Suomen itsenäistyminen ja hänen Hessenin prinssiä varten suunnittelemansa Suomen kuninkaan kruunu. Vuonna 1918 kruunu jäi tekemättä, mutta Mäntässä voimme nähdä kultaseppämestari Tuomas Hyrskyn (2018) toteutuksen, joka perustuu Bucklanin varsin vaatimattomasti lyijykynällä piirtämään suunnitelmaan.

Bucklanin suunnittelijan taidot ylsivät pienimuotoisista koruista ja tuhkakupeista Pohjoismaiden Osakepankin pronssisiin parioviin vuodelta 1904, jotka nekin ovat nyt Mäntässä esillä. Ne ovat jykevän vaikuttava ilmestys.

Suomen kuninkaan kruunun Bucklan suunnitteli vuonna 1918 pienelle paperille lyijykynällä. Tämän kappaleen on toteuttanut kultaseppämestari Tuomas Hyrsky vuonna 2018. Kruunussa on messinkiä, emalia ja samettia.

Hämäränäkö koetuksella

Liekö hämäränäköni heikentynyt, mutta Gustafissa tuskastuin siihen, että valaistus näyttelysaleissa on heikko. Lisäksi pienellä präntätyt teoslaput on sijoitettu seinillä teosten alapuolelle – ei niitä syvään kumartamatta voinut nähdä. Tämä pinnistely alkoi pitkän päivän päätteeksi väsyttää siinä määrin, että Bucklanin lastenkirjariimittelyistä ja vaakunasuunnitelmista ihastumiseen ei energiani enää riittänyt.

Jaksoin sentään hiukan vielä innostua Bucklanin suunnittelemista ryijyistä – että vielä tekstiilejäkin!

Katri Kovasiipi

Olli ja Bucklan – Ehrströmien elämä ja taide. Serlachius-museot Gösta ja Gustaf 12.1.2020 asti. Avoinna kesäaikaan 31.8. asti joka päivä kello 10–18, myös juhannuksena. Talviaikaan 1.9.–31.5. ti–su 11–18.