Ari-Pekka Lahden Junnu-musikaali näyttää laitapuolen lahjakkuuden, ihmisen kokonaisena

Junnu (Matti Ruuska) toivoi voivansa palata yhteen Tainansa (Maija Yrjölä) kanssa, mutta viinan viemää miestä ei vaimo huolinut. Kuva: Sami Karttunen

Junnu syntyi, joi ja elikin jossakin välissä.

Suomen rakastetuin riiminikkari ennen Juicea ja Helismaan jälkeen, Juha Watt Vainio oli merkillinen mies, taiteilija ja lääketieteellinen ihme. Sillä Koskenkorvien kallistuksella olisi moni ollut haudassa jo Jeesuksen eliniässä. Junnu sinnitteli yli viidenkymmenen.

* *

Kova oli Kotkan pojan tahti, muistikin meni niin ettei muistanut edes avioon astuneensa.

Junnun elämä jakautui kahtia, juopon hurlumheihin Isojen poikien lauluineen 1960-1970-luvuilla ja 1080-1990-lukujen herkkiin Kulkijoihin, 16-vuotiaasta Nestori Miikkulaiseen.

Albatrossi ja Heiskanen on potpuri Junnun iskelmistä, musiikkinäytelmäksikin sanottu. Sitä on veivattu Suomen kesänäyttämöillä kyllästymiseen asti.

Ari-Pekka Lahden Junnu-musikaali on toista maata. Se näyttää laitapuolen lahjakkuuden, ihmisen kokonaisena. Jouni Rissanen on valinnut päärooliin Matti Ruuskan. Ruuskan siivin esitys myös onnistuu liitämään sydämeen.

* *

Savonlinnan teatterin musikaalissa Junnun elämää sanoittavat Matti Ruuska nimiroolissa, Aino Mankonen, Maija Yrjölä, Pekka Johansson, Mikko Leinonen, Anneli Mahlamäki ja Anssi Keisanen. Kuva: Sami Karttunen

Ruuskan näyttelemisessä on se pakottomuus, hiljainen huumori ja elämisen nolous, mikä Junnusta ainakin medialle välittyi.

Ruuska on myös riittävän musikaalinen, jotta tyylihypyt Nastahampaasta Albatrossiin onnistuvat.

Kappaleiden sovituksessa olisin mieluummin kuunnellut perinteisempää settiä. Saimaan norppana sukeltaisin, jos Nestorin häättömyyttä pitäisi valssata tuolla soundimaailmalla. Bändi on riittävä ja taitava, miksaus kohdillaan, mutta joku kalsa vaihde murjoo osan herkkiksistä vinoon.

* *

Kun tehdään musikaalia, kuulija ojentaa ensin korvansa. Laulullisesti musikaali on aika vaatimaton, kaikki hoitavat hommansa ihan tyylikkäästi, mutta varsinainen ääni-imuri uupuu. Kenenkään soolo ei jää juuri mieleen.

Lavameininki on muuten notkeaa, kuin merimieskapakassa. Vaihdetaan kamppeita lennossa ja laiturivärkit taipuvat pukukopeiksi, kodeiksi ja toimistoiksi.

Näyttämötyöskentelyä on helppo seurata, ollaan sitten estradilla tai konttorilla, Pariisin huorakorttelissa tai kodissa Katajanokalla.

Koska Junnu oli sympaattinen kaveri, empaattinen velikulta rentuille ja arvonsa tunteva riimittäjä, haluan löytää nämä myös esityksestä.

Sympaattinen? Kyllä. Tämä saa pohtimaan taiteilijan veitsen terällä elämistä.

Empaattisuuden herättäjä? Kyllä. Meitä on moneksi, ei kukaan niin perin paha lie. Toinen on vain heikompi toista.

Arvonsa tunteva? Junnun kuolemalla ei ainakaan mässäillä. Herra uupui Pirkko-vaimonsa, vaimoista sen toisen, syliin sydänkohtauksen myötä Sveitsissä. Se todetaan, eikä siitä sen enempää.

Junnu (Matti Ruuska) oli kiusauksille altis jo Kotkan poikana kotikulmillaan. Kuva: Sami Karttunen

Näyttelijöiden kattamat kynttilät vain muodostavat kuvitteelliset hautajaiset krematorion esiripun auetessa.

Sielun lennosta tämä tarina kertoo. Eikä yhtään hullummin.

Savonlinna-salissa esityksensä järjestävällä Savonlinnan teatterilla on upea sali ja historialliset lämpiötilat vanhalla Kasinolla. Tämä menee Suomen teattereiden top-kolmoseen kauneudessaan Joensuun teatterin ja Kansallisteatterin ohella. Ja onhan se Porikin.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua