Kesä on skeitin aikaa! – 20 + 2 helmeä skeittivideoiden kultaisilta vuosilta

26.07.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Dustin ja kesämeininki.

MUSIIKKI | Aikana ennen Instagramia, Youtubea ja musiikin suoratoistopalveluita jokainen skeittivideo oli lähes tajunnanräjäyttävä kokemus ja ikkuna ennen kuulemattoman musiikin maailmaan.

Mikko Kyrönviita, teksti

Tavallaan tämä lista ei ole ajankohtainen juuri nyt, vaan erityisesti talven pimeinä iltoina, kun ei välttämättä jaksaisi lähteä pommisuojaan Hervantaan skeittaamaan. Mutta tästä kun katsoo partin kuin partin, niin huomaakin olevansa jo bussissa leimaamassa matkakorttia!

Skeittivideot ovat henkilökohtainen asia. Jokaisella on suosikkiskeittarinsa ja suosikkivideoparttinsa. Vaikea sanoa, mikä tekijä kunkin mieltymyksiin vaikuttaa. Temput, skeittarin vaatteet ja ”olemus” sekä skeittaustyyli nyt varmaan ainakin. Tosin tyyli on häilyvä käsite, ja se mistä se syntyy, onkin vaikea määritellä. Videoissa oman lisänsä tuo vielä musiikki, jolla on valtava merkitys kokonaisuuteen. Näistä kaikista tekijöistä muodostuva tunnelma vetoaa parhaimmillaan tavalla, jonka vaikutus on lähtemätön.

Skeittivideoihin kietoutuu henkilökohtaisia kokemuksia ja muistoja. Ainakin meillä, jotka aikoinaan saimme videoita VHS-kopion kopioina kavereilta ja kavereiden kavereilta. Aika kultaa muistot, mutta aikana ennen Instagramia, Youtubea ja musiikin suoratoistopalveluita jokainen skeittivideo oli lähes tajunnanräjäyttävä kokemus ja ikkuna ennen kuulemattoman musiikin maailmaan.

Tiettyjen skeittivideoissa olleiden biisien soidessa, voi edelleenkin kuvitella mielessään kokonaisen videopartin lähes temppu tempulta. Onneksi tämän kokemuksen tavoittaa vielä toisinaan uusienkin videoiden parissa ja niistä muodostuu aikaa kestäviä klassikoita.

Tässä kaksikymmentä ja kaksi skeittivideota, joista tulkoon sinunkin kesäsoundtrack!

* *

Kesä on skeitin aikaa! – 20 skeittivideohelmeä

1. Gabriel Rodiriguez: Chocolate Las Nueve Vidas de Paco – All the People feat. Robert Moore: Cramp Your Style

2. Rick Howard: Plan B Virtual Reality – Rick James: Give It to Me Baby

3. Lavar McBride: Trilogy – Jimmy Cliff: Struggling Man + Jimmy Cliff: The Harder They Come

4. Cola Dreams 2 Dreaming Wild – Donnie & Joe Emerson: Baby + Aztlan: Should I take You Home

5. Keith Hufnagel: FTC Penal Code 100 A – Althea & Donna: Uptown Top Ranking

6. Max Palmer: Sure – Carly Simon: Why (12inch version)

7. Eastern Exposure 3 Underachievers New York City – Miles Davis: Mystery

8. Al Davis: Last of the Mohicans – Bo Hansson: The Black Riders & Flight to the Ford

9. Callum Paul: Pass~Port Kitsch – Spike Fuck: Body by Crystal

10. Rob Pluhowski: Habitat Mosaic – The Chocolate Watch Band: Loose Lip Sync Ship

11. Matt Rodriguez I-path Promo – Matt Rodriguez

12. Matt Field: Sheep Shoes – Horace Andy: Nice and Easy

13. Gino Iannucci: 101 / World Industries 20 Shot Sequence – Kool G Rap & DJ Polo: On the Run

14. Mike Carroll: Plan B Virtual Reality – Casual: Lose in the End

15. Jason Dill: Snuff – Brenton Wood: Gimme Little Sign

16. Max Palmer: Call Me 917 – The Plugz: Blue Sofa

17. Nate Jones: Real to Reel – Gil Scott Heron: Gun

18. Guy Mariano: Girl Mouse – Herbie Hancock: Watermelon Man

19. Kenny Reed: New Deal 7 Year Glitch – Shuggie Otis: Strawberry Letter 23

20. Mark Gonzales: Blind Video Days – John Coltrane with Red Garland Trio: Traneing In

21. Alex Olson: SWOOSH – Kim Carnes: Bette Davis Eyes

22. Dustin Henry: Vans Courtesy – Ian Matthews: Shake It

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.