KIRJOITUSKILPAILU | Nimimerkki Kerttuli Argillanderin novelli Korona herätti mut sai kunniamaininnan Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailun aikuisten sarjassa. Raati kehuu novellin käyttävän taitavasti puhekieltä ja käärivän tunteet teräviin huomioihin. Teksti on kirjoitettu persoonallisesta näkökulmasta totisella huumorilla ja se etenee taidokkaasti.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Korona herätti mut
Meikäläinen oli jo yli viiskymmentä kun heräs tähän maailmaan.
Isän multaaminen ei mua paljoo liikauttanut. Mutta tamma. Sen kuoppaaminen oli ihan eri juttu. Se oli kuin jalka olis revästy irti. Yhtäkkiä mä olin kuin joku veteraani. Kärsinyt, amputoitu, mykkä, öisin omaan huutooni heräävä.
Kun mää en oikein ole koskaan viihtynyt kenenkään kanssa. Se on varmaan sitä, kun elin sen juopon huussollissa. Aina joutu häpeen. Ryysyt haisi paskalta. Paskahousuksi ne mua huutelikin. Parempi väki, ne, joilla oli trimmatut puudelit ja pillut. Kuka niitä jaksaa? Emmää ainakaan.
Yritin mää kerran rakastaaki. Vittu siitä mitään tullut. Jotain huanohampaista tuhisijaa lappas ovista ja ikkunoista, mutten mää semmosta viittiny. Sehän oli sitä samaa kun kersana. Passaa ja pese oksennukset ovenkarmeista. Ei se ollu meikäläistä varten.
Vaan hevonen oli. Sanoivat että mee ny vaikka tonne tallille työharjoitteluun niin saadaan sut kortistosta veke. Siä ollaan eristyksissä, ei tarvii viruksiakaan pelätä. Sossun muija kehtas udella, että oliko mulla kalenterissa tilaa? Siihen mää tokaisin, että kai maar aina järkkäileen pystyy. Ja sossun silmiin sytty tähret, kun se pääsi musta eroon.
Ekana päivänä vedin äijän nokialaiset jalkaan ja otin paikallisbussin tallin liäpeille. Jouduin talsiin aika helvetin pitkään mutta lopulta mää tuijotin sitä kivinavettaa silmät pystyssä. Tallimestari löi mulle luudan käteen ja sano että alota ny vaikka tosta. Mää tykkäsin heti kun siinä ei turhia lätisty. Vaikka jumalauta jännitti, että saanko sen betonilattian puunattua sillai, että sille everstistä seuraavalle kelpaa. Ja kelpashan sille, vaikka kai se näki päällepäin, että mää olin ihan moilasena. Anto mulle Koronan, semmoisen ikälopun tamman, joka nakotti mua äkäisenä kaltereidensa takaa. ”Viä sää toi raakki tarhaan”, eversti ilmas ja viskas mulle narun kouraan. Mutta ei mua niin vaan pudotettu. Mää kyyläsin juutuupista kuinka riimu isketään konille päähän. Sitten mää avasin Koronan oven. Ja siinä kohti mää sitte heräsin.
Se ikäloppu kopukka käänsi mulle perseensä ja katteli viileenä ikkunasta pihalle. Tallissa oli hiljaista, jotain piäntä rouskutusta ja tollai. Kauempana ulkona soi sirkkeli ja tuuli heilautteli ovia. Sarana renkutti ja jumalauta kun se kosahti muhun. Mää vaan tiäsin. Mää niin jumalauta tiäsin mitä se vanha kaakki yritti. Se yritti tehrä musta sossun ämmän peräänsä esittelemällä. Vittu mää nauroin. Miten elukka osas semmosta?
Mä kiärsin sen karvasen perseen ja taiteilin riimun korvien yli. Siinä mää sain kattoo sen päänuppia lähempää. Sillä oli ohut ottatukka, partaa leuan alla ja ruskeat silmät. Sillä ei ollu mitään läiskiä eikä mitään juttuja mutta helvetti kun se oli kaunis. Se ei murtunu mun tuijotuksen alla, vaan hengitti hiljakseen niinku koko maailma olis ollu sen.
Ja kahen viikon päästä se retkotti elottomana traktorinkauhassa. Ei raukka kestäny kevään tuloa, pumppu petti.
Mutta mä olin hereillä, ekaa kertaa mun elämässä.
Kerttuli Argillander
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
