Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailu on ratkennut – jaoimme peräti viisi ensimmäistä sijaa

20.04.2020
01 kirjoituskilpailu
Saitko liikaa aikaa? -kilpailuun lähetettiin lähes 300 tekstiä. Raati päätti jakaa ensimmäiset sijat nuorten ja aikuisten sarjassa. Todella hyviä tekstejä tuli kymmeniä.
Anne Välinoro

Suomi on täynnä taidokkaita ja intohimoisia kirjoittajia, joita korona-aika ei ole lannistanut.

Kulttuuritoimituksen Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä kaikkiaan 274 tekstiä. Määrä on huomattava, koska kirjoitusaikaa oli vain kaksi viikkoa.

Tekstin maksimipituus, 2 500 merkkiä eli vajaat kaksi liuskaa, innoitti katsomaan eristyksissä elämistä ja poikkeustilaa tiukasti yhdestä näkökulmasta, kuin päiväkirjan sivuna. Näin teksteistä kertyi huikean mielenkiintoinen katselmus korona-ajan suomalaiseen arkeen.

Toisille otsikko oli vain lähtökohta kirjallisesti kunnianhimoiseen tekstiin, joissa testattiin vuoropuhelun voimaa, esseen terävyyttä, runon tiiviyttä ja pakinan huumoria. Novelli sai näissä teksteissä uusia muotoja.

* *

Raati valitsi palkittavaksi lyhytnovelleista kiinnostavimmat, sillä parhaita oli joukossa monin verroin enemmän kuin nyt palkitut ja kunniamaininnan saavat, joita on kaikkiaan viisitoista.

Alamme julkaista kilpailussa palkittuja ja muuten julkaisemisen arvoiseksi katsomiamme tekstejä tiistaista 21.4.2020 alkaen.

Kaikki palkitut ja kunniamaininnan saaneet tekstit ovat luettavissa Kulttuuritoimituksessa 4.5.2020 mennessä. Sen jälkeen toimitus julkaisee muita kilpailutekstejä yksitellen.

Lisäksi Tampereen kaupungin liikunta- ja kulttuurikanava TV5 tekee kaksi tallennetta, joissa lyhytnovellit tulkitsee näyttelijä Ola Tuominen. Tallenteiden ensiesitykset ovat torstaina 30.4. klo 13.00 ja tiistaina 5.5. klo 13.00.

* *

VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.

Palautteeseen on oikeutettu jokainen osallistuja. Jos haluat sellaisen, lähetä sähköposti osoitteeseen toimitus [at] kulttuuritoimitus [piste] fi. Kirjoita viestin otsikoksi: ”Kirjoituskilpailu palautepyyntö”.

Voittajat palkitaan Otavan uutuuskirjoilla ja kunniamaininnan saajat kunniakirjalla.

Yleisesti

Kaikkiaan kilpailuun saatiin määräaikaan 2.4.2020 mennessä 274 kirjoitusta.

Nuorten sarjaan (15 vuotta täyttäneet ja nuoremmat) lähetettiin 25 tekstiä.

Aikuisten sarjaan (16 vuotta täyttäneet ja vanhemmat) lähetettiin 249 tekstiä.

Suurin osa teksteistä tuli eri puolilta Suomea, mutta pieni osa ulkomailta.

Muutama kirjoittaja lähetti kisaan useampia tekstejään.

* *

Raati, johon kuuluivat kirjailija-graafikko Juha Siro, toimittaja-kriitikko Marja Aaltio sekä toimittaja-kriitikko Kaisa Järvelä, päätyi moneen kertaan tekstejä luettuaan palkitsemaan nuorten sarjassa kaksi ja aikuisten sarjassa kolme kirjoittajaa ensimmäisellä sijalla.

Kunniamainintoja jaettiin nuorten sarjassa kolme ja aikuisten sarjassa seitsemän.

VIDEO: Raadin jäsen, kirjailija-graafikko Juho Siro lukee kaksi Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailun ensimmäisellä sijalla palkittua tekstiä: Alanna Eleonooran tekstin Halusin vain olla vapaa ja Jouko Kivisen Me emme enää suukottele.

* *

Nuorten sarja

Jaettu ensimmäinen sija

Maria Lindberg ja Alanna Eleonoora

Ensimmäisen sijan nuorten sarjassa jakavat Maria Lindberg, 15, ja Alanna Eleonoora, 15. Molemmat käyvät porvoolaista yläkoulua ja ovat samalla luokalla. Tarinat syntyivät koulunkäynninohjaaja Teresa Ackalinin kannustuksella ilman että Maria ja Alanna tiesivät toistensa kirjoittamisesta.

Maria Lindbergin teksti Jumissa labyrintissa ja Alanna Eleonooran teksti Haluan vain olla vapaa ovat kuin sisaruksia.

Nämä vahvasti emotionaaliset tekstit koskettivat lukijaa suoraan ja ohi arjen. Niissä kiteytyy yksi iso vertauskuva eristyksestä.

Kirjoittajilla on aitoa kirjallista lahjakkuutta ja teksteistä näkee heidän perehtyneen hyvin kaunokirjallisuuteen. Tekijöillä vaikuttaa olevan rikas sisäinen elämä.

Kunniamaininnat

Tintti45, Matleena Poikonen ja Emmi Papinniemi

Nimimerkki Tintti45:n Tämä ei ole minun päiväni on luontaisen tarinankertojan tekstiä. Sen tekninen puoli kaipaisi vielä hiomista kappalejakojen ja yhdyssanojen osalta, mutta kokonaisuutena se on kuin valmis monologi nuoren näyttelijän suuhun. Tämä purskahdus on koukuttava ja vahvoja tunteita herättävä. Konstailematon otsikko vie suoraan tarinaan.

Matleena Poikosen Kirjoitan avautuu runollisena esseenä kirjoittamisesta. Tekijä hallitsee hyvin kielen ja kauniit, ilmaisuvoimaiset lauseet. Teksti on kaikkineen viehättävä kuvaus mielikuvituksen voimasta ja kirjoittamisen magiasta, joka antaa vapauden ajasta ja paikasta.

Emmi Papinniemen Yhteys on kaikkineen napakasti rakennettu kokonaisuus. Korona-aika on nähty globaalistakin näkökulmasta eikä vain oman kodin piiristä.

Ikääntyneen läheisen menetys ja mahdollisuus nähdä hänet vielä vaikkapa pilven muodossa lohduttamassa avaa alitajunnan työskentelyä. Tarinan koira tuo mukavaa läsnäoloa kerrontaan.

Aikuisten sarja

Jaettu ensimmäinen sija

Jouko Kivinen, Vesa Sinervä ja Inga Santandreu

Jouko Kivisen Me emme enää suukottele on kirjallisesti valmis novelli. Tarinassa on konkretiaa, mutta se kykenee nousemaan autioituvan kadun yli. Sen vahvuutena on historiallinen ulottuvuus, jossa peilataan nykyhetkeä aiempiin kriiseihin. Jotakin on pian tapahtuva -lauseessa tiivistyy epävarmuus.

Vesa Sinervän tarinassa Ikävä henkilökohtainen tragedia nousee yleiseksi kokemukseksi. Novellissa käydään syvissä vesissä ja se välittää sydämeenkäyvää tunnetta. Ikävä on taidokas, lyyrinen lyhyttarina, joka kertoo 2 000 merkillä koko elämän.

Inga Santandreun Purokarma tarttuu hetkeen huumorilla. Dialogimuotoinen kertomus onnistuu kiepsauttamaan yhdessä ja samassa lauseessa ajatuksen uuteen suuntaan. Repliikissä voi olla jopa monta kohtausta. Kirjoittaja kääntää tarinaa lennosta ja tavoittaa arjen absurdiuden.

Kunniamaininnat

Nimimerkin Johanna Maastapoistumisselvitys sisältää oivaltavasti pienillä näkökulman muutoksilla tuoreen ajatuksen koronakriisiin. Ollaan paratiisin portilla viimeisellä tuomiolla, mutta tarina alkaa vertautua lentokenttätarkastukseen. Näkökulmaan on saatu oivaltavaa ja persoonallista huumoria viime riveille saakka.

Pälvi Puron Superlatiivi on arkinen kuvaus perhetodellisuudesta. Se on silti täynnä tunnetta ja onnistuu huumorilla sieppaamaan olennaisen hetkistä.

Anneli Poukan Sunnuntai-illan rauha vie jo loistavalla aloituslauseella suoraan keskelle tarinaa, selittelemättä. Tekijällä on hallussaan värikäs kieli, ja pienillä keinoilla hän pystyy ilmaisemaan paljon. Esimerkkilauseeksi käyköön: ”Mies oli kuolleenakin hankala.”

Matti Reinikan Mummo tunnelissa hassuttelee ajatuksella, miten aina on tilaa vielä yhdelle karanteeniin laitetulle anarkistimummolle. Kun koronaeristys viedään äärimmäisin mittoihin, naapureiden luokse on kaivettava maanalainen tunneli. Yllätyskäänteitä ja absurdia ilottelua sisältävä tarina, jossa tunneleita kaivava mummo ei olekaan ainoa – läheisyydenkaipuu riivaa muitakin.

Seija Mustanevan Se uhmaa realismia ja saa lukijan miettimään toiseenkin kertaan, mitä pelko sisältää. Kuuluuko Se valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa vai näkyykö Se siivousvimmassa? Tämä on absurdi helmi, ainutlaatuinen teksti sarjassaan.

Hanna Telakosken Elossa on varmaa, ammattimaista tekstiä, jossa dystopia saa muotonsa korona-aikana. Mukana on myös toivonkipinä. Tiukka kokonaisuus vie joka lauseellaan tarinaa eteenpäin. Telakoski on kirjoittanut myös Kulttuuritoimitukseen.

Kerttuli Argillanderin Korona herätti mut käyttää taitavasti puhekieltä ja käärii tunteet teräviin huomioihin. Tämä on persoonallisesta näkökulmasta, totisella huumorilla taidokkaasti etenevä teksti.

VIDEO: Raatiin kuuluva kirjailija-graafikko Juha Siro luonnehtii kilpailun tekstejä, tasoa ja omaa kirjoittamistaan omalla työhuoneellaan.

Huomioita teksteistä

Raatilaiset olivat toisistaan tietämättään päätyneet kärjen osalta samankaltaisiin valintoihin.

Teksteistä erottui neljä linjaa: tilannekuvaukset, päiväkirjanomaiset merkinnät ja kirjallisesti kunnianhimoiset tekstit.

Viimeksi mainittuihin oli ladattu enemmän kuin päivän tilanne, ne päästävät lukijan arjen yli. Toisaalta, vaikka tarina kertoisikin arjesta, parhaimmissa tekstin dramaturgia nostaa sen arjen yli.

Selkeästi oli havaittavissa, että kaikki osallistujat harrastavat kirjoittamista. Moni teksti olisi parantunut toisella kirjoittamisella, pienellä hionnalla ja lyhentämisellä. Usein itsestä tärkeältä tuntuvan selittävän alkulauseen voi jättää pois tai lopettaa ennen alleviivaavaa päätöstä.

Toisaalta kirjoittamisessa ei voi tarjota mitään maksiimeja. Moni kirjoittaja hallitsi elliptisen rakenteen, mikä on lukijalle palkitsevaa.

Novellimuoto, lyhyt tarina, on vaikeimpia kirjallisuuden lajeja. Siksi oli erityisen ilahduttavaa, miten niin moni halusi siinä kokeilla kirjoittajan taitojaan.

On tärkeää, ettei kirjoittaminen jää nyt tähän, vaan tekstintekijät saavat tästä lisäpontta tekeillä olevaan pitempään tekstiinsä tai jopa uuden alun kirjoittamiselleen.

Kilpailu oli yleisesti ottaen hyvätasoinen. Kymmenet lähetetyt tekstit ovat jo nyt julkaisukelpoisia ja loput pienellä hionnalla.

Kirjoittaminen vaikuttaa toimineen myös terapiana. Tavoitteemme täyttyi tältäkin osin. Moni päätti tekstinsä toteamukseen, miten tästä selvitään ja miten karanteeni avaakin uuden sivun elämässä.

Raadin tehtävä oli vaikea, vaikka kärjestä kolmikko olikin melko yksimielisiä. Kunniamaininnan saaneiden lisäksi kymmenet muut tekstit olisivat olleet kunniamaininnan arvoisia. Palkittujen ja kunniamaininnan saaneiden valintaan vaikutti myös, että valituiksi tuli riittävän erilaisia tekstejä.

Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailun kiinnostavimmista teksteistä on haaveena julkaista lyhytnovellikokoelma, mikäli sen painamiseen järjestyy rahoitus. Jos teos toteutuu, olemme erikseen yhteydessä mukaan valittujen tekstien kirjoittajiin.

Kulttuuritoimitus aikoo julkaista myös muita kilpailuun lähetettyjä novelleja kuin nyt palkitut ja kunniamaininnan saaneet. Otamme yhteyttä kirjoittajaan, kun tekstin julkaiseminen tulee ajankohtaiseksi. Näitä tekstejä julkaistaan yksitellen näillä näkymin 5.5.2020 alkaen.