Kirjoituskilpailu | Raati kehuu Pälvi Puron novellia Superlatiivi hyväksi arkiseksi kuvaukseksi perhetodellisuudesta. Se on silti täynnä tunnetta. Lue novelli tästä.
Saitko liikaa aikaa? -lyhytnovellikilpailuun lähetettiin kaikkiaan 274 tekstiä. Raati palkitsi viisi teksteistä ensimmäisellä sijalla ja kymmenen kunniamaininnalla. Julkaisemme huhti- ja toukokuun aikana palkitut tekstit sekä valikoiman muita kilpailuun lähetettyjä lyhytnovelleja.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Superlatiivi
Suurimman osan ajasta vietämme siskonpetissä lattialle asetetulla patjalla. Aika venyy.
Yksi askartelee vessapaperirullista tonttuja ensi jouluksi. Toinen soittaa kylpyhuoneessa nokkahuiluläksyä. Kolmas istuu etäpalaverissa, kuulokkeet korvilla ja vaimeasti kuorsaten.
Koira ei suostu liikkumaan. Se makaa patjalla, puoliksi läppärini päällä. Sitä ovat kahden viikon ajan lenkittäneet kaikki naapurit, yhteensä kolmetoista kappaletta, aamusta iltaan.
– Mie haluan Ruotsinlaivalle, sanon. Kukaan ei vastaa. Sanon sen uudestaan, vähän kovempaa. Ei reaktiota.
Selaan puhelimesta laivavuoroja. Viking Amorella. Silja Serenade. Tervetuloa laivaan! Välkommen ombord! Turusta Tukholmaan, yksi tai kaksi yötä. Haluan hytin jossa on ikkuna. Haluan buffet-pöytään syömään katkarapuja. Haluan jonottaa, töniä ja olla tönittävänä.
– Sie vihaat Ruotsinlaivoja.
Puoliso on riisunut kuulokkeet, korvat punoittavat.
– Tiedän.
Soittaja on palannut kylpyhuoneesta. Nokkahuilun pohjasta valuu kuolaa.
– Pese se, osoitan huilua.
– Enkä pese.
– Ällöä, sanoo askartelija.
– Sie oot ällö.
– Sie oot ällömpi.
– Sie oot ällöin.
Alan selittää adjektiivien vertailuasteita. En muista mikä on se, mikä tulee komparatiivin jälkeen.
– Mie syötän tän sulle ja sie saat miljoona virusta, nokkahuilisti sanoo.
– Ite saat satamiljoonaa virusta ja sitten mie saan kaikki karkit ja sipsit, askartelija vastaa.
Nokkahuilisti alkaa itkeä ja huutaa, ettei mikään virus halua tarttua tuollaiseen ällöpyllyyn.
– Mie menen vähän ulos, sanon.
Aurinko tunkee sisään parvekkeenovesta.
Kaipaan aikaa, jolloin kaduilla kierrettiin ihmiset kaukaa ihan muuten vain, ei tartunnan pelossa. Kaipaan baariin kaljalle, vaikka en ikinä käy baarissa enkä juo kaljaa. Haluan hotelliin vieraiden lakanoiden väliin, haluan vetää päälleni peiton joka on minua ennen koskettanut satoja ihmisiä.
Haluan maailman takaisin.
Ovi takanani avautuu.
– Tule lämpimään sieltä, täällä on ihan rauhallista jo. Ne leipoo.
Kaupunki hyrisee hiljaa tyhjäkäynnillä. Kevättä ei ole peruttu.
Pälvi Puro
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.