Levyarvostelu: Haamu juhlistaa kolmekymppisiään sensuellilla rap-albumilla, jossa neonvalot ovat pehmeitä ja bling bling kimaltaa ennemmin silmissä kuin kultaketjuissa.
Haamu pistää tasavuosilevynsä liikkeelle nimibiisillä 30, jossa pohdiskellaan mistä on tultu, mihin on päästy ja mihin sieltä ponnistetaan. Vaikka kompassi on välillä hukassa, kaikesta saavutetusta voi olla kiitollinen. Biisin pehmeä mutta reippaasti laukkaava syke esittelee Haamun pelkistetyn, pienillä sivelyillä luodun äänimaiseman. Tapetissa on onneksi kivoja kuvioita ja hyvä imu. Ote Aksun käännösversiosta Aplhavillen Forever Youngista biisin päätöksenä on hauska loppumauste.
Tymäkän tuhnu ja veikeä R&B-svengailu UG kertoo, että edelleen ollaan marginaalissa, vaikka kyseessä on jo Haamun viides sooloalbumi. Niinpä tehdään rehellisesti omaa juttua ilman sen kummempaa hypeä, vaikka kattokerroksessa on vippibileet. Biisi iskee tiskiin koko levyn mukaansa tempaavinta nytkytystä.
Laastarissa kuullaan ”makuuhuoneinta” Jukka Ässää koskaan. Jukka tarjoaa kertosäkeessä itseään laastariksi sen verran imelällä otteella, että samaan aikaan sekä hymyilyttää että tekee mieli läpsäistä herraa sormille. Kappaleessa on sekä haikeaa kauneutta vaivihkaisine kitaramaalailuineen että toverillista olkapäätä. Samaan aikaan maisema on sen verran kliininen että väkisinkin tulee hiukan ylireagoitua biisin imelyyteen. Liekö sitten tarkoitus olla vain kiltti vai limainen vai jopa sekä että, sehän on toki kuulijan korvassa se.
Timi Lexiconin kanssa tunnelmoitu Jälki liikkuu yökerhon neonvaloissa hikisesti mutta pehmeästi. Taustoissa soi mukavasti vaivihkaista kumeutta. Seuraavan kappaleen nimi Smuutti Operaattori onkin ehkä koko levyn soundimaailmaa kuvaavin otsikko. Pianomiehen kanssa aloitellaan toiveella grindimmästä meiningistä, mutta aika pehmeällä hivelyllä jatketaan. Enemmän esileikin keimailua kuin itse asiaa.
Dj Behan taustoilla töksähtelevä Doktriini lainaa mikkiä Palefacelle, joka aina tunnistettavalla blaastillaan nappaa biisin haltuunsa. Haamun sanailu on lähelle tulevana ja suoraviivaisen pohdiskelevana tiputteluna paikoittain hiukan tasaista, kun taas Palefacella on aina vähän ärähdystä ja jytyä sanailussaan. Ehkä sen takia Haamun sanailusta tahtoo jäädä se viimeinen hurmos. Biisit ovat hienoja, sanoissa on ideaa mutta kaipaisin vielä hiukan heittäytymistä, vereslihaa, tunnetta.
Hannibalin ja Afromikon vahvistama Supertähti kimaltelee mainiosti ja Haamun kipakammin kaahaava blaasti nostaa peukkua. Kertsin himokas laid back hymyilyttää. Biisissä on hyvää posse-meininkiä, yhdessä fiilistelyä ja irrottelua.
Katatonia herää miettien mistäs tulikaan juuri nähtyä unta? Maailma liukuu ohi ajatusten juostessa maratonia mielen sokkeloissa. Koleasti sykkivä biisi pohdiskeluineen ei kuitenkaan nappaa sisäänsä tai kyytiinsä.
Sen perään tunnelmaltaan aivan päinvastainen, Matti Tamosen kanssa sanailtu, vinosti nytkyvä Ikinä nostaa peukut rennolla svengillään ja aurinkoisella hengailullaan. Pienieleisestä hymyilystä nousee mieleen kesä, aurinkolasit ja rantatuolit.
Päätösraita Elän jatkaa letkeästi, mutta utuisemmin. Haamun biiseissä pidetään pääsääntöisesti kiinni ”pieni on kaunista” -kaavasta, jossa sävyjä luodaan vähäeleisesti ja svengi juoksee vaivattomasti. ”Elän mun elämää”, toteaa Haamu itsetutkiskelussaan, jossa asioita pohditaan pehmeän usvan keskellä heleästi ja unenomaisesti.
Ilkka Valpasvuo
Haamu kuuluu myös hiphop-yhtyeisiin Tre-Funk III ja Kolmiyo.
