Jyrki Kiiskinen. Kuvat: Teos / Liisa Takala
KIRJAT | Jyrki Kiiskisen sanavalinnat soivat kuin instrumentit orkesterikudoksessa Finlandia-palkinnosta kilpailevassa teoksessa.
”Kolme päivää, kolme yötä on äärimmäisen raskas luettava, jos lukija ei ymmärrä päästää irti.”
ARVOSTELU
Jyrki Kiiskinen: Kolme päivää, kolme yötä
- Teos, 2026.
- 179 sivua.
Lause on pitkä, niin pitkä ettei se pistettä kaipaa. Jyrki Kiiskisen Kolme päivää, kolme yötä (Teos, 2026) vaeltaa ensimmäistä kertaa isäksi tulevan mielen maastossa ja kortteleissa, hyvin kulkevan auton ratissa ja Kain-nimisen päähenkilön lapsuudenmuistoissa – jysähtääkseen huoleen isästä, joka on jäänyt leskeksi eikä tunnu oikein pärjäävän isossa omakotitalossa, vaikka kovasti muuta väittää.
Ja takaraivosta väliin solahtaa ikuisen Isän ääni, Raamattuun taltioitu kaikkivaltiaan ja tämän synnittömänä siinneen pojan tapaus.
Ja kaikkien niiden isien, jotka poikiaan koettelevat, kuten Abrahamin ja Adamin.
Pohdin Kolme päivää, kolme yötä -teosta romaanina, vaikka se hyvin voisi olla yksi pitkä runo.
Runoilijanahan Kiiskinen on laajalti tunnustettu monin palkinnoin.
Kun teoksen maailmaan antautuu, se vie mennessään. Se pakottaa ajattelemaan näkemäänsä kuin hidastetussa elokuvassa, johon vielä ristivalotetaan muistumia.
Kolme päivää, kolme yötä on äärimmäisen raskas luettava, jos lukija ei ymmärrä päästää irti.
Mistä? Totunnaisista tavoista lukea tarinaa, jolla on selkeä alku, kehittely ja päätös.
Lauseiden päättymättömyys on tavallaan myös musiikkia. Kiiskisen sanavalinnat soivat kuin instrumentit orkesterikudoksessa. Päähenkilö onkin mieltynyt saksalaisiin ja wieniläisiin vanhoihin mestareihin ja kuuntelee niitä rauhoittuakseen.
* *
Rauhoittumisen aiheita pukkaakin muutaman päivän sisään. Kahdeksankymppinen isä saa silmäänsä veritulpan, vaimo on viimeisillään ja koettaa saada samaan aikaan lopputyönsä tehtyä.
Kain yrittää rauhoitella heitä parhaansa mukaan, kunnes elämä ja kuolema yllättävät kunnolla.
Tässä on riittävästi tarinaa.
Isäksi tulija menettää isänsä. Näin joskus käy. On aika ottaa paikkansa sukupolvien ketjussa.
Niin kuin runoudessa, pieni arkinen yksityiskohta alkaa kasvaa merkityksessään sopivalla hetkellä.
Niin näkee Kain eteensä vyöryvät asiat. Lihaksikas isä on muuttunut harhailevaksi, paita ja housut roikkuen eteneväksi puolisokeaksi haamuksi, joka ei enää voisi pelastaa poikaansa yhdestäkään vaaran paikasta.
Poissa on isä, joka rohkaisi uimaan opettelijaa luottamaan käsiinsä.
On oltava itse isä, itsekästä itseään isompi.
* *
Kiiskisen teos on täynnä viittauksia Raamattuun jo nimeään myöten.
Lauseet maustuvat ikiaikaisista vihjeistä ja lukijan lukeneisuus on koko ajan koetuksella.
Hyvä niin. Tämän ajan kulttuuriseen pikaravintoon kyllästyneelle Kolme päivää, kolme yötä antaa siis mukavaa diskurssiaskartelua, mutta myös hiukan Hieronymus Boschin teoksia muistuttavan kuvan.
Mitä ihmettä tuosta päästä vielä purkautuu?
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tuoreet tekijät taklaavat esseehäpeänsä – arviossa Ville Hännisen toimittama Lentoratoja ja tienristeyksiä
KIRJAT | Ville Hänninen on toimittanut kokoelman opiskelijoiden essee-etydejä, joista kaikki eivät suinkaan jää sormiharjoituksiksi.
Kylvö on kiehtova kirja mullasta, vallasta ja huomispäivän ruoasta
KIRJAT | Finlandia-ehdokas onnistuu siinä, missä keskustapuolue ja imagomarkkinoijat ovat epäonnistuneet: ruoantuotanto ja maatalous muuttuvat kiehtovaksi maailmaksi.
Mistä katoaminen alkaa – arviossa Sanni Isometsän Katoamiskertomus
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostettu Katoamiskertomus on tarina miehen kuolemasta sellaisena kuin kirjailija sen valitsee kertoa.
Yhteiskunnan kannalta elintärkeää asiaa demokratiasta – arviossa Mureneeko oikeusvaltio?
KIRJAT | Toivottavasti Jukka Kekkosen teos ei ole niitä kirjoja, joista muutaman vuoden kuluttua sanotaan, että kunpa olisimme lukeneet sen ja ymmärtäneet.