Annina Holmbergin kuvaama Kaj Chydenius säveltää runolle siivet – arviossa Kalliolle kukkulalle

Annina Holmberg. Kuva: Otava / Laura Malmivaara

Kirjailija Annina Holmberg – säveltäjä Kaj Chydeniuksen ystävien ja työtovereiden Ritva ja Kalle Holmbergin – tytär jatkaa ja laajentaa Chydeniuksen elämäkertaa siitä, mihin kohde itse muistelmissaan Muistin juuri (2009) jäi.

Holmbergin tarina Chydeniuksesta on jonkinlainen kronologisen ja temaattisen käsittelyn sekoitus. Kalliolle kukkulalle -teoksen (Otava, 2026) luvut rakentuvat Chydeniuksen toiminnasta nousevien määritteiden varaan, kuten ”Suvereeni näyttämömusiikin suoltaja”, ”Takin päällään pitävä vasemmistolainen”, ”Sosiaalinen studioisäntä”, ”Lakoninen runouden rakastaja”, ”Hillitty isä ja isällinen pedagogi” tai ”Kunnianhimoinen kulinaristi”. Lukujen myötä avautuu kuitenkin myös ”Chydiksen” elämänkaari lapsuuden Juankoskelta sairauden vähitellen murtamaksi, rakkaudella muistetuksi, lähes kansalliseksi ikoniksi.

Ilman muuta Holmbergin tekstissä korostuu Chydeniuksen työ, laulujen säveltäminen. Sillä aina kun tuli tapahtumaton hetki, säveltäjä oli etsimässä pianoa ja laittamassa runoa musiikiksi. Laulut syntyivät nopeasti ja niitä tuli paljon, lähemmäs 10 000. Kukaan ei tiedä lopullista määrä, tosin kirjastonhoitaja Anne Kurppa on laatinut kohtalaisen kattavan teosluettelon.

Runo oli säveltämisen lähtökohta. Chydenius ei koskaan tehnyt ensin sävelmää ja lähtenyt etsimään sille sopivaa tekstiä. Työ alkoi aina sanasta. Sana ja kieli olivatkin miehen olemisen ydin. Lauluiksi päätyneet tekstit lauloivat jo tullessaan; hyvässä runossa sydän sykki ja hymy nousi huulille. Säveltäjän tehtävä oli Chydeniuksen mukaan antaa runolle siivet.

Tekstittäjien määrä on huikaiseva. Kirjan lopussa oleva aakkosellinen luettelo runoilijoista, joiden tekstejä Chydenius on säveltänyt, pyörryttää eikä laskemiseen voi edes ryhtyä. Mutta yllätys on, että Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola lähes sadalla tekstillään eivät pääse johtoon. Eniten Chydenius sävelsi Aunimarjut Karin runoja (412), yli kahdellasadalla runolla joukkoon yltävät Jukka Itkonen, L. Onerva, Ingrid Saaristo, Einari Vuorela, Lars Huldén ja Ritva Koskensuu.

* *

Laulujen säveltäjä ei halunnut istua yleisön joukossa kuulemassa tuotoksiaan, hänen piti olla itse estradilla, ei tosin kovin näyttävästi, vaan lähinnä pianon taakse piiloutuneena menninkäisenä.

Esiintyjänä Kaj Chydenius vaikutti Orvokeissa, kirjallisissa kabareissa, KOM-teatterissa ja lopulta vuodesta 1995 Laulustudio Kaj Chydeniuksessa.

Pianon takaa Chydenius myös opetti, paitsi erilaisissa projekteissa ja omassa laulustudiossaan, hän toimi myös Helsingin ja Tampereen näyttelijäkoulutusten laulunopettajana.

Kaj Chydenius ei jämähtänyt pianonsa ääreen Helsinkiin, vaan hän oli Annina Holmbergin sanoin ”ketterä kiertäjä” ja ”väsymätön maailmanmatkaaja”. Määritelmät kertovat nöyrästä asenteesta lähteä viemään kulttuuritilaisuuksia pienillekin paikkakunnille ympäri Suomea. Ne kertovat myös loputtomasta uteliaisuudesta maailmaa kohtaan ja kyvystä verkostoitua kansainvälisesti.

Kun levyteollisuus Suomessa muuttui radikaalisti, istui Chydis viimeiseen saakka itse konserttikiertueilla myymässä levyjään ja kohtaamassa laulujensa ystäviä.

* *

Saattaa vaikuttaa siltä, että laulusäveltäjän kultasormi sai kaiken onnistumaan ja koko Suomen hyräilemään kolmiäänistä Kalliolle, kukkulalle -versiota. Mutta laulujen ja teatterimusiikin säveltäjä halusi olla myös osa vakavampaa musiikin genreä. Suomen Säveltäjien Liitolta tuli pakit, mikä aiheutti Chydeniukselle pienen itsetuntohäiriön. Yleensä hän oli jo menossa tulevaa kohti ja kuittasi menneet menneiksi.

Chydeniuksen kokonaistuotantoon kuuluu kuitenkin laulujen lisäksi teatterimusiikkia, laulunäytelmiä, satuoopperoita, oratorioita, kantaatteja, laulusarjoja ja kamarimusiikkia. Luulisi niillä jo pääsevän vakavasti otettavasti säveltäjäksi.

* *

Kieltä ja sanoja rakastava säveltäjä sai voimansa ensemble-työskentelystä. Sen hän oppi ja sitä hän opetti jo KOM-teatterissa. Hänellä oli myös herkkyys löytää laulajat, joilla oli erityinen tulkintataito. Kaj Chydeniuksen ”valkyyrioita” olivat muun muassa Monna Kamu, Ritva Sorvali, Taru Nyman, Oona Airola ja Minja Koski. Nuori, vain 14-vuotias Niilo Rantala sai maestrosta mentorin. Myös Lauri Maijala löysi Kajsta pedagogisen isähahmon. Kai Hyttinen puolestaan tulkitsemisen lisäksi näytti Kajlle ja tämän toiselle puolisolle Jaanalle arktisen kauneuden ja vei heidät Jäämeren äärelle.

Chydeniuksen rakkaus kieleen ilmeni paitsi kielipoliisiutena, myös kielellä leikittelynä. Etenkin ulkomailta hän lähetti eri ihmisille lukuisia postikortteja. Vuonna 1987 Pariisissa piirtyi korttiin: ”Ranskalaisia bastilleja! Lumpeita kasvava lampi on lumpio”. Gran Canarialta taas vuonna 2015: ”Ohjelmistoehdotus: Jäähyväiset aaseille. Aamulla kuu menee pois, sitten kuumenee”.

* *

Holmberg nostaa Chydeniuksesta esiin myös yksityisemmän puolen. Hän oli lastensa elämässä oleva isä, joka iloitsi hillitysti poikiensa Kallen ja Jussin suuntautumisessa musiikkialoille, mutta ei juuri kehunut heitä suoraan. 

Kaj Chydenius rakasti vapaa-aikanaan leppoisaa mökkeilyä, tosin sähköpiano seurana sielläkin. Ja juhlat! Niille löytyi aina syy ja paljon ystäviä pöydän ympärille.

Chydenius otti elämänsä aikana kantaa vääryyksiin, koskivatpa ne sitten yhteiskuntaa tai ihmisiä. Häntä ei voinut haukkua takinkääntäjäksi. Apurahasäveltäjänä hän ilmaisi, että pienen ihmisen puolella piti olla aina, menipä itsellä miten lihavasti tahansa.

* *

Annina Holmberg aloittaa jokaisen luvun jollakin runolla, jonka Chydenius on säveltänyt. Sitä lukiessa alkavat runon säkeet soida ja mieli vakuuttuu siitä, että Kaj Chydenius oli todella kansallinen laulusäveltäjä. Olkoonkin, että hänen tyylinsä tunnistaa, mutta onhan Oskar Merikannonkin tyyli tunnistettavaa tai Sibeliuksen Jannen.

Harmi, että Holmberg kuittaa Chydeniuksen säveltäjyyden Bengt Pohjasen kolmessa oopperassa lyhyellä maininnalla. Oopperatrilogia ja erityisesti Chydeniuksen musiikki saivat nimittäin varsinkin Ruotsin puoleisessa Tornionlaaksossa aikaan aikamoisen hypetyksen. Chydeniuksen puumerkki merkitsi identiteetin nostatusta alueelle historiallisesti ja kielellisesti.

Holmbergin tekstin ainoa lapsus osuu Joppaus-oopperan esityspaikkaan; teosta esitettiin Pellossa ja Övertorneålla, ei suinkaan Övertårneolla.

Marja Mustakallio

Arvio on kirjoitettu Suomen Tietokirjailijoiden myöntämän apurahan tuella.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua