Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.
ELOKUVA | Aivan YouTuben alkukuukausina julkaistu lyhytanimaatio tiivistää aikakautensa symboleja ja on vaporwave-estetiikan esitaistelija.
”Voipa teosta kutsua myös varhaiseksi paskapostaukseksi, sillä sen huumori resonoi vielä parin vuosikymmenen ylitse kuin se olisi tehty vasta eilen.”
Kuin kuvastimessa
Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.
* *
Unofficial Reality. Yhdysvallat, 2005. Ohjaus ja käsikirjoitus: Vince Collins.
Vaikka simulaatio filosofisena konseptina keksittiin jo vuosisatoja sitten, se teki tietoteknologisten harppausten myötä voimakkaan paluun filosofisen akatemian puheenaiheeksi 1900-luvun puolivälin jälkeen.
Simulaation voi ymmärtää monella tavalla. Yksinkertaistettuna eräs sen tarjoamista malleista on se, että elämme kaikki esimerkiksi jonkin supertietokoneen tai pahan hengen uneksimassa todellisuudessa, jossa jokainen individualistinen todellisuus on yhtä kuviteltu, pelkkää pintaa ja harhaa.
Toisaalta Jean Baudrillardin (1929–2007) kaltaiset mannermaiset filosofit ovat teoretisoineet, että näin pitkälle vietyjä suuria illuusioita ei tarvita: sekoittaessamme todellisuuden sitä symboloiviin merkkeihin olemme onnistuneet luomaan mediaympäristön ja (populaari)kulttuurin, jossa havaitsemillamme suurilla tapahtumilla ei ole enää tekemistä reaalisen, niin sanotun käsinkosketeltavan, kanssa.
Jos uutinen tai poliitikko tai Facebook-kaveri kertoo sinulle, että nyt tapahtui jotain merkittävää, onko se merkittävää todella? Vai vain yksi osa jatkuvaa valkoista kohinaa? Ainakin tunnumme suhtautuvan aivan kaikkeen kuolemanvakavasti, jokainen pienikin piipahdus on uusi vakava todiste jostain, luultavasti jostain karseasta. Tällöin pidämme alati kasvavassa sosiaalisen median, verkon ja uutistoimistojen ympäristössä aivan itse huolen siitä, että elämme teeskennellyssä merkkien maailmassa. Nykyisin AI-botit ovat tulleet sankoin joukoin auttamaan meitä tässä pyrkimyksessä.

* *
1990-luvulla simulaation teoretisointi, tai ainakin ajatus siitä, että todellisuuden takana on toinen todellisuus, nousi undergroundista ja akatemiasta valtavirtaan. Aihetta alettiin käsitellä niin suuren budjetin Hollywood-elokuvissa, televisiossa, videopeleissä, taidemuseoissa kuin maailmaan putkahtaneen YouTuben omatekoisissa videoissa.
Twin Peaksin (1990–2017), Salaisten kansioiden (1993–2018) ja jopa Buffy, vampyyrintappajan (1997–2003) kaltaiset sarjat petasivat tietä uuden ajan paranoialle. Samalla linjalla olivat videopelimaailmassa esimerkiksi Metal Gear Solid (1998) ja Deus Ex (2000). Kaikki nämä teokset katsoivat eri tavalla todellisuutta, joka oli piilotettu kansalaisilta, ajatuksettomilta drooneilta, jotka jatkoivat limonadin ostamista ja oravanpyörässä juoksemista samalla, kun maailman mahtavat päättivät kulissien takana kohtaloista.
Todellisuuden varsinainen kyseenalaistaminen vietiin kuitenkin pidemmälle Serial Experiments: Lainin (1998) ja Matrixin (1999) kaltaisissa teoksissa: Entä jos salaliitolla ei ole niinkään väliä vaan ongelma on ontologisempi? Entä jos elämme kaikki jonkinlaisessa unessa, josta herääminen on vaikeaa, ellei mahdotonta?
Matrix vaikutti populaarikulttuuriin ja yhteiskunnalliseen ajatteluun peruuttamattomasti. Siihen viitataan edelleen, kun halutaan puhua vaihtoehtotodellisuuksien konseptista. Sittemmin naisiksi sukupuolensa korjanneiden ohjaajiensa transsukupuoliseksi symboliikaksi tarkoitettua teosta tulkittiin muun muassa lukioiden filosofiankursseilla ja toisaalta internetin hähmäisellä puolella, jossa elokuvan suurimmista symboleista, sinisestä ja punaisesta pilleristä, tuli naisvihaajien itsesäälin täyttämää koodikieltä.
Samalla elokuva todisti ironisesti oman pointtinsa tavalla, joka jäi useimmilta sen faneilta tyystin huomaamatta: se oli itsessään Baudrillardin filosofiassaan määrittelemä symboli, pelkkä signaali, joka otettiin tosissaan kuin suurena todellisuuden luonteesta kertovana filosofisena mestariteoksena. Näin syvällä olemme omissa harhoissamme.

* *
Aivan toiseen suuntaan lähdettiin orastavan YouTube-kulttuurin myötä. Uudenlainen videomedia antoi valtavasti tilaa erilaisille kokeiluille, jollainen tämä nyt käsiteltävä animaatiolyhytelokuva Unofficial Reality (2005) on. Se on julkaistu YouTubessa vain muutama kuukausi palvelun perustamisen jälkeen. Häkellyttävästi se ymmärtää, mitä videopalveluiden aikakausi tuo tullessaan ja millainen maailma meitä odottaa.
Kuten jo nimestä voi päätellä, Unofficial Reality pyrkii tiivistämään jotain aikansa populaarikulttuurin tavasta esittää todellisuudesta eräänlainen virallinen versio, jonka kaikki ymmärtävät fiktioksi mutta ottavat silti todesta, hieman kuin Matrixin tapauksessa.
Humoristinen tietokoneanimaation harjoitelma käy pikavauhdilla lävitse aikakautensa tunnusmerkkejä: salaliittoteoriat (Elvis elää!), ylenpalttisen blingin, animetytöt, kuolevan vhs-formaatin, Floridan kaiken epätodellisen ja teeskennellyn amerikkalaisuuden syvimpänä jorpakkona. Vilahtaapa Matrixin Morpheukselta näyttävä irtopääkin jossain kohtaa.
Unofficial Reality edeltää 2010-luvun alussa syntyneen vaporwave-liikkeen estetiikkaa. Teosta voi kutsua myös varhaiseksi paskapostaukseksi, sillä sen huumori resonoi vielä parin vuosikymmenen ylitse kuin se olisi tehty vasta eilen. Toisaalta sen nopeasti etenevä kollaasimainen tyyli ennakoi niin sanottua YouTubePoopien genreä, vaikka ei sitä tarkalleen ottaen edustakaan.
Tietyllä tapaa aika on toki ajanut tällaisen todellisuu(dettomuu)svision ohitse. Unofficial Realityn signaaliaallossa on nostalgis-esteettistä miellyttävyyttä. Se tuntuu väistämättömästi viattomammalta kuin nykyhetki. Eikä näin missään nimessä ole kaiken historian kanssa, joka tuntuu jälkikäteen tarkasteltuna ihan yhtä kalsealta kuin nykyisyys.
En ole aivan varma, oliko Baudrillard oikeassa. Kenties elämme edelleen jonkinlaisessa harhasignaalien verkossa, mutta toisaalta jatkuvasti mukanamme kulkevat älylaitteet ja niiden suoltama propaganda ovat onnistuneet rikkomaan itse itsensä ja omat illuusionsa. Mitään niiden tarjoamaa on enää mahdotonta ottaa tosissaan.
Samalla tietoverkkojen tarjoama jatkuva infopommitus on paljastanut todellisuuden luonteen, erityisesti johtajiemme osaamattomuuden ja välillä suoranaisen pahuuden, kenelle tahansa, joka vain haluaa katsoa. On oikeastaan jopa toissijaista, millainen symbolinen arvo millään on tai miten sitä tulkitaan. Seuraukset ovat joka tapauksessa todellisia. Unofficial Reality hehkuu jossain taustalla, vahingossa profeetallisena, kaikkea muuta kuin viisaana.
Mikko Lamberg
Unofficial Reality on kenen tahansa katsottavissa YouTubessa jo vuodesta 2005. Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuin kuvastimessa #65: Jonathan (1970)
ELOKUVA | Kauhuisa lokakuu huipentuu poliittiseen vampyyrielokuvaan 1970-luvulta.
Kuin kuvastimessa #64: Variola vera (1982)
ELOKUVA | Jugoslavialaisessa jännityselokuvassa isorokkoepidemia pakottaa sairaalan eristyksiin ja yhteiskuntajärjestys rakoilee.
Kuin kuvastimessa #63: The Skeleton of Mrs. Morales (1960)
ELOKUVA | Mustanhumoristisessa goottifilmissä mies hankkiutuu eroon sadistisesta vaimostaan, mutta mikään ei ole niin yksinkertaista kuin aluksi vaikuttaa.
Kuin kuvastimessa #62: Murder Death Koreatown (2020)
ELOKUVA | Totta ja tarua sekoittava found footage -kauhuelokuva herätti kohua ja on siksi nykyään vaikeasti löydettävissä.




