Manndýrin majassa pääsi alkuhämärään. Kuva: Manndýr
KOLUMNI | Teatterissa on toivoa juuri laitosteatterin ja suurille areenoille tehtyjen standardoitujen massaesitysten ulkopuolella, Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan.
”Tässä on teatterin salaisuus, oivalluksessa.”
Teatteri on pohjimmiltaan salaisuus.
Se ei ole mekanistinen suorite, jossa näyttelijä toistaa ennalta annettuja vuorosanoja ja liikekieltä visuaalisessa ympäristössä.
Se ei ole tekoälyn kehittämä sarja kuvia, niin kuin nykyään olisi helppo olettaa.
Mikäs siinä, niin tietysti päästäisiin helpommalla ihmisvaltaisella alalla.
* *
Mukamas2026-festivaali (16.–20.9.2026) todisti taas kerran, miten teatterissa on toivoa juuri laitosteatterin ja suurille areenoille tehtyjen standardoitujen massaesitysten ulkopuolella.
Teatteri Mukamaksen järjestämän kansainvälisen nukketeatterifestivaalin ohjelmistossa oli esityksiä lapsille, koko perheelle ja aikuisille sekä kokeellista esine- ja nukketeatteria. Kansainvälisiä vieraita edustivat muun muassa kanadalainen La ruée vers l’or, jonka Arctic Tall Tales perustuu Jørn Rielin Grönlanti-aiheisiin novelleihin, sekä islantilaisen Aude Bussonin Manndýr.
Suomalaisen Grus Grus Teatterin Näkymättömät maat kertoi aivan poikkeuksellisella tavalla sodan pakolaisista esiintyjien kehojen muodostamien maisemien avulla. Teos on kiertänyt yli 20 maassa ja saanut viiden tähden arvion The Guardianissa.
Festivaalin avajaisissa nähty ranskalainen XZART toi esityksellään Hedgehog and Bear perinteisempää, puhtaasti nuken ja nukettajan kautta rakentuvaa kahvanukketeatteria.
Milla Riskun performanssi Cöleur magnifique antoi suurelle tuubille mahdollisuuden olla halattavana ja herättää ajatuksia muodon merkityksestä. Kuten fysiikan nobelisti äskettäin totesi, juuri koolla on väliä elämän arvoituksessa.
Hennerin leikkitoimintakeskuksen pihalla saattoi tutustua Mikrobisukulaisia etsimässä -installaatioon, joka vei pohtimaan oman suoliston salaisuuksia.
Nukketeatteritaiteilija Anna-Liisa Tarvainen piti luennon uudesta metallivärivaloterapia-tekniikasta, jolla aukeaa näkymiä värien parantaviin vaikutuksiin.
* *
Sota iholle Grus Grus Teatterin keinoin. Kuva: Pernilla Lindgren
Festivaalilla nähdyt esitykset olivat niin pieniä ja intiimejä, että esityspaikoille voitiin ottaa vain muutama kymmenen katsojaa. Että he todella eläytyisivät ja hengittäisivät näyttelijän iholla ja tarinan mukana.
Kun Grus Grus -ryhmän Ismael Falke muutti selkänsä Näkymättömät maat -esityksessä vuoristoksi, jossa minisotilaat vaelsivat näyttelijäpartnerin asettelemina, oltiin ihmeen ja totuuden äärellä.
Me ihmiset olemme vastuussa siitä, miten toiset kokevat jatkuvaa pelkoa, joutuvat pakosalle, pois kodeistaan, veneisiin tuuliajolle, merihätään ja päättymättömältä tuntuvalle vaellukselle maasta toiseen ihmiskauppiaiden armoille.
Tätä on nykysota. Se menee edelleen ihmisen iholle ja pakottaa tämän pakoon, suruun ja henkiseen kaaokseen.
Grus Grus Teatterin Kadonneet maat operoi parilla vesipullolla, astialla, ihomaalilla, valoilla ja äänimaailmalla. Niillä syntyi tehokkaampia kuvia pakolaisuudesta kuin uutisraporteilla.
Tässä on teatterin salaisuus, oivalluksessa. Ei tarvita satojen tuhansien lavasteita ja mylvivää showta.
Ihminen tekee ja näyttää juuri Sinulle.
* *
Tämä maja syntyi katsojien avulla. Islantilaisen teatteriryhmän Manndýr. Kuva: Anne Välinoro
Missään muualla et voi olla läsnä ja osallistua itse esityksen tekoon niin kuin teatterissa.
Kun islantilainen Manndýr sai katsojansa punomaan itselleen majan ja asettumaan lopulta sen suojiin levolle suuressa ympyrässä, oltiin yhteisen tajunnan äärellä. Tässä me olemme, osana eläin- ja kasvikuntaa, lepoa ja rauhaa kaipaavina ja tietoisuuden tuolla puolen tarvitsevina ja toisistamme riippuvaisina.
Taustalla suomalaislapset kertoivat värikkäitä näkemyksiään eläinten olemuksesta, lasten tarkoituksesta maailmassa, ihmisen suhteesta eläimiin, eläinten filosofiasta ja kaikesta tärkeästä olemassa oloon liittyvästä.
Lasten spontaanien vastausten meri antoi esitykselle toivon ja suunnan.
Ei ole mitään valmista. Kaikki on meidän käsissämme ja vallassamme, jos emme luovuta sitä koneälylle.
* *
Teatteri Mukamas täyttää parin vuoden päästä 50 vuotta. Se on upea saavutus pienteatterilta, jolla on täysin omintakeinen tyyli ja halu pitää erityisesti kaikista pienimmätkin osallisina taiteen elämyksistä.
Se on valtava arvo näinä aikoina, kun kaikesta supistetaan ja katse on koko kansakunnan selviytymisessä.
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne ilmaisi äskettäin Helsingin Sanomien haastattelussa syvän huolensa tekoälyn dystooppisista vaikutuksista ihmiskunnalle.
Hän sanoi suoraan pelkäävänsä pienen lapsensa tulevaisuuden puolesta. Elääkö tämä tuomiopäivän maailmassa?
Huoli on aiheellinen. Mutta yhtä tärkeää on antaa ääni taiteelle lasten puolesta. Taiteella ja erityisesti teatterilla voi olla visionäärin rooli mekanisoituvassa maailmassa.
Se voi vielä kerran viedä meidät olemassaolon alkuhämäriin Manndýrin tapaan ja kuiskata: sinulla on oikeus päättää, minne planeetallasi olet matkalla.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Valitse ilo! Tampereen Teatterin Laulavat Sadepisarat ohjaa oikean ilon suuntaan
KOLUMNI | ”Valitse ilo!” kirjoittaa Laulavat Sadepisarat -musikaalin ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen saatesanoissaan. Se on hyvin kehotettu.
Panu Raipia ja 35 vuotta Komediateatteria: ”Teatterin tekemistä oppii näkemällä esityksiä, pitää nähdä”
HENKILÖ | Panu Raipia on pitkän tien kulkija ja paikkansa löytäneen Tampereen Komediateatterin taiteellinen johtaja.
Mukamas2026-festivaali on kuin Tampereen Teatterisyksy koko perheelle
NUKKETEATTERI | Visuaalisen teatterin tasokas katselmus tarjoaa näkyjä sodan jaloista pakenevista ihmisistä seikkailuihin Grönlannissa.
Hildur avaa Komediateatterin päänäyttämön syksyn – ”Islannin ekosysteemi tuottaa erikoisia ihmisiä”
TEATTERI | ”Satu Rämö on kirjoittanut Hildurista hyvin kokonaisen ihmisen, jonka päälle ei itse tarvitse keksiä mitään”, pääosassa nähtävä Petra Ahola sanoo.