Mika Waltari. Kuva: Viljo Pietinen / Museoviraston Kuvakokoelmat

Kuluneen kesän aikana sekä luin että kuuntelin Mika Waltarin kirjoittaman Sinuhe egyptiläinen -romaanin. Vuonna 1979 julkaistussa versiossa on 786 sivua, ja lukeminen jäi monta kertaa kesken. Historiallinen romaani sai pohtimaan kirjallisuuden ja lukutaidon merkitystä.

* *

1

Hiljattain julkaistun Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten lukutaidon lasku on ollut jyrkkä. Suomessa ollaan yhä OECD-maiden keskiarvoa korkeammalla tasolla, mutta suomalaisoppilaat vaikuttavat olevan vähiten sinnikkäitä vaikeiden tehtävien edessä.

Hälyttävän tiedon mukaan noin 26 prosentilla suomalaisnuorista lukutaito on niin heikko, että se vaikeuttaa yhteiskunnassa ja työelämässä toimimista.

Kun Lukukeskuksen koordinoima Lukuviikko pidetään taas runsaan puolen vuoden päästä, on päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa ja eri organisaatioissa syytä tarttua entistä tiukemmin kiinni lukemiseen liittyviin aktiviteetteihin.

Vielä tämän vuoden puolella valitaan maan parhaat tietoteokset, lasten ja nuorten kirjat ja kaunokirjalliset romaanit Kirjasäätiön Finlandia-kilpailussa. Palkittavilla kirjoilla on tarkoitus tavoitella mahdollisimman laajaa yleisöä lapsista ja nuorista ikäihmisiin.

Lukemista on Suomessa aina osattu arvostaa, mutta onko nyt kiinnostus kadonnut tai alkanut kohdistua kokonaan johonkin muuhun? Eikö sinnikkyys riitä enää kirjan riviltä riville ryömimiseen?

2

Kirjan kuunteleminen on tämän päivän vaihtoehto. Äänikirja sinänsä ei ole mikään uusi keksintö. Amerikassa alettiin kuunnella kirjoja jo 90 vuotta sitten, kun niitä alettiin lukea ääninauhalle näkövammaisia varten.

Kirjoja luettiin tiettävästi ääneen jo antiikin aikoina. Kirjallisuutta lukivat lukuorjat, joiden suloisista äänenväreistä ylhäiset nautiskelivat divaaneillaan.

Suomessakin äänikirjojen tuotanto aloitettiin näkövammaisten palveluna. Vasta digivallankumous loi kaikelle kansalle tarkoitetut, älypuhelimilla kuunneltavat äänikirjat.

Aivan aiheellisena voi pitää virinnyttä keskustelua ja kysymyksiä siitä, onko äänikirja sama teos kuin paperille painettu tekstinide, vaikka teksti luettaisiin sanasta sanaan.

Jos kuuntelee kirjaa kuulokkeilla kauniissa maisemassa lenkkipolkua juosten, voi kokemus olla monin tavoin toinen kuin kotona nojatuolissa lukulampun alla koettuna. Miten näkymät vaikuttavat, ja meneekö osa sisällöstä ohi, vaikka vain hetkellisesti muuta ajatellessa?

Kirja on mahdollista kokea kolmella tavalla päällekkäin. Se tarkoittaa paperisen teoksen selaamista ja silmillä tekstirivien seuraamista, ehkä puoliääneen itse lukien samalla kun kuuntelee jonkun lukemista. Luulisi, että ainakin näin myös sisältö jää mieleen.

3

Kirjan katselu voi olla paljon enemmän kuin kirjainrivien seuraaminen. Esimerkiksi vuoden 1979 Sinuhe egyptiläinen vie ajatuksia muinaiseen faaraoaikaan piirroskuvin, joita on siroteltu lukujen alkuihin ja muuallekin.

Lastenkirjat ovat asia sinänsä. Lastenkirjojen kuvitukset ovat äärimmäisen tärkeitä silloin, kun vanhemmat lukevat kirjoja pienille lukutaidottomille. Sen takia lastenkirjojen kuvitusten on oltava laadukkaita ja tekstiosuutta omalla hienolla tavallaan tukevia, lapsen mielikuvitusta ruokkivia.

”Kirja on esine, ja kun esine on suuri, sen ottamasta muodosta haluaa puhua aivan ensimmäiseksi, niin pinnallista kuin se onkin,” aloitti Kulttuuritoimituksen Mikko Lamberg lähes vuosi sitten arvionsa Erkka Filanderin teoksesta Siemenholvi (Poesia, 2025).

”Vuosia tekeillä ollut, yli 350-sivuinen runoteos on kooltaan kuin vanhanaikainen karttakirja, atlas, jonka sivujen ylitse Poesian tutulla fontilla painetut kirjaimet levittäytyvät, vuoroin kaoottisesti ripoteltuina kuin saaret, vuoroin tiiviisti etenevissä säkeiden rantaviivoissa”, arvio jatkui.

Eipä sitten ollut ihme, että Siemenholvi oli viime vuoden kaunein kirja. Suomen kirjataiteen komitea palkitsi moniosaaja Erkka Filanderin ja graafikko Olli-Pekka Tennilän. Myös monia muita kirjoja kiitettiin niiden kauneudesta.

Runoteoksissa on nähty sanojen asettelua eri tavoin aika paljonkin. Joskus jopa sanoista on saatu rakennettua merkitseviä ja tekstisisältöä täydentäviä kuvioita.

4

Kirja voi myös tuntua kädessä mukavalta. Lastenkirjoissa on välillä heittäydytty niin villeiksi, että sivuihin on kiinnitetty jotain karvaista, karheaa, sileää, kovaa tai pehmeää. Pintoja tunnustelemalla voi ehkä myös oppia eri materiaalien ominaisuuksia.

Minkälainen on aikuisten kirja silloin, kun se tuntuu hyvältä hyppysissä? Useinkaan sillä ei ole merkitystä, onko se kova- vai pehmeäkantinen. Sisäsivujen paperilaadulla on kieltämättä jonkinlainen merkitys. Värillä ja sormituntumalla on ilman muuta vaikutusta.

Jos kirja on kiloja painava järkäle, on sitä raskasta pidellä lokoisissa lukuasennoissa.

5

Lukijan sisäinen tunne eli kirjan anti on varmasti kaikkein tärkein ominaisuus. Tietenkin kirjan kokeminen vaihtelee rajusti lukijan omien kokemusten ja mieltymysten mukaan, mutta luulisi kaikille löytyvän jotakin mieluisaa.

Nuoria, vaikeiden tehtävien äärellä vähiten sinnikkäitä koululaisia on epäilemättä vaikea pakottaa lukemaan sellaista kirjaa, joka ei millään tavalla nappaa mukaansa.

Kirjan ja kirjallisuuden merkitystä ei ole kuitenkaan mahdollista arvostaa liiaksi. Tarinat voivat avata näkymiä täysin toisenlaiseen maailmaan kuin missä itse elää tai kertoa juuri siitä omasta tutusta. Lukeminen voi olla terapeuttista, sivistävää, hauskaa ja tietoa kartuttavaa.

Se, että allekirjoittaneella jäi Mika Waltarin (1908–1979) Sinuhe egyptiläinen monta kertaa kesken, ei johtunut siitä, etteikö tarina olisi kiinnostanut lainkaan. Päähenkilö matkustaa jatkuvasti Välimeren alueella, etsii totuutta ja itseään samalla, kun ajat ja aikakaudet sekä hänen elämänsä muuttuvat. Sinuhe menettää kaiken ja vaurastuu taas. Käänteet seuraavat toisiaan.

Sinnikkyys on silloin tällöin otettava käyttöön.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua