Kuin kuvastimessa #58: Nostos: Il ritorno (1989)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

Nostos: Il ritorno. Italia, 1989. Ohjaus: Franco Piavoli. Käsikirjoitus: Franco Piavoli Homeroksen runoelman pohjalta. Pääosissa: Luigi Mezzanotte, Branca de Camargo, Alex Carozzo, Paola Agosti, Giuseppe Marcoli, Mariella Fabbris, Lucilla Giagnoni.

Christopher Nolanin The Odyssey (2026; lue arvio) niittää mainetta ja mammonaa elokuvateattereissa. Itse en ole teosta vielä nähnyt. En ole koskaan pitänyt Nolanin ylikirjaimellisesta ja kylmästä elokuvakielestä, jonka takana ei ole mitään käsikirjoitetun Hollywood-maailman ulkopuolisiin ihmistunteisiin vetoavaa. Pahoitteluni luottamuksenne menettämisestä, film brot.

Elokuvan aihe kuitenkin kiinnostaa. Odysseia on kulttuurimme perustekstejä, joten sen adaptaatiot kertovat kulloisesta ajastaan. Samoin teosten vastaanotto. Nolaninkin teoksen ympärillä keskustelu on ollut mielipuolista. Elämmehän nettiajassa, jossa kuka tahansa latvakakkonen pääsee oksentamaan ajatuksiaan muiden niskaan.

Jotkut paasaavat suu vaahdossa siitä, ettei elokuva ole uskollinen ”alkuperäistekstille”. Toisaalta on kritisoitu esimerkiksi sitä, että jotkut tarinan avainhenkilöt ovat tummaihoisia. Ihonvärikritiikki on kohdistunut ennen kaikkea Helenaa esittävään, kenialaistaustaiseen Lupita Nyong’oon. Sen sijaan yhtä lailla tummaihoinen mutta hipiältään selvästi vaaleampi Zendaya on jäänyt hiukan vähemmälle huomiolle.

Niin kuin yleensä, kyse valkoisesta nationalismista. Kreikkalaiset nähdään valkoisina ja Odysseia ”valkoisen kulttuurin” omaisuutena maailmankirjallisuuden sijasta. Siksi samoja ihmisiä ei häiritse lainkaan se, että kaikki hahmot puhuvat englantia.

Tietenkään kaikki näitä kritiikkejä hokevat eivät ymmärrä, kenen asialla ovat. Avuliaat Aatut hokevat samoja näkemyksiä luullessaan tekevänsä hyvää ja etsiessään historiallista totuutta. Tosiasiassa he toimivat tahtomattaankin nationalistisen politiikan käsikassaroina.

* *

Entä sitten yleinen vaatimus uskollisuudesta historialle, alkuperäistekstille tai mille ikinä? Kirjallisena luomuksena Odysseia on muotoutunut lukuisien muutosten kautta siksi kirjoitetuksi versioksi, jonka nykyään tunnemme. Tarkinta versiota ei tässä mielessä siis ole olemassa. Runoelman adaptoiminen oman näkemyksen mukaisesti on tekstin perusluonteen ymmärtämistä paremmin kuin yhden totuuden hakkaaminen kiveen voi ikinä olla.

Mitä tulee historiaan, arkeologisten todisteiden perusteella jotkin tapahtumapaikat, kuten Troija, ovat olleet tai voineet olla olemassa. Näin ollen runoelman taustalla oleva Troijan sotakin on voinut tapahtua. Siinä lopulta kaikki, mitä voimme sanoa Odysseian historiallisuudesta.

Eikä tämä epävarmuus rajoitus yksin tekstiin vaan myös metaan sen ympärillä. Odysseia on mytologinen runoelma, jonka tekijää emme tiedä mutta jota kutsumme tavan ja käytännön vuoksi Homerokseksi. Hän on itsessään mytologinen henkilö. Hänen nimensä on saattanut tarkoittaa esimerkiksi sokeaa, panttivankia tai laulujen punojaa.

Tuon kaiken tämän esiin seuraavasta syystä: Historiallisiin tosiseikkoihin vetoaminen, kun on kyse teoksesta, joka on täytetty hirviöillä ja satua muistuttavilla käänteillä ja pakenee oman aikamme merkityksiä, on epärehellistä. Kuka tahansa, joka tekee niin, ei ole joko ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle tai esittää omien tarkoitusperiensä vuoksi totuuksina asioita, joista ei ole olemassa eikä tule olemaan varmuutta. Kykenemättömyys sietää historiallista epävarmuutta ei muuta pääasiaa mihinkään: Odysseian merkittävin arvo on sen mytologiassa – siinä, mitä se sanoo ihmisestä. Ei siinä, elikö Ithakan saarella kuningas nimeltä Odysseus.

* *

Onko olemassa Odysseian mytologiset mittasuhteet täyttävää adaptaatiota? Siis sellaista, joka ei vain tyydy toistamaan hirviöitä ja jumaluuksia, vaan käsittää, mikä funktio mytologialla on ajattelussa ja estetiikassa? Vastaus on: kyllä. Kyseessä on Franco Piavolin Nostos: Il ritorno (1989).

Jotta voimme ymmärtää antiikin tekstejä, meidän on ymmärrettävä, ettemme voi koskaan ymmärtää niitä täysin. Ymmärrättekö? Meillä ei ole suoraa väylää aikakauden ihmisten ja heidän yhteiskuntaluokkiensa tapaan hahmottaa maailma ja ymmärtää sen lainalaisuuksia osana arkikokemustaan. Emme usein tiedä, miten kirjoitukset on otettu vastaan, emmekä täysin sitäkään, mitä roolia ne ovat eri aikoina palvelleet. Meillä on vihjeitä, mutta aika itse on sutannut niitä epäselvemmiksi. Emme voi puhua menneisyyden kanssa, mikä pitää huolen kaukaisen historian pohjimmaisesta tavoittamattomuudesta.

Piavoli, italialainen ohjaaja, jonka tuotantoon kuuluu muutama pitkä elokuva ja liuta lyhyitä, lähestyykin Odysseiaa sitä kautta, että kyse on tekstistä, jonka maailma on omallemme vieras. Nostoksessa ihmisen kokemus, kyky havainnoida todellisuutta, on animistinen, lähellä elementtejä ja siten multaa, kiviä, merta ja oliivipuuta.

Tarina on tuttu. Troijan sodasta selvinnyt kuningas Odysseus pyrkii esteistä ja matkansa mitasta huolimatta kotiinsa Ithakaan, jossa odottavat vaimo Penelope ja poika Telemakhos. Poseidonin herättämä meren raivo ja oikukkaat tuulet tekevät lyhyestä reissusta eeppisen kertomuksen ja surumatkan, jonka mittaan Odysseus, viekas luikku, selviytyy mitä kiperimmistä tilanteista oveluutensa avulla.

* *

Nostos tarkoittaa kotiinpaluuta. Sana on suomalaisellekin tuttu osana ”nostalgiaa”, joka on vuorostaan moderni uudissana. Nostalgia tarkoittaa kaipuuta kotiin. Nostos on myös oma genrensä antiikin kirjallisuudessa, josta Odysseia on vain yksi esimerkki. Esimerkiksi noin 600- tai 500-luvulla eaa. luotu Nostoi-niminen teos kuvaa kreikkalaisten kotiinpaluuta sodasta laajemminkin.

Teoksen nimi on valikoitunut luultavasti siksi, että Odysseus hahmona ei ole lainkaan niin merkittävä kuin hänen tuntemansa kaipuu. Piavolin teoksessa kotiinpaluu on mytologinen konsepti. Odysseus ei juurikaan puhu, kuten ei kukaan muukaan. Sanat rikkovat valheillaan illuusion, joten niitä säästellään. Kuvat tallentavat miehen kasvot, se riittää.

Tapahtumat ovat katkelmallisia. Ilman tietoa siitä, että kyseessä on Odysseia, kyseessä voisi olla mikä vain muinainen kertomus. Moni kuva on abstrahoitu, lähes irrallinen. Mitä tekemistä virtaavalla vesiputouksella, matelevilla hyönteisillä ja tuulessa heiluvilla oksilla on eepoksen kanssa? Vastaus on: kaikki, sillä tämä Odysseus on maailmansa ihminen. Kaikki näkemämme virtaa hänen suonissaan niin kuin pikaruoka, influensserit ja tosi-tv omissamme.

Kamera on niin maan tasalla kuin yläilmoissa mutta aina klaustrofobisesti rajattu niin, että näemme vain osan totuutta. Elokuvateon merkittävin elementti, leikkaus, auttaa näkemään osakuvat laajempana mosaiikkina. Piavoli on itse kuvannut ja leikannut teoksen. Hänellä on jotain elokuvahistoriassa aidosti harvinaista: omaperäinen ääni.

Nostos pyrkii puristamaan kuvaamastaan esiin sen sisimmän olemuksen; ikään kuin sitruunan perimmäinen olemus olisi vain sen mehu, ei mehua ympäröivä kuori. Maku on hapan. Matka kotiin on kenties lopputuloksen arvoinen, mutta lopulta kaikki huuhtoutuu pois tai on jo huuhtoutunut. Elämän lopulla, kaiken jo raunioiduttua, jää lyhyitä välähdyksiä yöstä ja päivästä, puista ja linnuista, naisen vartalosta hämärässä.

Mikko Lamberg

Nostoksen voi katsoa YouTubesta. Elokuvasta on olemassa ranskalainen DVD. Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua