Supersankarielokuvasta Spider-Man: Brand New Day ei tullut upouutta, mutta vanhaan nojaten mennään

Tom Holland on Peter Parker / Spider-Man. Kuvat: Marvel

Ei tarvitse tuntea joka ainoaa Spider-Man-elokuvaa ymmärtääkseen tätä elokuvaa. Elokuvan päähenkilö, Spider-Manin hahmossa kotikaupunkinsa New Yorkin rikollisuutta vastaan taisteleva Peter Parker (Tom Holland) on kaikkien supersankareiden perustilanteessa.

Elokuvan päähenkilö on työnarkomaani, jolla ei ole muuta elämää kuin istua tietokonenäyttöjä ja teknisiä vempaimia täyteen ahdetussa nuhjuisessa newyorkilaisessa ullakkohuoneessaan vahtaamassa tietoja mahdollisten rikosten tapahtumisesta. Sopivan hälytyksen tullessa sankari loikkaa trikoihinsa ja painelee kaupungille nappaamaan rikolliset poliisille luovutettavaksi.

Kaiken lisäksi Hämis/Parker stalkkaa entisiä ystäviään siinä toivossa, että he sattuisivat muistamaan hänet, koska edellisessä elokuvassa ystävien muistot Parkerista piti pyyhkiä pois heidän suojelemisekseen. Vanhoista ystävistä ex-tyttöystävä MJ (Zendaya) on siirtynyt elämässään eteenpäin, eikä ole jäänyt haikailemaan Hämähäkkimiestä, ja se viiltää Parkerin sydäntä, sillä hän odottaa kaiken pysyvän ennallaan, eivätkä toiset ihmiset saisi muuttua ja kasvaa.

Vaikka elokuvan markkinoinnissa puhuttaisiin kuinka innokkaasti uudesta aikuisesta Spider-Manista, on tämän elokuvan sankari tunne-elämältään kuin pahainen koulupoika.

* *

Täysin vailla ihmiskontakteja Spider-Man ei ole, sillä hänen tuttaviinsa kuuluu äidillisesti käyttäytyvä poliisietsivä Jean DeWolff (Lisa Colón -Zayas), jonka kanssa sankarilla on puhelinpohjainen ystävyys- ja avustussuhde.

Rikollistutkallaan Spider-Man saa välittömästi tietää parhaillaan tapahtuvista ryöstöistä ja muusta sellaisesta. Asia sinänsä on elokuvan ymmärrys rikollisuudesta, joka on naiiviudessaan lapsellinen: sen mukaan rikollisuus on jotain, minkä yksinäinen vigilante-sankari voi panna kuriin.

Tämä elokuva on tehty Trumpin aikakaudelle, mikä näkyy siitä, että julkisen vallan harjoittama vankeinhoito on keskitetty superyksikköön, Damage Control -virastoon. Hämähäkkimiehen kaltaisella supersankarilla on erioikeuksia, sillä hänen ei tarvitse riisua naamiotaan huippuvartioidun vankilan ovella, vaan se, että hän on supersankari, eli tunnettu kuuluisuus, riittää.

Spider-Man taistossa The Hand -ninjaporukkaa vastaan.

* *

Elokuvassa on kosolti ei vain viittauksia edellisiin elokuviin, vaan lyhyitä otteita niistä. Viitataanpa myös joihinkin Hämähäkkimies-universumin pleikkariversioiden tapahtumiin. Tämä kaikki raskauttaa sitä elokuvan juonenriekaletta, jolla elokuva tyrkkii itseään eteenpäin.

Marvel-universumin läsnäolo tuntuu painavana elokuvassa, johon on ujutettu muistumia Avengers-elokuvista sekä pistäytymiset Punisher- ja Hulk-hahmoilta.

Elokuvan pääjuoni pyörii ihmisten aivotoiminnan telepaattista säätelyä läheltä ja kaukaa harjoittavan ihmisten manipulaattorin ympärillä. Koska kriitikon tehtävä ei ole selostaa juonta puhki, jääköön juonesta puhuminen katsojille.

Supersankarielokuvien funktio on viihdyttää meluisana spektaakkelina, tehosteilla ja mekkalalla, millä ne turruttavat katsojansa mässyttämään ämpärillisiä popcornia. Etäisesti myyttisiä tarinoita muistuttavilla juonilla nämä elokuvat ovat kertovinaan tarinoita hyvän ja pahan taistelusta.

Ohjaaja Destin Daniel Cretton on tässä elokuvassa vain töissä, paiskii mukaan sen verran itämaisten taistelulajien koreografiaa, että sitä voi sanoa olevan. Mitään persoonallista hän ei lopputulokseen tuo. Sarjakuvayhtiö Marvelin säännöillä tässä mennään. Nyt sääntöihin kuuluu fanien mielistely – se todella näkyy.

Jon Bernthal esittää Marvel-universumin hahmoihin kuuluvaa yhden miehen sotajoukkoa nimeltä Punisher.

* *

Eskapismia tarjoavat supersankarielokuvat tarjoavat katsojilleen mielenrauhaa antamalla mahdollisuuden unohtaa arki. Yhden ja saman sankarin seikkailuita muuntelemalla elokuvayhtiöt voivat käytännössä myydä katsojille saman elokuvan lukemattomia kertoja. Varustamalla elokuvat pienin muunnelmin, ne usuttavat fanit loputtomiin väittelyihin elokuvien näennäisistä eroista ja niiden merkityksistä.

Elokuvan avaa päähenkilön monologi, jonka mukaan hänellä on kerrottavaa, joka voi kuulostaa hullulta. Tämä yksin kertoo, miten hutiloiden Spider-Man: Brand New Dayn käsikirjoitus on tehty. Sillä jos sen sankari kuulostaa puhelinmyyjältä, peli on jo menetetty.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua