Emmi Kallion teoksissa värimaailma kiehtoo ja yksityiskohdat yllättävät – Myrsky-näyttely Kangasala-talossa

Emmi Kallio. Kuva: Liisa Mäkinen

Saan oppaikseni Kimmo Pyykkö -taidemuseon intendentin Nina Koskisen sekä Kangasala-talon viestintä- ja markkinointipäällikkö Päivi Harkon. Heiltä kuulen myös kuvataiteilija Emmi Kallion omaa sekä Myrsky-näyttelyn kuratoineen Veikko Halmetojan analysointia Kallion taiteesta.

Paitsi suoraan myrsky-teemaan liittyviä teoksia, näyttelyssä on mukana muitakin kookkaita akryylimaalauksia sekä paperipohjaisia töitä ja carborundum-tekniikalla toteutettua grafiikkaa. Suurin osa teoksista on aivan tuoreita, ja vanhimmatkin vuodelta 2023. Emmi Kallion työt ovat esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. ja 2. kerroksessa. Näyttelyn laajuuden vuoksi tässä jutussa keskitytään muutamiin myrsky-aiheen innoittamiin teoksiin. Värikylläisten maalausten näkymät saattavat hätkähdyttää. Työt ovat hyvin monitulkintaisia.

* *

Taiteilija Emmi Kallio ja galleristi-kuraattori Veikko Halmetoja ovat molemmat Mäntästä kotoisin. He tutustuivat kuitenkin vasta Tampereella Kallion opiskellessa Taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa ja Halmetojan opettaessa siellä. Kallio valmistui taiteilijaksi vuonna 2016, ja siitä asti hän on kuulunut ns. Halmetojan talliin, valaisee Nina Koskinen yhteistyön taustoja.

Eiväthän kaikki opettajat seuraa oppilaittensa taiteenpolkua koulutuksen jälkeen, joten Emmi Kallion töissä ja työskentelyssä on täytynyt olla jotakin sellaista, mikä on kiinnittänyt Halmetojan huomion. Mitähän se mahtaa olla?

Emmi Kallion maalaustyyliä on kuvailtu ”abstraktiksi ekspressionismiksi”. Suuntaus on lähtöisin Yhdysvalloista. Kieltämättä Kallion kädenjälki on voimakkaan ilmaisevaa ja samalla ei-esittävää ainakin ensi vilkaisulta. Nina Koskinen kehottaa kuitenkin katsomaan tarkemmin, jolloin teoksista alkaakin löytyä kaikenlaisia hahmoja, muuntuvia muotoja, erikoisia maisemia ja tarinallisuuden ituja.

Onko katsojan tarkoitus tunnistaa taiteilijan antamia vihjeitä ja suunnistaa niiden avulla eteenpäin vai löytää vastaavuuksia omiin tuntemuksiinsa? Näin sanoo Nina Koskinen:

– Taiteilijan antamat teosnimet saattavat vinkata siitä, mitä hän on ajatellut, mutta ei hän halua sanoa suoraan katsojille, mitä heidän pitäisi nähdä, vaan toivoo katsojien havainnoivan ja tulkitsevan vapaasti.

Emmi Kallio on kertonut pohtivansa paljonkin monia asioita ennen työhön ryhtymistään, mutta aloitettuaan maalaamisen, hän ei enää mieti, vaan heittäytyy alitajuntansa vietäväksi.

– Kallio on sanonut jopa pysähtyneensä kysymään teokseltaan, kuka sinä olet, Koskinen kertoo.

– Eli näin teos itsessään saattaa ohjata taiteilijaakin eteenpäin.

Kysyin kanssani näyttelyä kiertäviltä Päivi Harkolta ja Nina Koskiselta, mikä työ heitä on erityisesti puhutellut ja miksi. Kangasala-talon viestintä- ja markkinointipäällikkö Harkko kertoo, että ennen näyttelyn avautumista yleisölle ja talon henkilökunnalle järjestettiin kierros, jonka aikana kuraattori ja taiteilija esittelivät näyttelyn. Kuultuaan, että ei-esittävyydestään huolimatta Kallion teoksissa on havaittavissa viittauksia ihmishahmoihin, Harkko alkoi tarkastella maalauksia sellaisia etsien.

Harkon huomio kiinnittyi teokseen Pidä typerä sydämeni, en tarvitse sitä enää ja se nosti hänen mieleensä taannoin kokemansa uupumisen hetken ja ”takki aivan tyhjä” -tunteen, jota olisi voinut kuvata juuri Emmi Kallion teoksen tavoin.

– On siis täysin mahdollista löytää itsensä näistä teoksista, Harkko todistaa.

Pidä typerä sydämeni, en tarvitse sitä enää. Akryyli kankaalle. Kuva: Liisa Mäkinen

* *

Emmi Kallion näyttely on esillä vuoden 2027 alkupuolelle, joten omia tunnetilojaan ehtii käydä testailemassa moneen kertaan. Maalaukset voivatkin avautua jokaisella käynnillä eri tavoin.

– Katsojan oma kokemusmaailma vaikuttaa aina teosten tulkintaan, Nina Koskinen painottaa.

Koskinen pysähtyy Viimeisellä rannalla -nimisen kookkaan teoksen äärelle ja siteeraa kuraattori Veikko Halmetojan vakuuttavaa kuvailua työstä: ”Sen kierteinen sommittelu antaa mahdollisuuden tulkita teoksen nimeä sekä etualan rannan että horisontissa siintävän metsän kautta. Itse näen käärmemäisen olion tekevän pesää rannalle, ehkä sille viimeiselle. Olento on todellinen, mutta sen muoto jää epäselväksi. Voisiko jopa sanoa, että tässä teoksessa näkyy aiempia maalauksia enemmän nykyisen populaarikulttuurin vaikutukset. Hahmo on kuin elokuvista tai televisiosarjoista tuttu ilmestys, jossa aine muuttaa muotoaan jatkuvasti, mutta sielu kulkee siitä huolimatta aineen mukana.”

Intendentti Koskisen mukaan taiteilija Emmi Kallio on samaa mieltä siitä, että hänen Viimeisellä rannalla -teoksensa maailma saattaa tuoda mieleen tieteiselokuvat ja -sarjat.

”En osaa sanoa, ollaanko tässä kaiken lopussa vai kenties jonkin uuden elämänmuodon alussa. Itselläni oli maalausta tehdessäni jonkinlainen etäinen ajatus muuntautuvasta lihasta, kenties joistakin ihmisyyden rippeistä kerääntymässä ja kasaantumassa. Pesän tekeminen on lohtua tuova ajatus. Itsekin näen teokseni siten, että siinä on tilaa toivolle”, luonnehtii Kallio maalaustaan näyttelyn esittelytekstissä.

Nina Koskinen kommentoi taiteilijan ajatuksia todeten, että jos teos ei ole selkeästi esittävä, hän itse vertailee ja ihailee erilaisia, keskenään keskustelevia upeita väripintoja. Koskinen ei oikeastaan hae eikä edes tarvitse oman kokemuksensa oheen mitään selittävää, vaikka ihmiset toki aivan ymmärrettävästi haluavatkin nimetä näkemiään asioita.

Nina Koskinen lisää, että pelkillä väreillä on voimaa, jolla voi ohjailla tunnemaailmaa. Emmi Kallion muodon taju ja värienkäyttötaito ovatkin vaikuttavia. Kallio itse on kertonut, että joku hänen opettajistaan on joskus sanonut, ettei kaikkia maailman värejä tarvitse laittaa samaan teokseen, johon Kallio oli napauttanut, että hän kyllä voi niin tehdä. Toisaalta taiteilija on myös todennut, ettei hän kylläkään päätä toimia siten, mutta se vain tapahtuu: värit tulevat itse.

Näyttelyn kuraattorin esittelykierroksella pitämästä vahvasta puheenvuorosta huolimatta Päivi Harkko kokee Viimeisellä rannalla -teoksen metsäksi kuvaillun näkymän aivan toisin: kaupunkikuvan siluettina, pilvenpiirtäjinä, eli ihmisen kädenjälkinä, jotka ovat peittymässä jonkin luonnonvoiman taakse. Harkko kuvailee Emmi Kallion taiteen kutkuttavan mielikuvitusta, synnyttävän assosiaatioita ja nostavan pintaan erilaisia tunteita.

Yleiskuvaa näyttelyssä. Takaseinällä vasemmalla teos ”Viimeisellä rannalla”. Kuva: Jussi Koivunen

* *

Koska taiteilija on itse sanonut, ettei ajattele maalatessaan mitään tiettyä tai konkreettista asiaa, miten hän sitten tulkitsee omia, valmiita töitään? Mitä hän näkee niissä? Nina Koskinen mainitsee aiemmalla näyttelyn esittelykierroksella esiin tulleen kysymyksen siitä, mistä Emmi Kallio tietää, että hänen työnsä on valmis. Taiteilija oli vastannut, että silloin kun se ei enää ärsytä! Tosin niinkin taiteilijalle on käynyt, että tarkastellessaan työtä, johon on ollut edellisenä iltana oikein tyytyväinen, seuraavana aamuna se ei ole enää miellytätnyt lainkaan. Ilmiö lienee tuttu monelle taiteilijalle, Nina Koskinen uskoo.

Mieleeni nousee hämmentävä ajatus galleristi-kuraattori Veikko Halmetojan ”talliin” kuuluvan Emmi Kallion töiden tarkasta syväluotauksesta. Selittääkö hän välillä taiteilijalle itselleenkin, mitä hänen töissään on, eikä siis sitä, minkä vaikutelman niistä voi saada, tai mihin katsojan kannattaisi kiinnittää huomiota?

Nina Koskinen arvelee, että koska kuraattori ja taiteilija tuntevat toisensa hyvin jo ennestään, he ovat varmaankin keskustelleet ja käyneet paljon vuoropuheluja keskenään, jolloin kuraattori saattaa hyvinkin vain täydentää taiteilijalta kuulemiaan ajatuksia. Emmi Kallio on kylläkin toivonut, ettei katsojan havaintoja ohjata tai rajoiteta liikaa, vaan kaikilla on vapaus tulkita näkemäänsä. Kuten jo mainituksi tuli, taiteilijan mielestä hänen teostensa nimet antavat juuri sopivaa osviittaa katsojille.

Nina Koskinen kertoo, että taiteilija Emmi Kalliolla on ollut aiemmin tapana nimetä työnsä englannin kielellä, mutta tässä Kimmo Pyykkö -taidemuseon Myrsky-näyttelyssä teosnimet ovat sekä suomeksi että englanniksi. Nimet ovat välillä huvittavia, välillä yhtä monitulkintaisia kuin maalauksetkin. Sellaisen pikaisen havainnon tein, että kaksikieliset teosnimet saattavat nostaa esiin hiukan erilaisiakin näkökulmia.

Nina Koskinen tähdentää, että näyttelyn töiden taustalla vaikuttaa taiteilijan kantama huoli ilmastonmuutoksesta, luonnon tuhoutumisesta, yhteiskunnallisista murroksista ja sodista. Siitä huolimatta monissa maalauksissa on nähtävissä positiivisuutta, eli jonkin uuden syntymistä ja rakentumista.

Kuvataiteilija Emmi Kallion työskentelytapa on voimakasotteinen, ja hänen teoksissaan näkyy kehon energinen liike, mikä liittyy juuri abstraktiin ekspressionismiin, Nina Koskinen huomauttaa. Taiteilija käyttää tavallista kookkaampien siveltimien lisäksi muitakin apuvälineitä värin levittämiseen, kuten taikinanuolijoita tai muurauslastoja sekä usein myös omia sormiaan.

Päivi Harkko ja Nina Koskinen. Kuva: Ritva Alpola

* *

Kimmo Pyykkö -taidemuseon toisessa kerroksessa koetaan elämys! Nina Koskinen kuvailee suuren, seinästä seinään ulottuvan maalauksen kirvoittaneen katsojissa monenlaisia ihastuksen ilmentymiä huudahduksista ihon kananlihalle menemiseen. Tämä värikylläinen, suoraan seinäpinnalle maalattu teos on niin kookas, että taiteilija on tarvinnut henkilönostinta ylettyäkseen työskentelemään.

Äkillinen siirtymä on teoksen nimi. Taiteilija pohti työnsä nimeämistä pitkään, päättäen sen vasta kun maalaus oli miltei valmis, Nina Koskinen kertoo. Minä katsojana koen teoksen liikkeen pikemminkin vääjäämättömänä kuin äkillisenä.

Emmi Kallion näyttely on siis nimeltään Myrsky. Nyt näen edessäni aiemmin mainittujen mielenmyrskyjen sijaan sinivoittoisten värien vuolasta virtaamista halki seinäpinnan, sekä veden mukanaan kuljettamaa materiaa. Siitä onkin kyse, vahvistaa Nina Koskinen: voimakkaasta, eteenpäin pyrkivästä aallokosta. Liikkeen tuntu on usein yksi Emmi Kallion teosten elementeistä.

Emmi Kallion maalaukset vaikuttavat mielestäni tajunnanvirralta, Nina Koskinen vahvistaa juuri niin olevan. Kallion työt syntyvät hyvin intuitiivisesti ja spontaanisti. Koskinen kertoo nauraneensa nähtyään tämän Äkillinen siirtymä -teoksen varsin viitteellisen luonnoksen, koska lopputulos on jotakin aivan muuta: runsas, polveileva ja kiehtova.

Päivi Harkko mainitsee Emmi Kallion sanoneen, ettei hän edes halua tehdä kovin tarkkoja luonnoksia, koska hänelle teokset syntyvät maalausprosessissa. Jos hän tekisi perusteellisen luonnoksen, teoksen idea tyhjentyisi jo siihen, kuvailee Harkko taiteilijan kertomaa.

Äkillinen siirtymä -seinämaalauksen valmiiksi saattaminen kesti kuusi päivää, ja aluksi Emmi Kalliolla oli avustaja pohjatöiden tekemisessä, Nina Koskinen kertoo. Vertaan menetelmää renessanssiajan freskomaalareiden käytäntöön, jossa mestarit itse tarttuivat tositoimiin vasta kun se oli tarpeen. Oman teoksensa Emmi Kalliokin otti täysin haltuunsa kokonaisuuden hallinnan sekä tärkeiden yksityiskohtien ja värien lisäyksen tultua vuoroon, kuvailee Koskinen.

Ilmenee, ettei Emmi Kallio edennyt tässä laajassa, seinän poikki ulottuvassa maalaustyössään systemaattisesti vasemmalta oikealle, vaan valiten työstettävät kohdat kulloisenkin tuntemuksensa mukaan. Nina Koskinen kuvailee myös taiteilijan tapaa valmistella useita maalauksia yhtä aikaa, jolloin jotkin työt jäävät välillä lepäämään Kallion palatessa niiden pariin ajatuksen kypsyttyä.

Tämän suurensuuren Äkillinen siirtymä -teoksen kohdalla taiteilijaa jännitti, ehtiikö hän saada työnsä ajoissa valmiiksi, koska seinä on neljän metrin korkuinen ja kaksikymmentä metriä leveä. Onneksi Emmi Kalliolla oli aiempaa kokemusta isoista pinnoista ja tilallisista teoksista parin vuoden takaisesta purkutalo Pinnin taideprojektista Tampereella.

– Siellä Kalliolla oli kertomansa mukaan ollut ronskimmat otteet maalin käsittelyssä kuin Kimmo Pyykkö -taidemuseossa olisi soveliasta, Nina Koskinen naurahtaa.

Päivi Harkko muistaa, että Nina Koskista intendentin tehtävässä edeltänyt Soila Kaipiainen oli nähnyt Pinnin purkutalossa Emmi Kallion railakkaan maalausjäljen ja saanut siitä kipinän, että Kallion taide sopisi hyvin Kimmo Pyykkö -taidemuseoon. Näin on nyt tapahtunut!

Äkillinen siirtymä. Kuva: Jussi Koivunen

* *

Entä mikä on tämän valtaisan, suoraan seinälle maalatun taideteoksen kohtalo näyttelyn päätyttyä 10.1.2027? Kehystetäänkö siitä edes jokin osa seinälle?

– Valitettavasti koko komeus peittyy uuden maalikerroksen alle, pahoittelee Nina Koskinen, mutta kertoo samalla positiivisen uutisen: Galleria Halmetojalta on ilmestymässä näyttelyjulkaisu Emmi Kallion töistä, ja siihen haluttiin ehdottomasti mukaan myös tämä seinämaalaus.

– Ammattivalokuvaaja on jo ikuistanut teoksen, mikä oli sen suuren koon vuoksi hankalasti toteutettava tehtävä. Niinpä kuvakokonaisuus muodostuukin useasta osasta, mutta nyt tämä ainutkertainen, katoava teos on joka tapauksessa dokumentoitu.

Mukava asia on sekin, että Kimmo Pyykkö -taidemuseon Myrsky-näyttelyyn sisältyy esittelyvideo, jolla nähdään muun kiinnostavan aineiston ohella myös kuvataiteilija Emmi Kallio itse ekspressiivistä taidettaan luomassa.

Toisen kerroksen näyttelysalin kulmauksen takaa löytyy katsojille vielä yksi yllätys: valtava paperirulla, josta purkautuu loputon, värikäs paratiisillinen puutarha. Teos on nimeltään Myrskyn jälkeen. Tämä lienee osoitus taiteilijan orastavasta toiveikkuudesta – huolimatta kaikista ympäröivistä uhkakuvista.

Ritva Alpola

Myrskyn jälkeen. Kuva: Jussi Koivunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua