Aarreaitta Anita Snellmanin elämästä – arviossa Raija Orasen romaani Keltainen

Raija Oranen. Kuvat: Otava / Heli Sorjonen

Kirjailija Raija Oranen on kertonut haastattelussa, että hänet haastettiin kirjoittamaan kuvataiteilija Anita Snellmanista (1924–2006) ja ettei ollut tarkoituskaan, että kaikki kirjassa olisi totta. Etusivulla lukeekin: ”Lumoava romaani kuvataiteilija Anita Snellmanin elämästä”. Kirjailijalla on oikeus kertoa kuulemansa.

Anita Snellman ei kuulunut senaattori J. V. Snellmanin sukuun vaan lahtelaiseen sukuun. Sini Anita Kyllikki syntyi 4.9.1924 omaksi onnekseen Helsingissä eikä Lahdessa, jota inhosi. Isä oli toimittaja ja äiti opettaja. Isän mielenkiinto vaimoaan ja kolmea lastaan kohtaan oli vähäistä ja hän katosikin heidän elämästään. Anita oli hyvä oppilas, joka tiesi mitä halusi: kuvataiteilijaksi. Hän pyrki ja pääsikin Ateneumiin 17-vuotiaana.

Vuonna 1949 Suomen Pankin johtaja Urho Kekkonen omakätisesti huolehti, että Anita saa muutettua apurahansa oikeaksi valuutaksi ja pääsee Pariisiin. Kekkonen oli tunnettu kulttuurinystävä.

Pariisissa Anita asui aluksi melko vaatimattomasti kovaäänisen vuokraemännän valvonnassa. Hänen onnistui löytää niin suomalaisia kuin ranskalaisia taiteilijoita viihdytysjoukkoihinsa. Opiskelujen ja elämän keskellä hän ihastui ja yllättäen huomasi olevansa raskaana. Ongelma oli, että tyttären isällä oli jo vaimo ja lapsia.

Tytär Terella syntyi vuonna 1950. Anita järjesti lapsensa arkipäiviksi hoivakotiin ja oli äitinä viikonloppuisin.

Lintukauppias oli Anita Snellmanin läpilyöntimaalaus. Se oli esillä Helsingin taidehallin Nuorten näyttelyssä vuonna 1953. Snellmanin maalauksissa on persoonia ja persoonallista tyyliä ja paljon sitä keltaista, josta kirjakin lienee saanut nimensä. Kirjan taideosuudet on nimetty värien mukaan.

Anita, Nitaksi kutsuttu, rakastui George Gonneauhun, ranskalaiseen mieheen ja taiteilijaan. Gonneau ei karannut, vaikka Anitalla oli tytär. Avioliitto ei kestänyt pitkään, mutta siitä jäi muistot ja tyttärelle sukunimi sekä Ranskan kansalaisuus.

Pariisissa asuttuaan Snellman muutti apurahalla Espanjaan ja päätyi Ibizalle, jota rakasti loppuelämänsä. Rakkauselämä oli sielläkin vilkasta, kuten oli ollut Suomessa ja Ranskassakin.

* *

Keltainen (Otava, 2026) on aarreaitta. Kirja kuvaa taiteilijaa, jolla oli oma tyyli niin taiteessa kuin elämässä. Tarinat kertovat ihmisestä, joka tietää mitä tahtoo.

Kuten tiedämme, Anita Snellman menestyi ja hänestä tuli rikas taiteilija. Hän omisti Suomessa melkein kokonaisen kivitalon;  kaikki alkoi yhden asunnon ostosta ja oikeudesta ostaa lisää, jos ja kun on rahaa.

Anitan ja Terellan välit olivat monestakin syystä huonot, ainakin tyttären nuoruudessa. Saadakseen tyttärensä muuttamaan kotoa 26-vuotiaana Snellman osti toisaalta Helsingistä kaksion.

Vuonna 1981 Snellman perusti nimellään kulkevan säätiön, joka toimii yhä aktiivisesti ja omistaa Snellmanin työt. Snellman kuoli 24. helmikuuta 2006 Helsingissä.

Raija Orasen kirja on vaatinut suuren työmäärän, hän on haastatellut kirjaa varten Snellmanin ystäviä. Kirjan dramatisointi on uskottavaa. Sen lukee nopeasti, ja se piirtää kokonaiskuvan eläväisestä taiteilijasta. Kirjan on osaltaan mahdollistanut Anita Snellman säätiön apuraha.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua