Henry Ben Edom tuo kasarikauhun takaisin – Trance of the Charnel Hearts on nostalginen olematta tunkkainen

Kuvat: Feral Seance

Seksiä, huumeita, verta, suolenpätkiä, kuolemaa ja Saatanaa.

Onko näistä aiheista kirjoitettu jo tarpeeksi?

Henry Ben Edomin mielestä ei.

Tänään (8.5.2026) ilmestynyt Trance of the Charnel Hearts (Feral Seance, 2026) on toinen englanninkielinen kauhunovellikokoelma suomalaiselta Henry Ben Edomilta. Se seuraa vuonna 2024 ilmestynyttä Dead Endings -novelliantologiaa (Swan+Bedlam) ja merkitsee samalla uuden luvun alkua kirjailijan elämässä. Nyt ilmestynyt kokoelma on kirjailijan oman kustannusprojektin Feral Seancesin ensimmäinen julkaisu.

Kokoelma on 205 sivun pituinen. Se sisältää viisi novellia ja esipuheen.

Goottilaisesta ja esoteerisesta kauhukirjallisuudesta tunnettu kirjailija Richard Gavin ylistää esipuheessa Edomia Clive Barkerin Veren kirjoista muistuttavana nuorena kirjoittajana, joka kykenee kirjoittamaan syväluotaavaa, kauhun kokemukseen itsessään pureutuvaa tekstiä, vaikka onkin vasta uransa alussa. Kunnianhimoisia sanoja.

Novellit ovat 15–60 sivun mittaisia, toisistaan erillisiä, mutta temaattisesti yhteneväisiä.

Novellissa Lustmord nuori Micah-poika tappaa mökkeilijöitä yhdessä äitihahmonsa Maman kanssa. Mama on arkussa nukkuva, laiha ja harmaa olento, joka elää kuolleiden ihmisten sydämillä ja Micahin verellä.

Vastavuoroisesti Micah juo elääkseen Maman verta.

Kun eristyksissä kasvanut Micah rakastuu tappamaansa naiseen, alkaa hän epäillä Maman kasvatusmenetelmiä… mutta Mamalla on Micahia kohtaan muita suunnitelmia.

Novellissa Brimstone parikymppinen Amy joutuu pitämään huolta vakavasti sairastuneesta, sänkypotilaana elävästä äidistään. Amyn poikaystävä Tom on saanut diileriltään Williltä käsiinsä uusia, mustanpuhuvia Brimstone-huumepillereitä.

Ainoana maksuna huumeista Will on vaatinut mustan naulan hautaamista tuntemattoman henkilön takapihalle.

Kun salaperäinen kuolintapaus järkyttää kaupunkia, Amy ja Tom lähtevät Willin luokse metsän keskelle selvittämään, mistä oikein on kyse.

* *

Kauhukirjailija Richard Gavinin tekemä Veren kirjat -vertaus on osuva.

Novellit tihkuvat transgressiota ja seikkailuhenkeä. Lasten ja nuorten aikuisten vahva läsnäolo novelleissa tuo mieleen kauhukirjallisuuden kulta-ajan. Sen Edom onnistuu toisintamaan yhtäältä toistamatta menneiden vuosikymmenten haitallisia stereotyyppejä, toisaalta muuntamatta kauhukirjallisuutta halvaksi yhteiskunnalliseksi kommentaariksi.

Tarinoissa ja niiden teemoissa sinänsä ei ole mitään uutta. Vaikutelma ei kuitenkaan ole tunkkainen: raskaista teemoista huolimatta Edom ei pyri provosoimaan räävittömyyksillä tai maalailemaan sisäelinmössöllä seiniä.

Englanninkielisen teoksen kerronta on kaunista ja elävää, suomalaisesta näkökulmasta ehkä vähän liiankin yhdysvaltaistunutta.

Kriitikon näkökulmasta lukukokemus on väreilevän kotoisa – silti kirja osaa jännittää tarinoiden huippukohdissa juuri sopivasti.

Anni Kanniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua