Kertomus äidin ja lapsen elämänkestoisesta siteestä sekä vaietuista tunteista – arviossa Ritva Hellstenin Sydänpuolet

Kuvat: Aviador / Ari Haimi

Ritva Hellstenin Sydänpuolet-romaanissa (Aviador, 2025) Martta-äiti kuvailee itsensä ja Vilho-pojan suhdetta eri suuntiin ja epätahtiin tempoilevaksi köydeksi. Puhumattomat asiat juuttuvat möykyiksi kummankin sydänalaan ja johtavat välillä harhaan.

Kirjan tarinan kehys muodostuu ajasta, jota siinä kulloinkin eletään. Tämä myös selittää paljon. Kirjaan tartuttua ensimmäinen tunne on kuitenkin hämmennys: teos voisi olla peräisin vanhempieni tai jopa isovanhempien hyllystä. Kirjoittaja on solahtanut kokonaan kuvaamaansa maailmaan ja vetää lukijankin sinne. On unohdettava jälkiviisaus ja kuljettava Martan matkassa. Lukijan myötätunto on koko ajan Martan puolella, joka tahtoo toimia oikein.

Sydänpuolet-kirjassa ei mainita lainkaan vuosilukuja eikä paikannimiä. Sen sijaan erilaisia ympäristöjä sekä monenlaisen työntekemisen vaiheita kuvaillaan tarkoin (ikään kuin kirjoittaja aavistaisi, että ne saattavat lukijasta tuntua aivan vierailta asioilta). Monia muita seikkoja lukijan on pääteltävä itse. Kirjan alussa kansalaissota on hiljakkoin päättynyt, ja siitä jatketaan kymmenluvusta toiseen, kohti ja ohi talvi- ja jatkosotien, oletettavasti 1950- ja 1960-luvuille asti.

Martta on ison maalaistalon tytär, yksi monista siskoista. Poikia on vain yksi, ja aikanaan hän on perivä tilan, jolloin siskojen on löydettävä elantonsa muualta. Sitä ennen koittaa kuitenkin Martan elämän kevät ja rakkauden aika. Kylille on ilmaantunut vilkkusilmä uittomies Urho, ja Martan sydän sulaa.

Ja niinhän siinä käy kuin vanhoissa elokuvissa: Martta tulee raskaaksi, on mentävä vihille, syntyy poikalapsi, Vilho. Talvella tukkimetsässä Urho jää kaatuvan puun alle ja Martta leskeksi.

Tästä eteenpäin Martta on yksinäinen ja lohduton. Hänen on unohdettava unelmat ja kohdattava toisenlainen todellisuus. Sinniteltyään aikansa lapsen kanssa pienessä mökissään, Martta ymmärtää, ettei hän kykene elättämään heitä. Kylältä ei löydy töitä, ja jo nyt hän tarvitsee ruoka-apua kotitilalta. Siksi hänen on muutettava kaupunkiin ja jätettävä pieni Vilho sisartensa hoitoon, kunnes työ- ja asuntoasiat olisivat kunnossa. Ei siihen varmaan kauan menisi, vakuuttelee Martta itselleen.

Tämänkaltaisia tarinoita on kuultu, luettu tai koettu paljon. Liekö onnellisia loppuja olemassakaan? Sydänpuolet-kirjan Martta on päättänyt kuitenkin selviytyä.

* *

Satama- ja tehdaskaupungissa on vilskettä ja vireyttä, silti naisille sopivia työtehtäviä on vain rajallisesti. Martan tie kulkee lautatarhalta sahalle ja myöhemmin sellutehtaalle asti. Iloa tihkuu hänen elämäänsä vain niukasti. Tavattuaan vakaanoloisen Arvon Martta suostuu tämän vaimoksi, koska ajattelee Vilhon saavan turvallisen isähahmon.

Arvo lupaa, että Vilho haetaan maalta yhteiseen kotiin, vaan sopivaa ajankohtaa ei tunnu tulevan. Vilho on jo kuusivuotias, kun näin vihdoin tapahtuu. Arvo vieroksuu poikaa alusta alkaen. Lämpöä ei liikene Martallekaan, joka yrittää olla kaikessa miehensä mieltä myöten ristiriitoja välttääkseen. Martta hapuilee yhteyttä kauan ikävöimäänsä lapseen, mutta sekin on tehtävä vaivihkaa, hankalassa tilanteessa tasapainotellen.

Kun Martalle ja Arvolle syntyy Sirkka-tytär, Arvon jähmeys lientyy, ja perhe-elämän jännitteet helpottavat hieman. Isäpuolen etäisyys Vilhoon pysyy silti ennallaan, ja Martta on asian suhteen neuvoton. Arki jatkuu, aikaa kuluu, sotavuodetkin kestetään, mutta kodin henkinen ilmapiiri ei kohene.

Martta ja Vilho eivät osaa pukea tuntemuksiaan sanoiksi, niinpä ne tärkeimmät asiat jäävät puhumatta. Vilho käy koulunsa, valmistuu puusepäksi, mutta meren ja vapauden kutsu on voimakkaampi. Martta säilyttää aarteinaan pojan kaukomailta lähettämiä postikortteja ja harvoja kirjeitä.

* *

Sydänpuolet on surullinen kirja. Martta on sen näkökulmahenkilö. Muut hahmot jätetään melko luonnosmaisiksi. Martan kautta avautuu naisen asema avioliitossa ja työelämässä. Kirjassa puhutaan sopeutumisen ja sitkeyden tärkeydestä, hiljaisista pyrkimyksistä ja vähitellen äänekkäämmistäkin tavoitteista. Martan silmin näemme myös yhteiskunnallisia edistysaskeleita, joista muodostuu hänen sukupolvensa tulevaisuus, joka puolestaan on meille historiaa, ehkä unohtunuttakin.

Vasta kirjan loppupuolella tutustutaan nyt jo perheellisen Vilhon mietteisiin elämästään ja lapsuusvuosistaan. Vilho ymmärtää äitinsä ratkaisut, mutta ei silti pysty antamaan niitä anteeksi. Aikuisena hän tietää, ettei äiti halunnut hylätä lastaan, vaan etsiä heille parempaa tulevaisuutta. Lapsena hän tunsi pelkkää raastavaa ikävää – ja hänessä on edelleen jäljellä sitä samaa, rakkautta kaipaavaa lasta. Varttuessaan Vilho on kyllä kokenut äitinsä kiintymyksen, mutta sekin on pitänyt peittää isäpuolen ollessa läsnä.

Martta on pohtinut joskus vaikeuksiensa keskellä itsekseen, että jos surunsa pitää sisällään, voimakin säilyy siellä. Ihminen pysyy koossa. Jos kuori murtuu, voima pakenee. Näin uskoen Martta on toiminut. Ja sinne kuoren alle ovat pakahtuneet monet muutkin tunnot, eikä hän ole löytänyt itsesyytöstensä seasta toivomaansa luontevaa yhteyttä Vilhoon.

Radiossa rauhallinen miesääni puhuu ihmisistä: joku on käsipuoli, toinen jalkapuoli, ja joku saattaa olla sydänpuoli, ”elämän vaillinaiseksi rouhaisema”. Sellaiseksi Vilhokin itsensä tuntee, mutta hän on päättänyt toimia oman pienen tyttönsä suhteen niin, että tämän sydän täyttyisi aina rakkaudesta eikä surusta.

Ritva Hellsten (s. 1951, Kotka) on paitsi kirjailija ja runoilija, myös kirjallisuuden kääntäjä, kieltenopettaja ja kirjallisuuskriitikko. Hänen romaaninsa Raija oli vuoden 2020 Finlandia-palkintoehdokkaana.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua