Erilainen tietokirja – arvossa Sodan yrityksiä: Suurteollisuus sodan palveluksessa

Kuvat: Siltala / Markku Kuisma

Onko yrityksillä moraalia? Arvojahan yrityksillä on nykyään vaikka muille jakaa. Niitä julistetaan tai niiden taakse piiloudutaan, tilanteen mukaan. Mutta moraali ei yrityksille kuulu, ei nykyään eikä se niille kuulunut Euroopan toisen 30-vuotisen sodan aikana (1914–1945), näin sen pelkistää Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian emeritusprofessori Markku Kuisma uudessa teoksessaan Sodan yrityksiä — Suurteollisuus sodan palveluksessa (Siltala, 2026).

Sotia ei voida käydä ilman sodan yrityksiä. Näitä yrityksiä ei välttämättä ole perustettu sotateollisuutta varten. Hyviä asioita ne alun alkaen tuottavat, kuten vaikkapa maatalouskemikaaleja, lannoitteita, lääkkeitä, polttoaineita, liikennevälineitä, kaikkea paremman maailman hyväksi.

Mutta ajat, olosuhteet ja politiikan suhdanteet muuttuvat ja yritysten on osattava ennakoida tulevien aikojen kumu ja ketterästi sopeuduttava ajan rientoon. Jos vahva visio tarjoaa kasvua ja vakautta, sitä seurattakoon, vaikka vision esittäjän arvomaailma olisi outo; vaikka siihen eivät kuuluisi käsitteet demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Yrityksille riittää toimiminen pragmaattisesti ja professionaalisesti, moraalin tuolla puolen kun on laajat toimintavapaudet.

Pohdinta kuulostaa ajankohtaiselta. Markku Kuisman teos keskittyy kuitenkin selkeästi sotien väliseen aikaan ja erityisesti Natsi-Saksan hallinnolle alistettujen tai alistuneiden suuryritysten kuten IG Farbenin ja Metallgesellschaft MG:n toimintaan ja ihmisiin näiden toimien takana. Teos käsittelee ”igfarbenilaisia langanpäitä Euroopan suurtalousalueelta”, kuten Kuisma itse teostaan luonnehtii tai ”johtolankoja”, jotka johtavat niinkin etäälle kuin Suomeen ja Outokumpuun, pohjoismaiseen metsäkartelliin, Nokian kumiin ja Nesteen syntyyn.

Tällainenko on ihminen?

Langanpäitä ja johtolankoja keriessään Kuisma nostaa ennen kaikkea esiin ihmiset organisaatioiden takana. Vaikka yrityksiltä ei moraalia voisikaan edellyttää, ihmisethän valintoja ja päätöksiä tekevät. Hyvät ja viisaat tiedemiehet ja yritysjohtajat olivat nostaneet IG Farbenin maailman johtavaksi keinolannoitteiden ja maatalouskemikaalien kuten hyönteismyrkkyjen tuottajaksi. Oli siellä tosin taistelukaasujakin kehitelty. Yrityksen huippututkija Fritz Haber sai jopa kemian Nobel-palkinnon vuonna 1918. Juutalaissyntyinen Haber ei koskaan joutunut näkemään, mihin hyönteismyrkyksi kehitettyä Zyklon B:ä lopulta käytettiin.

Kuisman teos ei ole perinteinen yritys- tai taloushistoriikki. Tietokirjaksi se on erilainen. Teos koostuu kahdestakymmenestäviidestä luvusta, joista jokainen on lähes itsekantava essee, etten sanoisi peräti novelli; siinä määrin faktaa, omaa pohdintaa, jännitettä ja draaman kaarta niihin jokaiseen sisältyy. Keskiössä ovat ihmiset vaikeiden valintojen ääressä aikoina, jolloin useimmin oli tyytyminen valitsemaan huonoista vaihtoehdoista paras.

Helvetin kartellin langanpäät

Teoksessa aukeaa kaksi selkeää tutkintalinjaa. Ensinnäkin, miten IG Farben ja siihen linkittyvät muut teollisuusyritykset ajautuivat osaksi Adolf Hitlerin eurooppalaista suurtalousaluesuunnitelmaa ja osaltaan sen toteuttajiksi. Toinen tutkintalinja puolestaan keskittyy kuvaamaan ”Helvetin kartellin” IG Farbenin lonkeroiden ulottumista erilaisten omistus- ja yhteistyökuvioiden kautta niin Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan, Sveitsiin ja Pohjoismaihin, varsinkin Suomeen. Nykyajan Panama-paperit vaikuttavat tässä katsannossa amatööritouhulta.

Kuisman kuvaus ja analyysi IG Farbenin ja muidenkin saksalaisyritysten liukumisesta osaksi Hitlerin talousimperiumia on selkeydessään kylmäävää kerrontaa. Eivät yrityksen johtohenkilöt suinkaan olleet kansallissosialismin elähdyttämiä tai naiiveja höplästä vedettäviä politiikan amatöörejä. Eivät he myöskään olleet juutalaisvastaisia tai luonnevikaisia.

Sivistyneitä, ikänsä puolesta ehkä keisariajan ihanteita vaalivia maltillisia ja konservatiivisia herrasmiehiä, yrityksen ja osakkaiden etu johtotähtenään. Arkipäivän vaikenemisesta pahuus nousee, Hannah Arendtia ja Martin Niemölleriä mukaillen.

Aluksi Saksan yrityselämä vastusti Hitleriä. He pitivät tätä aluksi poliittisena häirikkönä ja pellenä, joka todennäköisesti nopeasti poistuisi kuvasta. Kun Hitler sitten kuitenkin nousi valtaan ja alkoi tarjota kansakunnalle visioita, joissa myös talouselämä voisi päästä kukoistamaan, ja kun tästä politiikasta tuli valtavirtaa, oli helppoa hypätä voittajan kelkkaan.

Sotavuosina ja lopun häämöttäessä tästä kelkasta ei sitten päässytkään hyppäämään pois. Kun ensin oli jaettu voitot, piti lopussa jakaa myös tappiot, pahimmassa tapauksessa Nürnbergissä.

Saksalainen sateenvarjo

Kuin historian viestinä tuleville ajoille keskeiset raaka-aineet, kuten öljy, teräs ja kupari, ja arvokkaat maametallit, kuten nikkeli, koboltti ja molybdeeni, olivat maailmapolitiikan käyttövoimana jo tuolloin. Jos niitä ei ollut omasta takaa, aina voitiin vallata ja varastaa, tai jos oli kumppanista kyse, tehdä tarjous, josta ei voi kieltäytyä.

Ruotsissa oli rautamalmia ja kuulalaakereita, Suomessa kuparia ja muita metalleja. Outokumpu Oy oli IG Farbenin lähipiiriin kuuluvan kuparisulattokombinaatti Norddeutsche Affinerie NA:n liikekumppani. NA oli Outokummun kuparin pääostaja ja tältä pohjalta saksalaiset edellyttivät Outokummun laajentavan tuotantoaan saksalaisohjauksessa jatkossakin.

Outokummun vahvan miehen Eero Mäkisen sitkeän vastarinnan ja suomalaisten kärsivällisen viivytystaktiikan avulla Outokumpu säilytti itsenäisyytensä. Tosin saksalaisia saa kiittää siitä, että neuvostokoneet eivät talvisodan aikana pommittaneet Outokummun tuotantolaitoksia Vuoksenlaaksossa. Ne olivat jo tuolloin Saksan sateenvarjon suojassa.

Kyllähän Saksa yritti sateenvarjonsa suojaan saada myös koko pohjoismaista metsäteollisuutta ja Nokian kumiteollisuuttakin, Petsamon nikkelistä puhumattakaan. Eurooppalaisessa suuratalousalueessa tosin eräät olisivat todennäköisesti olleet tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta oikeilla jäljillä saksalaiset olivat teollisuutta rakentaessaan; suursodan voittivat lopulta suurimmat, liittoutuneet teollisuudet, kuten Kuisma viileästi toteaa.

Taito, tuuri ja ajanpeluu

Sekä Outokummun että Nesteen yrityshistorioiden laatijana Kuismalla on tietty kotikenttäetu kirjoittaessaan Outokummun ponnisteluista saksalaisen sotataloussuunnittelun pyörteissä samoin kuin Nesteen syntyhistorian taustalla olevista geopolitiikan, huoltovarmuuden, teknologian ja teollisuuspolitiikan ajureista.

Sodan yritysten oivaltavuus näyttäytyy erityisesti Kuisman taidossa liittää yrityshistorioista ilmenevät pohdinnat ja päätökset maailmanpolitiikan värähdyksiin. Oikea-aikainen päätöksenteko johtaa usein hyviin lopputuloksiin, mutta on niinkin, että joskus onnelliseen loppuun päästään ajanpeluulla ja päätöksenteon vetkuttamisella. Ja hyvä tuuri auttaa aina.

Markku Kuisma on tunnetusti sujuva kirjoittaja ja värikäs kielenkäyttäjä, mutta tässä teoksessa hän yltää tietokirjailijalle poikkeukselliseen lähes lyyriseen tempoon. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kirjoittaja on itsekin nauttinut luomistyöstä. Vai mitä sanotte seuraavasta:

”Berliini viestitti liikkeillään ymmärrystä ja vastaantuloa varsinkin kesän 1940 kauppasopimuksissa, joissa Outokummun kuparista taottiin naulat Saksan armadan pyörteissä uiskennelleeseen, ajopuista rakennettuun viehkeän kalevalaiseen konstruktioon, koskiveneeseen.”

Jukka Ahtela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua