Osmo Tapio Räihälä. Kuva: Stella Reismaa
LEVYT | ”Koska ihmiset eivät näytä pystyvän pysäyttämään luonnon tuhoamista, luonnon on lopulta tuhottava ihmiskunta”, säveltäjä varoittaa kantaaottavalla uuden taidemusiikin äänitteellä.
Osmo Tapio Räihälä: Extinction (Uvuloid, 2026). Cd-levy ja julkaisu online fair trade -suoratoistopalvelussa.
”Extinction” on niin vaativa nimi ja otsikko, että sisällöltä on lupa odottaa todella paljon. Sukupuutto tarkoittaa peruuttamatonta, muille aiheutettua tuhoa. Miten sen saa kuuluviin musiikissa?
Säveltäjä Osmo Tapio Räihälän teoksia sisältävä Extinction (Uvuloid, 2026) ottaa haasteen vastaan. Se on väkevä kannanotto luonnon, muiden lajien ja elinympäristömme puolesta. Hienoa, että säveltäjällä on rohkeutta ja oikeudentuntoa antaa ääni sille, joka itse ei voi puhua.
”Ihmisen jalanjälki tällä planeetalla on käynyt kauhistuttavaksi. Kohtelemme Maata ikään kuin olisimme sen ainoita asukkaita ja laillisia omistajia.”
”Mutta taiteilija voi ottaa kantaa. Minä voin yrittää lisätä tietoisuutta. Ehkä voin saada edes yhden päätöksentekijän ymmärtämään tilanteen vakavuuden.”
* *
Musiikki pysyy elossa
En ole mikään uudemman taidemusiikin tuntija, mutta pinkaisen hullunrohkeasti Räihälän avaamalle polulle.
Kannustajana on Aki Ylä-Salomäen erinomainen Epäilyttävän uutta -nykymusiikkiohjelma, jonka tuoreet jaksot löytyvät Yle Areenasta. Oppaana on Extinction-levyn ohjelmavihkonen, jossa säveltäjä itse kertoo teostensa sisällöstä ja taustoista, tosin vain englanniksi.
Levy on äänitetty Helsingin musiikkitalossa ja Viitasaarella vuosina 2024–2025. Kolmen akustisen teoksen Extinction-trilogia oli aina tarkoitettukin nimenomaan live-albumiksi. Kun luonto tuhoutuu, musiikin itsensä on pysyttävä elossa, Räihälä perustelee.
* *
Parviälyt kilpasilla
Kokonaisuuden avaava jousioktetto Parvi vertailee keskenään erilaisia parviälyjä. Kolmiosaisen teoksen esittävät yhdessä Avanti! ja Airo -kvartetit.
Pinnan alla liikkuva anjovisparvi hyödyntää parviälyä välttääkseen saalistajat. Toisessa osassa kuhisevat hyönteislaumat ja kolmannessa kokoontuvat kottaraiset.
Aluksi jouset myötäävät kalaparven pehmeitä, mutta määrätietoisia käännöksiä meressä. Kohta soittimet kihisevät, surisevat ja inisevät pienten siivekkäiden levottoman liikkeen rytmissä. Lopussa lintuparvi kohoaa siiville, muodostaa odottamattomia kuvioitaan ja katoaa sitten horisonttiin. Jäljelle jää tyhjyyden tunne, kun esitys hiipuu ja luonnon monimuotoisuus samalla vähenee.
”Ja vielä ironisempaa on, että muiden eläinlajien katoaminen johtaa myös ihmisen itsensä tuhoutumiseen.”
* *
Suudelmakin hajoaa
Lyhyet Versum II ja Versum III ovat elektronista musiikkia, joka sopii levyn vakavaan teemaan. Kuulijan korviin puhaltaa sähköisen ”muovinen” tuuli, sillä kaikista ihmisen keksinnöistä juuri muovi voi olla salakavalin ja pisimpään saastuttavin.
Levyn kolmas teos, Biohajoava suudelma – ihana nimi muuten – on sävelletty kolmelle erilaiselle huilulle ja lyömäsoittimille. Kokoonpanosta syntyy kauniin hauras ja unenomainen tunnelma – maailma, jossa kaikki orgaaninen väistämättä hajoaa, mutta mikään ei mene hukkaan.
Kaisa Kortelainen huiluissa ja Jerry Piipponen lyömäsoittimissa saavat improvisoida paljon. Niinhän tekee luontokin, kun se sattumanvaraisesti luo koko ajan uutta, ja lopputulos ei ole ennalta varma.
* *
”Sodat käydään vedestä”
Öljyä tänään, vettä huomenna (2024) on teoksista ehkä sisällöllisesti painavin. Baritonisaksofoni (Anna-Sofia Anttonen) ja elektroninen musiikki ottavat yhteen, maisema kumisee ja taustalla väijyy hävityksen tyhjyys. Mukaan liittyy sopraanosaksofoni, ja tunnelma on dystooppisen synkkä ja ahdistava. Sen vahvistaa säveltäjä itsekin:
”Tämä teos on karu muistutus siitä, kuinka nopeasti syöksymme kohti katastrofia… planeetan lämmetessä huomisen sodat käydään vedestä. Ja siihen mennessä, kun taistelemme juomavedestä, kaikki on jo menetetty.”
Levy on omistettu Avanti!-kvartetin viulistille Eriikka Maalismaalle, joka oli myös ilmastoaktivisti. Hän menehtyi vuonna 2024, vain kaksi kuukautta levylle taltioidun esityksen jälkeen.
Harvoin olen lukenut esittelytekstejä, jotka ovat näin täynnä merkityksiä. Koskaan ennen en ole kuullut nykymusiikkia, joka potkisi kuulijaa tällä tavoin persuuksille: herää, pahvi!
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Luukas Oja ottaa kantaa mutta tahtoo myös bailata – arviossa Tytöt pitää hauskaa
LEVYT | Kuusihenkiseksi kasvanut ärhäkän punk mutta melodisen tarttuva Luukas Oja ei onneksi seesty neloalbumillaan.
Ingá-Maret Gaup-Juuso, Jukka Eskola ja Oulu All Star Big Band esittelevät kulttuuripääkaupungissa joiku ja jazz -levynsä
LEVYT | Joiun ja big band -musiikin kohtaaminen tuo ilmoille mielenkiintoisen kattauksen vetävää musiikkia.
Michael Bleu soultunnelmoi koulun päättäjäistanssiaisista – arviossa High School Drama
LEVYT| Michael Bleun suomenkielinen soul vakuuttaa heleän kimaltelevalla tyylillään. Timanttejakin löytyy.
Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!
LEVYT | Turkulaisen garagerock-kolmikon pitkä tauko ei ole tehnyt Sweatmasterin musiikista nostalgista pakkopullaa. More! sykkii ja jyrää komeasti.