Kaksi miestä, sata ilmettä – Risto Korhonen ja Ville Majamaa elävät näyttämöllä hetkessä

Ville Majamaa ja Risto Korhonen. Kuva: Petti Puhakka

Kati Eskola, teksti

Yli kaksikymmentä vuotta yhteistä näyttämöhistoriaa, kaksi samanaikaista esitystä kaksin näyttämöllä ja loputon määrä keskinäistä luottamusta. Näyttelijät Ville Majamaa ja Risto Korhonen tekevät teatteria, joka elää hetkessä – joskus tarkasti sekunnilleen, joskus hallitussa kaaoksessa, aina yhdessä yleisön kanssa.

Harjoitukset ovat juuri päättyneet. Neljä tuntia on kulunut sekunteja viilatessa: katseiden kestoa, liikkeen ajoitusta, hiljaisuuden pituutta. Kun Ville ja Risto istahtavat alas, väsymys näkyy, mutta vielä selvemmin näkyy levoton ilo. Nauru pulpahtaa kesken lauseiden, jutut katkeavat, poukkoilevat ja palaavat takaisin. Haastattelu alkaa muistuttaa heidän yhteistä tekemistään lavalla – ei suoraviivaisena kertomuksena vaan sarjana risteäviä impulsseja, reaktioita ja keskinäisiä nyökkäyksiä.

Ensimmäiset yhteiset työt sijoittuvat 2000-luvun alkuun, ja sen jälkeen he ovat päätyneet yhä uudelleen samoihin produktioihin. Vapaa-ajalla he eivät juuri tapaa, mutta puhelut, viestit ja ennen kaikkea jaettu kokemus lavalla pitävät yhteyden elävänä. Harjoituksissa ja esityksissä he tuntevat toisensa niin hyvin, että uskaltavat mennä mihin tahansa suuntaan.

Tällä hetkellä Risto ja Ville ovat kaksin näyttämöllä kahdessa täysin erilaisessa esityksessä. Klassikot lavalla: Endgame – Final Cut on heidän ja Mika Eirtovaaran ideoima kokonaisuus, joka elää ja muuttuu illasta toiseen yleisön reaktioiden mukaan.

– Se on sekoilua, terapiaa ja leikkiä – hallitusti hallitsematonta, Ville kuvailee.

Jutun kuvat ovat harjoitustilanteesta Tampereen Frenckellin lavalta. Kuva: Petti Puhakka

* *

Toinen esitys on Laurel ja Hardy – Mykkäfilmin mestarit (ensi-ilta 12.2.2026), tarkasti rakennettu kokonaisuus, jossa koreografia, rytmi ja ajoitus eivät juuri anna tilaa improvisaatiolle.

– Toisessa on ihan tarina, ja se on tämä mykkäfilmi… Stan ja Oli. Ei kun Oliver… siis mikä tän proggiksen nimi olikaan? Risto muistelee.

– Mykkäfilmin mestarit. Laurel ja Hardy. Älä sano enää ”Oliver ja Hardy”, Ville korjaa.

– Just näin. Täysin sekaisin, Risto pyörittelee päätään.

Klassikoissa taas näyttelijät ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

– Se elää yleisöstä. On kohtia, joissa ollaan kontaktissa ja katsotaan, mihin suuntaan tilanne lähtee, Ville kertoo.

– Aina muutetaan jotain pientä. Milligramma sinne tai tänne, Risto lisää.

Mykkäfilmin mestareissa tilanne on päinvastainen: kaikki on ennalta sovittua. Esitys on kunnianosoitus mykkäelokuvan komiikalle – ei imitaatio, vaan jäljittely.

– Ei ole mitään järkeä yrittää tehdä yksi yhteen. Ne gagit ovat briljantteja ja niitä jäljitellään, mutta me emme yritä olla he, Risto sanoo.

– Se on vähän erilaista kuin mikään muu tällä hetkellä teatterikentällä, Ville lisää.

Mykkäelokuvaprojektissa työkielenä on englanti. Kahden suomalaisnäyttelijän ja ohjaaja Chris Whittakerin intensiivinen työskentely vieraalla kielellä tuo prosessiin oman lisähaasteensa. Se väsyttää, mutta pakottaa myös ajattelemaan toisin.

– Kun joutuu pohtimaan kaiken englannin kautta, harjoituksen jälkeen huomaa, että koppa on aika tyhjä, Ville naurahtaa.

Uupumus ei kuitenkaan ole este, vaan osa prosessia. Yhteistyön ytimessä ovat leikki ja luottamus. Tarkoitus ei ole koskaan tiputtaa toista tahallaan, mutta joskus pienikin muutos – äänensävy tai katse – voi laukaista hallitsemattoman naurun.

– Parasta on herätä lavalla siihen, että katsoo jotain täysin järjetöntä tilannetta ja tajuaa, että tässä sitä nyt ollaan. Esimerkiksi kun Risto esittää Marjatta Raitaa Hitchcock-elokuvassa, Ville kertoo.

Risto Korhonen ja Ville Majamaa ovat parhaillaan mukana kolmessa samassa esityksessä. Kuva: Petti Puhakka

* *

Vaikka komedia tuo välitöntä palautetta, molemmat arvostavat myös draamaa ja ennen kaikkea mahdollisimman monipuolisia rooleja.

– Näyttelijän työ ei tietenkään ole aina pelkkiä päivänkakkaroita ja tähtisadetta, mutta vastuu yleisöstä on aina läsnä, Ville sanoo.

– Jos on sellainen juttu, joka on äärimmäisen vaikea ja vaatii todella tekemällä tekemistä, niin kun sen rehellisesti toteaa työkavereille, tulee olo, että mennään nyt vaan tekemään tämä, Risto kertoo ja jatkaa. Narinaa on aina – sehän kuuluu asiaan. Mutta kun lavalle mennään, niin sitten mennään ja tehdään.

Yleisön reaktiot vaihtelevat illasta toiseen, mutta se ei horjuta heidän tekemistään.

– Siellä on muutama sata ihmistä, ja jokainen kokee jutut eri tavalla. Ei se meidän peliä haittaa. Aina on toki parempi, jos yleisö reagoi – silloin syntyy se mystinen mutta täysin todellinen kollektiivinen tapahtuma, Risto sanoo.

– Ja jos taas yleisö on reagoimaton, me sanomme aina lavan takana, että ”hienostihan ne kuuntelivat”, Ville naurahtaa.

– Olemme positiivisia. ”He keskittyvät nyt.”

Harjoitusvaiheen intensiivisyydestä huolimatta molemmista välittyy vahva tekemisen ilo. Mykkäelokuvan tarkka ajoitus, Klassikoiden elävä kaaos ja yli kahdenkymmenen vuoden yhteinen historia muodostavat kokonaisuuden, jossa kokemus ja hetkessä eläminen kohtaavat. Lavalla syntyy jotain, mitä ei voi täysin käsikirjoittaa. Ja juuri siksi se toimii.

Kolmas näytelmä, jossa Riston ja Villen voi nähdä, on Sarjahurmaajat, komedia, jossa mukana on myös useita muita tamperelaisia eturivin näyttelijöitä. Kaikki kolme näytelmää ovat nähtävissä Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä.

Risto Korhonen ja Ville Majamaa Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä: Laurel ja Hardy – Mykkäfilmin mestarit 12.2.–7.5.2026, Klassikot lavalla: Endgame – Final Cut 26.3. asti ja Sarjahurmaajat 29.4. asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua