Sweatmasterin hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan – arviossa More!

Kuvat: Jan Trygg / Svart Records

Turkulainen garagerock-yhtye Sweatmaster perustettiin vuonna 1999. Sen energisen suoraviivaisesti jyräävä paahto iski suomalaista rokkikansaa selälleen neljän albumin verran aina vuoteen 2011, jolloin basistilaulaja Sasu Mykkäsen, kitaristi Mikko Luukon ja rumpali Matti Kallion voimatrio vetäytyi telakalle. Vuonna 2022 yhtye aktivoitui juhlistamaan debyyttialbuminsa Sharp Cutin (Bad Afro, 2002) 20-vuotissynttäreitä Turun Kesärauhassa. Nyt tuo uudelleeninnostuminen kanavoi yhtyeen viidennen albumin More! (Svart, 2026).

Vitoslevyn nimestä löytyvä huutomerkki on aina ollut oikein sopiva välimerkki Sweatmasterin energiseen hikilinkoukseen, eikä aikuisempaan ikään kypsynyt yhtye ole uutukaisellaan millään tavalla jäähdyttelemässä tai kääntänyt sivua pois tarttuvan garagerockjyrän pauloista. Voisi jopa sanoa, että yhtye on patinoitunut hyvällä tavalla. Energiaa piisaa edelleen eikä soitosta tai laulusta ole hukattu kipinää eikä terää. Ensimmäisten levyjen kaltainen suoraviivaisuus on omaan korvaan erinomaisesti valittu linja Sweatmasterin uudelle tulemiselle.

Neljäntoista puolestatoista minuutista reiluun kolmeen ja puoleen minuuttiin ulottuvan kappaleen totuus ei silti laukkaa pelkästään yhtä ja samaa uraa, vaan pientä varianssiakin löytyy. Pääsääntöisesti trio kuitenkin luottaa raskasiskuiseen ja leveillä hartioilla auraavaan jytään.

* *

Dirty Water käynnistää homman hienosti kipakoine naputuksineen, jykevine alapäineen ja töksäyttelevän mukaansa nappaavine lauluineen, jossa on mukavasti päällekäyvää rupisuutta. Tarttuva Destroyer rauhoittaa hivenen laulun hengitystä, mutta tiivistää vastavuoroisesti soiton tahdinpitoa. Kerron loppuun tiristetty määkäisy irrottelee toimivasti.

Töksäytellen etenevä Scream Out Loud for Love korostaa alapotkun jykevyyttä ja löytää pientä lehmänkelloa mukaan. Riffinytkytys pistää niskaa liikkeelle. Hötkyillen vatkaava tiivis Police Bastard kiertää pittiä nyrkkiä lyöden ja kuorossa hoilaten.

Nimibiisi More! antaa muriseville iskuilleen hiukan enemmän hengitystilaa. Kerron toimivan viipyilevä kasvatus on levyn hitikkäimpiä yksittäisiä hetkiä ja lehmänkello läimii sille tahtia juuri sopivan hillitysti. Vauhdinpidon sekaankin maltetaan ammentaa nyansseja, kaikkea ei ahdeta liian täyteen.

* *

Riisutusti käynnistyvä ja takapainoisen pohdiskelevampi Hole in the Ground tuo hiukan erilaista kulmaa kokonaisuuteen. We Take All ottaa kaiken tyynen itsevarmasti jurnuttaen mieleenpainuvalla ”more is more” -kertonosteella. Eazy ei nimestään huolimatta irrota kaasupolkimesta pyörteilevillä säkeillään vaikka keimaileekin hieman irtonaisemmin. Spring That Never Ends paahtaa loputonta kevättä kohti tylyn tarttuvasti.

Sad Song Manin mollissa puoliraukeasti jurnuttelevat kuviot ja hallittu kohtalokkuus nostavat molemmat peukut. Chevy Van ammentaa klassikkoautobiisien osastolle jykevää lanaa ja Tail Down heiluttelee häntää hienosti vaaniskelevassa kerosiininkatkuisessa mollikaaressa, kun taas Leather ruoskii mustaa nahkaa tiukalla testosteronilla mutta silti melko intiimisti. Potkua on mutta samaa kehää kierrretään, mikä tässä tapauksessa toimii hyvällä hypnoosilla. Päätöksenä soiva All Right, All Night yhdistelee rockin tylyä jurnutusta punkin päällekäyvään karheuteen.

Sweatmasterin tyly ja alataajuuksille rakentava paahto onnistuu More!-albumilla olemaan samaan aikaan energisen itsevarmasti sykkivää mutta myös kypsän turpaanvetävää. Kun sävyjäkin löytyy eikä kaikkea ahdeta turhan tukkoon, soi yhtyeen pitkän tauon jälkeinen paluualbumi oikein tervetulleena seuraavana askeleena rokkikolmikon matkalla. Hikilinko pyörii jälleen ihan tosissaan.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua