Taide on myös ihmistyötä eikä vain teoksia, yhteisötaiteilijat Susanna Lyly ja Hilkka Hyttinen sanovat

Susanna Lyly ja Hilkka Hyttinen. Kuva: Anne Välinoro

Anne Välinoro, teksti

Mitä sinä tiedät Tampereen Peltolammista tai Multisillasta? Peltolammilla on moni tainnut käydä uimassa ja Pärrinkoskella ihastelemassa kevään kuohuja. Mutta mitä asukkaiden mielessä liikkuu?

Multisilta on jo nimenä niin outo, että se on osa tamperelaista legendaa.

Yhteisötaiteilijat, valokuvaaja Susanna Lyly ja teatteriohjaaja Hilkka Hyttinen, pääsivät neljäksi kuukaudeksi oppimaan Peltolammi-Multisillan tavoille ja samalla tuomaan asuinalueille omia taidetyöpajojaan.

Tampereen kaupunki on järjestänyt tänä syksynä yhteisötaidetoimintaa eri puolilla kaupunkia. Lylyn ja Hyttisen lisäksi kaksi muuta taiteilijaryhmää on toiminut Tesomalla ja Hervannassa. Hervannassa on toiminut monikulttuurinen taiteilijaryhmä.

Vuoden loppuessa yhteisötaiteilijat ovat järjestäneet erilaisia tapahtumia yhdessä asukkaiden kanssa.

Kuvataiteilijat Milla ja Petri Neuvonen ovat vetäneet roskataiteen työpajoja Tesomalla ja perustivat ikkunagalleria Hyviksen Hyvinvointikeskuksen tiloihin. Sen avajaisia pidettiin 11.12.2025.

Jospa metsäisyys säilyisi

Hilkka ja Susanna, miten tavoititte alueen asukkaita Paikan henki – Lempipaikka -nimisessä projektissanne?

– Nollasta yhdeksänkymmentävuotiaaseen asti. Täältä on saatu yhteistyökumppaneita, kuten lapsiperheiden kanssa työtä tekevä Settlementti Kotila, Multisillan päiväkoti, Tampere Mission Likellä-kerho, Peipot-kerho ja moni muu ryhmä, joiden toimintaan olemme tulleet osallisiksi ja jotka ehkä jatkavat omalla tavallaan toimintaamme.

Tonttupolun avajaisissa Peltolammin rannalla kohtasivat yhteisötaideprojektin avaintontut Susanna Lyly, hanketta Tampereen kaupungin puolelta koordinoiva Mari Jalkanen, Hilkka Hyttinen sekä osallisuuskoordinaattori Veera Kainulainen. Kuva: Yhteisötaiteilijat

– Kun aloitimme syyskuussa, tultiin tänne ensin haahuilemaan. Haistelimme tätä aluetta ja moikkailimme ihmisiä. Huomattiin monet luontopolut, polveileva maasto ja metsä, kerrostalot, koiranulkoiluttajat ja pienemmät talot. Tästä vaan yleensä ajetaan ohi, miettii Hilkka ja jatkaa:

– Juteltuamme tajusin, että ihmiset oikeasti rakastavat tätä aluetta ja heillä on hyviä muistoja täältä. Ja he toivovat, että tämä metsäisyys täällä säilyisi eikä aluetta rakennettaisi tukkoon.

Lempipaikka-pajassa selvitettiin niitä alueen kohtia, joihin asukkaalla liittyy jokin tunne ja joihin usein poiketaan.

Susanna Lyly kävi kuvaamassa lempipaikkansa paljastaneita toivotuissa kohteissa.

– Lempipaikat olivat enimmäkseen luonnossa ja Peltolammin rannassa, kirjasto oli myös lempipaikka. Kotiaan ei maininnut kukaan. Luonnosta löytyi hiljaisuuden taskuja, joihin ei kuulunut ison tien ääntä, Susanna kertoo.

Valotalo ja tonttupolku

Kaikkiaan alueen asukkaita osallistui työpajoihin ja tapahtumiin viitisen sataa. Joulukuun alussa Multisillassa järjestettyyn Valoa pimeään -ulkoilmatapahtumaan osallistui lähes parisataa asukasta.

Lauantai-iltapäivän hämärissä nähtiin vauhdikasta valotaidetta Fire Ladyn tanssilla, Tytti Marttilan luomilla varjokuvilla ja kerrostaloasukkaiden tähtisadetikuilla kirkastamilta parvekkeilta.

Muita päätöstapahtumia olivat Runomatinea ja Tonttupolun avajaiset. Peltolammin rantaan tempputonttu Piia Grina toi omat jekkunsa ja tapahtumassa kuvattiin droonilla elävä joulukortti kaikkien jaettavaksi.

Varjokuvatyöpajan tuloksia. Kuva: Susanna Lyly

Paikalliset kauppiaat lähtivät kerjäämättä mukaan tapahtumiin tarjoamalla glögit, piparit ja konvehdit.

– Sen huomaa, että yhteisöllisyys ja avun antaminen on täällä paljon luontevampaa kuin keskustassa. Tämä koetaan pienenä kylänä, Susanna miettii.

– Valokuvanäyttelyt ovat tarjonneet uusia, osallistavia menetelmiä kuvaamiseen, hän jatkaa.

Yleensä valokuvaaminen vaatii lupaa kohteelta, mutta nyt kuvat tehtiin niin, ettei kuvan kohdetta voinut varjokuvasta identifioida.

– Yleensäkin näissä käyttämissämme menetelmissä ajattelimme, että kaikki osallistuvat kuvaamisen prosessiin. Ei siis niin, että seiso tuossa ja minä otan sinusta kuvan. Vanhemmat kuvasivat ensin metsää ja niitä kuvia käytimme varjokuvatyöpajan lapsihahmojen taustana. Vanhemmat ja lapset saivat mukaansa kuvan siitä prosessista, jota olivat itse olleet luomassa, Susanna avaa työtään.

– Tai nuoret olivat tekemässä valomaalauksia yhdessä kuvaajan kanssa. Ensin he tulivat vähän kuin auttamaan ja Susanna sitten ohjeisti kameran käytössä, Hilkka jatkaa.

Työpajoissa syntyi myös Elämäni eläimet -näyttely luontoon vietyjä pehmoleluja kuvaamalla. Pehmoeläinten luontoretkelle päiväkoti-ikäiset toivat mukanaan omia pehmojaan. Eläinlelut ja lapset pääsivät metsäretkelle Leopardi-Hilkan ja Hirvi-Susannan opastamina.

Yhteisötaiteilija tuo omaa taideosaamistaan työpajoihin, mutta tavoitteena on myös se, että vaikkapa runoutta jo harrastava voi saada omaa osaamistaan esille. Runomatineassa kuultiinkin omia runoja, kun yhdeksänkymmentävuotias osallistuja luki omia runojaan monelta vuosikymmeneltä.

– Jos pystyisimme täällä jatkamaan, tekisimme juttuja, jotka saattaisivat myös alueen omia taiteilijoita yhteen ja esille. Esimerkiksi runoilija Riikka Palander asuu täällä, mitä ei moni tiennyt. Nyt hänen teoksiaan saatetaan kysellä kirjastosta.

”Tämä yhteisötaiteilija-aikamme Peltolammilla ja Multisillassa on ollut vähän kuin pyrähdys. Juuri kun on päästy lentoon, pitääkin laskeutua. Toivottavasti saamme jatkoa tälle”, miettivät Hilkka Hyttinen ja Susanna Lyly. Settlementti-Kotilan perhetyötä Multisillassa tekevä koordinaattori Veera Kainulainen (edessä) yhtyy toivesiin. Kuva: Anne Välinoro

Empivistä innostujiin

Kun yhteisötaiteilijat alkusyksystä esittäytyivät poluilla ja kaduilla, vastaanotto oli välillä empivää. Onhan näitä taiteilijoita nähty, ovat tehneet juttujaan ja sitten kadonneet vähin äänin.

– Ymmärrän hyvin, että sellaisista piipahduksista jää vähän outo olo. Mitä nuo taas meiltä kyselevät ja mitä meistä haluavat? Se asenne on muuttunut täysin. Nämä samat ihmiset osallistuivat innokkaasti meidän Valotalo-tapahtumaan. Moni on toivonut toiminnalle jatkoa, Hilkka sanoo.

Sekä Hilkalla kuin Susannalla on vankka kokemus aiemmista projekteista yhteisötaiteilijoina. Hilkka on työskennellyt teatteri-ilmaisun ohjaajien esittävän taiteen lehtorina ja Susanna on toiminut Kulttuuriosuuskunta Kiidon monissa projekteissa yhteisötaiteilijana ikäihmisille ja nuorille suunnatuissa hankkeissa.

Molemmille yhteisötaiteilijan työn sidonta tiettyyn paikkaan ja alueeseen oli uutta. Hyvin eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen erilaisissa yhteyksissä on ollut Susannalle syksyn parasta antia.

Muita huippuhetkiä projektissa ovat olleet teatteriretki Komediateatterille. Sinne saatiin mukaan hänetkin, joka ei ollut koskaan käynyt teatterissa. Valotalo oli Hilkalle juttu, joka innosti yllättäen myös miehet mukaan.

Minkälaista luonnetta ja taitoja yhteisötaiteilijalta tarvitaan?

– Ehkä mä olen joustava ja tulen sosiaalisesti toimeen ihmisten kanssa, pitää osata myös kuunnella, Susanna sanoo.

– Susannan supervoima on siinä, että hän pystyy kenen hyvänsä kanssa löytämään yhteisen tilan. Sulla on myös laaja kirjo työvälineitä valokuvaajana, Hilkka vahvistaa.

No entä omat supervoimasi?

– Ei tule itselleni tilannetta, jossa en keksisi mitä pitää tehdä. Sen verran pitkä työkokemus on jo takana, Hilkka miettii.

– Hilkka on kyllä kulttuurin moniottelija monella saralla. Oli sitten kyse taideteoksesta tai loppusiivouksesta, niin kaikki sujuu suit sait, Susanna suitsuttaa.

– Meitä ehkä yhdistää se, että ollaan molemmat tekijöitä ja käydään heti toimeen. Pyörätuolilla eri puolille Oulua vienyt Esteetön-yhteistaideteoksemme Oulussa oli elokuussa hyvä harjoitus tähän projektiin, Hilkka sanoo.

Yhteisötaiteilijan tärkeitä ominaisuuksia on myös kyky kohdata ihminen samalta tasolta ja joustavasti. Ihmisiä on monenlaisia eikä kaikilla ole mitään erityistä kokemusta taiteesta.

– Se tila ja yhteys, mikä välillemme syntyy, on se tärkein asia. Siinä kohdataan jos kohdataan.

Taide on myös ihmistyötä eikä vain teoksia.

Yhdessä koettu kuviin

Settlementti-Kotilan perhetyötä Multisillassa tekevä vastaava osallisuuskoordinaattori Veera Kainulainen kiittelee Susannan ja Hilkan antia omassa toiminnassaan.

– He ovat tuoneet uutta monipuolista sisältöä meille eikä kulttuuria voi koskaan olla liikaa. Näissä heidän projekteissaan hienoa on ollut se jatkumo, minkä he ovat kyenneet luomaan. Ensin on käyty vaikkapa metsäretkellä, siellä on otettu kuvia, joita on käytetty varjotaiteen taustana ja vielä niistäkin on otettu valokuvia. Siitä on tullut perheiltä kiitosta. On pystytty palaamaan niihin hetkiin, joita on yhdessä koettu, Veera kertoo.

– Olisi tosi hienoa, jos tälle saataisiin jatkoa. Paikan henkeä täällä ovat yhteisöllisyys, lämmin yhteishenki ja yhdessä tekeminen, mikä meidänkin toiminnassa korostuu. Perheet auttavat toisiaan.

Nyt Multisillasta ja Peltolammista on neljän kuukauden mittaisen yhteisötaideprojektin kautta tullut lempipaikkoja myös Susanna Lylylle ja Hilkka Hyttiselle. Naisilla on edessään pressulle painettuja valomaalauksia, joita taidetyöpajoissa kuvattiin syksyllä nuorten kanssa. Kuva: Anne Välinoro

Pihakeinussa tihkusateessa

Multisillan K-marketin lähellä, taloyhtiön pihanurmella koivujen alla kokoontuu joka arkipäivä kahden aikaan joukko kahvittelijoita. Joulukuun pimeydessä ja tihkusateessa tuntuu aluksi hassulta, että pihakeinussa rupatellaan kuin kesällä.

Mutta tämä on juuri sitä yhteisöllisyyttä, joka Multisillassa on syntynyt ihmisten omasta halusta. Outi Virtanen on keitellyt kahvit termoskannuun ja hankkinut munkit tarjolle. Ja kun tarkkaan kuulostelee, eikös tunnukin kesältä talven keskellä.

Pihakeinulle voi törmätä myös sattumalta, kun on kotoaan katsonut, että elämäähän siellä. Kerhohuoneelle on jo monta kynnystä.

– On ollut tosi kivaa kaikki se, mitä Susanna ja Hilkka ovat syksyn aikana tänne tuoneet ja varsinkin valotapahtuma, johon päästiin tekemään esitys itsekin. Ja ihmisiä oli paljon, parisen sataa. Täällähän hyvin harvoin tapahtuu mitään erityistä.

– Vanhalla Suklaatehtaalla eli Sukliksella on kyllä toimintaa ja kaikille avoin aamupala keskiviikkoisin, mistä me Susanna ja Hilkka bongattiin, Outi sanoo.

Pihaparlamentti kokoontuu joka arkipäivä kello 14 Multisillassa taloyhtiön keinulla. Ken tulee, saa taatusti kahvit Outi Virtasen termoskannusta. Rupattelijoina tällä kertaa oikealta vasemmalle Matti Hömmö, Matti Kivelä, Susanna Lyly, Outi itse, Riitta Kivelä ja Hilkka Hyttinen. Kuva: Anne Välinoro

Mutta nyt on kysyttävä puutarhapöydän pienoisparlamenttiin kokoontuneilta, mitä taide teidän mielestänne on?

– Taide on vaikka mitä. Niin kuin nyt me tässä keinulla juttelemassa. Ja nyt meilläkin on tässä keinulla nyt valaistus, kun innostuttiin teidän valotapahtuman valoista, Matti Hömmö tuumaa.

Mutta jos Paikan henki – Lempipaikka -jakso saisi jatkoa keväällä, mitä asukkaat siltä toivoisivat?

– Tänne voisi hommata muusikon ja kitaristin. Siitä syntyisivät pihatanssit, ehdottaa Matti Kivelä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua