Anatolij D. Mbdrinov jatkaa tutkimuksiaan Viggo Wallensköldin tuoreessa teoksessa Hypnoottiset sienet

Kuvat: Siltala

Hypnoottiset sienet (Siltala, 2026) on kuvataiteilija-kirjailijan Viggo Wallensköldin (s. 1969; lue haastattelu) seitsemäs fiktiivistä sienitieteilijää Anatolij D. Mbdrinovia tavalla tai toisella käsittelevä teos. Ensimmäinen niistä, Anatolij D. Mbdrinov – sienitieteilijä: otteita teoksista (Taide, 2005) esitteli kyseisen herran lukijoille.

Anatolij Dmitrijevitš Mbdrinov on kotoisin Gorskista, Turskin kuvernementista, Kardaniasta. Hänen kardaniankielinen sienioppaansa Ha monogarbonyj svampi julkaistiin vuonna 1961, siis kahdeksan vuotta aikaisemmin kuin kirjailija Wallensköld itse on syntynyt. Opas esittelee yli yhdensänkymmentä erilaista hypnoottista tattia, haperoa, herkkusientä, rouskua, seitikkiä, kynsikästä, kärpässientä tai vahveroa kuvituksineen. Vuonna 2026 siitä on viimein saatu myös suomennos.

Hypnoottiset sienet pitää sisällään kunnon sienikirjan tapaan myös sienten latinankieliset nimitykset sekä herkullisuus-myrkyllisyys-hypnoottisuusluokituksen. Lopussa on lisäksi neuvoja ja ohjeita sekä selvitys hypnoottisista sienistä kansallisena omaisuutena ja kulttuurisena voimavarana. Kaiken kruunaa runsas kuvitus, joka koostuu Wallensköldin maalauksista.

Ja koska tämäntapaiseen, leikkisän liioittelevaan muotoon ei yksi kustantajan esipuhe riitä, on niitä peräti neljä kappaletta. Kustantaja tilittää vuoroin omaa ahdinkoaan, elämä on yhtä helvettiä, vuoroin taas mainostaa kustantamon sekä 200- että 300-vuotisjuhlaa ja kehuu sienitutkijaansa.

”Mbdrinov täyttää olemattomuuden olevaisella, tyhjyyden aineella, tietämättömyyden tiedolla kuin autiomaan sateella.”

Omassa esipuheessaan tekijä, eli Mbdrinov, puolestaan kirjoittaa sienestämisestä, mistäpä muustakaan:

”Iloiset perheenisät ja terhakat perheenemännät, reippaat tytöt ja laiskat pojat poimivat kuka mitäkin. Mummot poimivat mekonhelmat täyteen ja väkäleukaiset ukot täyttävät niillä hatunreuhkansa. Illalla kaikki ovat hypnoosissa.”

* *

Wallensköldin teoksen kantavana voimana tuntuu olevan eräänlainen ristiriita. Lähtien jo aivan siitä seikasta, että kyseessä on fiktiivinen tietokirja fiktiivisine lähteineen. Kirjaan on suhtauduttava siten, ettei mikään siinä sanottu ole totta. Vai onko sittenkin?

Sienten esiintyvyyden, kasvuympäristön, ulkomuodon, käyttötarkoituksen ja valmistusohjeiden lisäksi kuvauksissa esitellään myös pieniä tapauskertomuksia, jotka usein harhautuvat täysin sivupoluille. Itse kuvauksetkin saattavat saada omituisia piirteitä, kuten esimerkiksi vihreänkeltaisen ja punapilkullisen riitatatin tapauksessa:

”Riitatatti on hyvin älykäs. Useimmat riitataeista ovat suorittaneet akateemisen loppututkinnon, osa on keksijöitä tai taidemaalareita. Tunnetaan myös käsityöläisinä menestyneitä tatteja. Puusepät ja laivanrakentajat ovat suosittuja ammatteja. Vain yhden riitatatin tiedetään olleen urheilija, vieläpä erittäin menestynyt ennen ryöppäämistään.”

Otetaan toiseksi esimerkiksi vaikkapa mummokääpä, piptoporus polina. Se on syötäväksi kelpaamaton ja lievästi huumaava ja hypnotisoiva. Kääpä kasvaa ensin mummon alaleukaan ja korvaa alahuulen, myöhemmin myös ylähuuleen. Silloin mummo on täysinkehittynyt. Kääpämummot piileskelevät varjoisien katosten alla, saalistavat joukolla ja purevat.

”Mummokääpä kasvaa mummossa, kuten poppelikääpä poppelissa ja suurposkikääpä toimitusjohtajassa. Tämä ei ole sen monimutkaisempaa. Siitä on turha suuttua. Kannattaa pysyä rauhallisena. Ihmisen epäkypsyyden huomaa parhaiten hänen harkitsemattomista reaktioistaan. Jopa neurootikko voi hillitä itsensä, mikäli kypsyys hänen sisällään on kehittynyt riittävän suureksi. Mummo on kypsä, kun kääpä alkaa kasvaa.”

* *

Kyse ei siis ole oikeasta mykologisesta oppaasta, vaan parodiasta, joka leikittelee tietokirjan konventioilla. Muodon kautta fiktio naamioituu faktaksi. Kun teos esitellään Mbdrinovin sienitutkimuksen suomennoksena, ohjaa jo kehys lukijan tulkintaa kohti autenttisesta tietokirjaa jäljitellen sen formaattia, kieltä ja rakennetta. Illuusio paljastuu kuitenkin nopeasti fiktioksi, luokittelut muuttuvat surrealistisiksi, havainnot mahdottomiksi. Tietokirjamuoto ikään kuin alkaa vuotaa eikä hallitse enää omaa sisältöään. Tällöin lukijan on jatkuvasti arvioitava, mikä on totta, mikä sepitettä, ja epäiltävä objektiiviselta vaikuttavan tiedon todenperäisyyttä.

Hypnoottiset sienet onkin hyvänmielen huumoria ainakin kaikille intohimoisille sienestäjille. Se on ihastuttava pieni kirjanen, jossa on lähes kolme ja puoli sataa sivua. Ristiriitaista siis sekin. Teoksen loppupuolella Mbdrinov itsekin humoristisen ristiriitaisesti toteaa:

”Näin olen yrittänyt selvittää, kuinka mutkatonta ja hauskaa sienestäminen on. Jos syöt myrkkysienen, kuolet.”

Kati-Annika Ansas

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua