Risto Korhonen ja Ville Majamaa. Kuva: Harri Hinkka
TEATTERI | Klassikot nousivat lavalle viimeksi vajaa kymmenen vuotta sitten. Nyt nähdään uusi versio elokuviin pohjaavasta suositusta sketsiviihdenäytelmästä.
”Ei tarvitse olla elokuvaintoilija nauttiakseen esityksestä. Mutta jonkinlainen elokuvahistorian merkkiteosten tunnistaminen suo lisää iloa.”
ARVOSTELU

Klassikot lavalla Endgame – final cut
- Ohjaus: Mika Eirtovaara
- Ensi-ilta: Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö 19.11.2025
Näyttelijät ehtivät hädin tuskin avata suutaan, kun yleisö jo nauraa. Risto Korhonen ja Ville Majamaa ovatkin sen verran naurattavia, ettei hörähdyksiä tarvitse ihmetellä.
Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä sai keskiviikkona ensi-iltansa näytelmä Klassikot lavalla Endgame – final cut. Se on jatkoa Klassikot lavalla – elokuvan lyhyt oppimäärä ja Klassikot lavalla Redux -esityksille, jotka vetivät salit täyteen vuodesta 2011 aina vuoteen 2016 saakka.
Käsikirjoituksen ovat tehneet standup-koomikkonakin tunnettu Mika Eirtovaara yhdessä Korhosen ja Majamaan kanssa.
Käsiohjelma lupaa, että mukana on viittauksia ainakin sataan elokuvaan, sekä kotimaisiin että ulkomaisiin. Tarkkaavainen katsoja löytää viitteitä lueteltujen sadan elokuvan lisäksi muistakin.
Näytelmän idea on suorastaan nerokas: siepataan sitaatteja ja kohtauksia tunnetuista elokuvista, sekoitetaan ne, pistetään väliin vähän omiaan ja tarjotaan yleisölle oivalluksen ilo ja kunnon naurut. Käsikirjoitus toimii. Dialogi toimii.
Tekstin lisäksi esitys nojaa näyttelijöiden taitoihin. Risto Korhosen ilmiömäinen kyky luoda kehollaan mielikuvia ja ilmaista tunteitaan liikekielellä kannattelevat esitystä. Naamanvääntelylle ei voi kuin nauraa. Ville Majamaa ei jää näyttelijätoveristaan jälkeen yhtään. Parivaljakko täydentää toisiaan.
Esitys lainaa tyylinsä television sketsisarjoista. Se tarjoilee myös farsseista tuttua tarkkaa ajoitusta ja runsaasti asujen ja peruukkien vaihtoja. Tekstissä on standupista tuttuja kerronnan keinoja – nopeaa sanailua, joka ei anna armoa vastanäyttelijälle. Lyhyistä kohtauksista syntyy tarina, jonka kehyksenä on elokuvataiteen historia.
* *
En ole nähnyt aiempia versioita, joten en tiedä paljonko tekstissä on uutta ja paljonko vanhaa. Esityksen rytmi hieman hidastuu väliajan jälkeen, vaikka näyttelijöiden tahti ei. Käsikirjoitus on keskittyvinään yhteen aiheeseen pidempään kuin alussa. Viittauksia valkokankaalle on silti yhtä tiheään, jos ei tiheämpäänkin kuin aiemmin.
Ennen väliaikaa yleisö nauroi lähes tauotta. Toisella puoliskolla nauru hieman vaimenee. Omatkin poskilihaksen saavat levätä, kun teksti tarjoilee kuluneenpuoleisia kielikuvia b-rapusta. Tarinan tässä vaiheessa on tarjolla vanhahtavia pikkutuhmia heittoja naisten ja miesten seksuaalisuudesta. Nauru ei katsomossa kokonaan kuole, mutta selvästi se vaimenee. Joku muukin kuin minä taitaa miettiä, onko tämä enää nykyään tarpeen.
Toki alun kakkavitsit naurattivat meitä kaikkia, ja vanhaa kauraahan nekin usein ovat. Ehkä kyse on määrästä; kakka- ja kikkelihuumoria mahtuu vajaaseen pariin tuntiin vain tietty määrä.
Toisaalta Majamaa lupaa heti esityksen alussa, että tiedossa on vanhoja vitsejä, eli varoitus katsojalle on jo annettu. En siis ottanut nokkiini, mutta vaistomaisesti nauruni hiipui hetkeksi. Esityksessä tehdään myös selväksi, että tarjolla ei ole suurta taidetta, eikä sitä kannata sellaisena ottaa. Näyttelijät ovat taitavia ja esitys viihdyttävä.
* *
Myös lavan takana joudutaan huhkimaan. Nopeat vaatteiden vaihdot eivät onnistu ilman osaavaa henkilökuntaa myös kulisseissa.
Muutamat vaivaannuttavat vitsit ovat vain pieni kauneusvirhe esityksessä, joka tarjoaa kunnon ”aivot narikkaan” -naurut synkän marraskuun illan iloksi.
Ihan kaikkia hauskoja yllätyksiä en paljasta, jos joku vaikka haluaa itse tsekata, millaisille vitseille nauraa.
Ei tarvitse olla elokuvaintoilija nauttiakseen esityksestä. Mutta jonkinlainen elokuvahistorian merkkiteosten tunnistaminen suo lisää iloa. Käsikirjoituksen voima on siinä, että läheskään kaikkea ei selitetä puhki, vaan annetaan katsojan keksiä itse.
Marja Aaltio
Klassikot lavalla Endgame – final cut
- Käsikirjoitus Mika Eirtovaara, Risto Korhonen, Ville Majamaa
- Ohjaus Mika Eirtovaara
- Lavastus- ja pukusuunnittelu sekä naamioinnin suunnittelu Työryhmä
- Lavalla Risto Korhonen, Ville Majamaa
Ensi-ilta Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä 19.11.2025. Esityksiä 3.1.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




