Kuvat: Gaudeamus
KIRJAT | Tatu Hyttisen ja Jasmin Hannosen toimittama Vihapuhe-teos pyrkii vastaamaan kysymykseen: mitä tarkoittaa vihapuhe ja mitä sille olisi tehtävä?
”Vihapuheesta ei voi puhua ottamatta samalla kantaa myös sananvapauteen, sillä ne kytkeytyvät oleellisesti toisiinsa”
ARVOSTELU
Tatu Hyttinen & Jasmin Hannonen (toim.): Vihapuhe – Syyt, seuraukset ja kontrollointi
- Gaudeamus, 2025.
- 380 sivua.
Vihapuhe – Syyt, seuraukset ja kontrollointi -teoksessa (Gaudeamus, 2025) kysytään: mitä vihapuheelle pitäisi tehdä? Mukana on yhteensä 26 vihapuheeseen perehtynyttä tutkijaa, muun muassa oikeustieteilijöitä, yhteiskuntatieteilijöitä ja humanisteja.
Teos rakentuu neljästä osasta, jotka pitävät sisällään 15 artikkelia sellaisista aiheista kuin ”Vihapuhe demokratian uhkana”, ”Oikeuden väärinkäytön kielto ihmisoikeustuomioistuimessa ja korkeimmassa oikeudessa”, ”Valtakunnansyyttäjän rooli rangaistavan vihapuheen kontrolloinnissa” ja ”Rikosvastuu yksilöä solvaavasta vihapuheesta”. Liikutaan siis melko lainsäädännöllisissä aihepiireissä.
Vihapuhe on hyvin epämääräinen ja kiistelty käsite. Sillä tarkoitetaan usein rasistisia tai syrjiviä ilmauksia tai halventavaa kielenkäyttöä tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Vihapuhe kohdistuu tyypillisesti rodullistettuihin ihmisryhmiin, sateenkaarivähemmistöihin ja naisiin, ja loukkaa kohteena olevan ryhmän ihmisarvoa.
”Euroopan neuvoston ministerikomitea määrittelee vihapuheeksi rotuvihan, muukalaisvihan, antisemitismin tai muun suvaitsemattomuuteen perustuvan vihan levittämisen, yllyttämisen, edistämisen tai oikeuttamisen.”
YK:n vihapuheen vastaisessa strategiassa vihapuheen ajatellaan halventavan henkilöitä uskonnon, etnisyyden, kansallisuuden, rodun, värin, syntyperän, sukupuolen tai muun identiteettiä määrittävän tekijän perusteella.
Vihapuheeseen voi liittyä myös uhkailua ja häirintää. Se normalisoi ennakkoluuloja ja syrjintää. Sen tarkoituksena on herjata, vähätellä ja rakentaa vastakkainasettelua ”me vastaan ne”. Vihapuhe voi vaikuttaa negatiivisesti demokraattisen yhteiskunnan sananvapauteen, mielipiteenvapauteen, julkiseen keskusteluun ja tasa-arvoon. Sen avulla pyritään hiljentämään toisinajattelijat.
”Laajemmassa merkityksessä rangaistava vihapuhe voidaankin määritellä yleiskäsitteeksi, joka kattaa kaikki rangaistavat ilmaukset, joilla on laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, kuten pyrkimys heikentää toisten ihmisten mahdollisuutta osallistua poliittiseen keskusteluun tai hoitaa heille kuuluvia tehtäviä.”
Eli, jotta kyse olisi rangaistavasta vihapuheesta, sen on kohdistuttava ihmisarvoon ja oltava sellaista, että se levitessään on ongelmallista liberaalin demokratian näkökulmasta. Naapuririidassa ei ole siis kyse vihapuheesta, sillä yksittäisillä loukkauksilla ei ole laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Vihapuhe ruokkii itseään ja synnyttää lisää vihapuhetta.
* *
Vihapuhe ei sisälly Suomen rikoslakiin, se ei ole oikeudellisesti määritelty käsite. Sen sijaan vihapuhetta käyttävä henkilö voidaan tuomita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkomisesta, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta tai laittomasta uhkauksesta. Kysymys kuuluukin: mitä saa sanoa ja mikä kuuluu kiellettyyn vihapuheeseen? Tähän olisin kaivannut käytännönläheisempää vastausta.
Vihapuhe sinänsä ei ole mikään uusi ilmiö. Vihaista, toiseuttavaa, demonisoivaa, mustamaalaavaa ja väkivaltaan yllyttävää puhetta on ollut aina.
”Pyrkimykset suojata haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä syrjinnältä ja vainolta ovat pitkälti toisen maailmansodan jälkeistä kehitystä. Historiassa syyttävä sormi on usein osoittanut vähemmistöihin, kun uskonnolliset, moraaliset ja poliittiset johtajat ovat etsineet syntipukkeja vastoinkäymisille.”
Nykyisin vihapuhetta levitetään tehokkaasti sosiaalisen median välityksellä, jossa se tavoittaa laajan yleisön nopeasti, helposti ja edullisesti. Vihapuhe ei rajoitu pelkästään puheeseen, vaan käytössä ovat myös esimerkiksi meemit, videot ja kuvat. Moderoinnin on vaikea puuttua sellaiseen vihapuheeseen, jossa käytetään piilomerkityksiä ja epäsuoria vihjauksia. Lisäksi sosiaalisen median keskusteluissa vihapuheen olemassaolo usein kielletään kokonaan: onko vihapuhetta edes olemassa ja jos on, niin onko se oikeasti vahingollista?
”Vihapuheen kiistäjät kehystävät vihapuheen vastaisen tai sitä hillitsemään pyrkivän toiminnan usein sananvapautta uhkaavaksi toiminnaksi.”
* *
Perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus. Se on nykyiseen liberaaliin demokratiaan kuuluva yksilön perusoikeus. Vihapuheesta ei voi puhua ottamatta samalla kantaa myös sananvapauteen, sillä ne kytkeytyvät oleellisesti toisiinsa.
”Kysymys sananvapauden suhteesta vihapuheen torjuntaan on Euroopassakin nousemassa entistä näkyvämmäksi poliittisen keskustelun ja kampanjoinnin aiheeksi.”
Kun vihapuhe on lisääntynyt, on sen kontrolloimiseksi nostettu esiin kysymys sananvapauden rajoittamisesta. Paradoksaalisesti sananvapautta puolustetaan vaatimalla sen rajoittamista. Silloin vaarana on, että sananvapauden rajoittamisessa mennään liiallisuuksiin.
Jokaisen ihmisen oikeus sananvapauteen rajoittaa samalla vihapuheen rajoittamista, sillä vihapuheeseen puuttuminen nähdään sananvapauden rajoittamisena. Sananvapaus ei silti oikeuta loukkaamaan toisen henkilön ihmisarvoa, kenenkään ei pitäisi joutua leimaavien ja perättömien väitteiden kohteeksi.
* *
Vihapuhe-teos keskittyy vahvasti oikeudellisiin ja etenkin rikosoikeudellisiin näkökulmiin. Johdannossa sanotaankin, että teksteissä esitetty argumentaatio edellyttää lukijalta paneutumista, mutta ei vaadi syvällisiä etukäteistietoja oikeustieteestä. Itse lähestyin teosta niin sanottuna tavallisena lukijana, enkä alan asiantuntijana. Tieteellisessä käsittelytavassaan teksti jäi hyvin abstraktille tasolle ja jätti minut lukijana kylmäksi. Koska tekstissä käydään suurelta osin läpi lainsäädäntöä eri tulokulmista, ajattelisin, että kirja sopisi paremmin esimerkiksi oikeustieteen opiskelijoille.
Teoksen aihe sinänsä on hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen, mutta olisi kaivannut käytännönläheisempää otetta. Nyt kokonaisuudesta jäi kuivakka, akateeminen kaiku lakipykälineen ja artikloineen. Myös tieteellistä jargonia olisi voinut kansantajuistaa. Esimerkiksi: ”Tutkimuksen monimuuttujamallinnuksissa käytettiin multinomiaalista regressioanalyysia.” Mikä se edes on?
Ehkäpä teos olisi kaivannut tietokirjoissa tänä päivänä niin trendikästä narratiivista muotoa. Jos tapausesimerkkejä olikin, ne esiteltiin vain muutamalla lauseella, vaikka olisivat olleet juuri sitä mielenkiintoisinta antia. Parhaimmillaan teos maalaa kuitenkin kuvaa siitä, kuinka monimutkaisesta asetelmasta on kyse vihapuheen ja sananvapauden välisessä suhteessa.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Juhani Koivisto toimitti Sibeliuksen varhaiset kirjeet suomeksi – arviossa Nyt alkaa elämän todellisuus
KIRJAT | Yleisölle saatavilla oleva suomenkielinen Sibelius-aineisto täydentyi nk. Hämeenlinna-kirjeillä.
Ennen kuin kuolen, ratkaisen oman murhani – arviossa Holly Jacksonin Vaikka henki menisi
KIRJAT | Nuortenkirjoistaan tuttu bestselleristi sukeltaa aikuisten jännärihyllyyn hienosti rakennetulla murhamysteerillä.
Painajainen luksushotelissa – arviossa Ruth Waren Nainen huoneessa 11
KIRJAT | Menestystrilleri Nainen hytissä on 10 on saanut jatko-osan. Ruth Ware taiteilee juoneen yllättäviä käänteitä toisensa perään, ja trilleristä kehkeytyy mukiinmenevä ajojahti.
Elokuvakäsikirjoituksen pohjalta tehty romaani ei jää turhaksi kopioksi – Arviossa Jussi Moilan Kullervon tarina
KIRJAT | Antti J. Jokisen taistelukohtausten leimaama Kullervo-elokuva muuttuu Jussi Moilan käsissä eheäksi ja loogisesti eteneväksi seikkailuromaaniksi.