Kuva: Ilkka Saastamoinen

Q-Teatterissa syyskuussa ensi-iltansa saanut Milja Sarkolan ohjaama Katariina Nummisen fiktiivinen näytelmä Opettaja, nyt avaa ikkunaa helsinkiläisen taidemaailman opinahjoon.

Sattumalta kaikki produktion tekijät, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijät, ovat Teatterikorkeakoulun kasvatteja. Numminen on toiminut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa (TeaK) dramaturgian ja draaman kirjoittamisen professorina (2014–2019) ja Elina Knihtilä on ollut näyttelijäntaiteen professorina vuodesta 2013 alkaen samassa oppilaitoksessa, josta hän valmistui näyttelijäksi vuonna 1996.

Näytelmän tapahtumapaikkana on taidealan oppilaitoksen opettajan työhuone, jonne eri tunnelmissa ja vaiheissa jumissa olevia ja moneksi muuttuvia opiskelijoita näyttelevät Eero Ritala, Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen. Opiskelijat saapuvat ja lähtevät  työhuoneesta tasaisena virtana yksi toisensa jälkeen. He ovat täynnä ideoita elettäväksi annetusta elämästä ja elämänsä ammatin polun alkupäässä.

* *

Ensimmäinen näytös

Opettajan tehtävä on mentoroida ja ohjata aristoteliselle tielle. Ensin havainnoidaan mitä on; olemassaolo, kysyminen, pohtiminen, substanssi, ehkä joskus myös ymmärrys.

Loistava opettaja (Elina Knihtilä) on yhtä aikaa filosofi ja psykologi, jonka tulisi pystyä hetkessä antamaan vastaukset opiskelijoille näitä raastaviin, joskus myös ääneen lausumattomiin pulmiin. Opettaja ei varsinaisesti kerro mitä tulisi tehdä vaan kääntää ajatuksen takaisin opiskelijalle itselleen.

Opettaja, nyt -esityksen huomionarvoisin asia on se, että se luottaa katsojaan.

Katsoja näkee, ymmärtää ja tunnistaa opettajan ja opiskelijan välillä tapahtuvan tiedostamattoman kommunikaation tai ei-kommunikaation. Hänelle jää päätösvalta ajatella, mitä niukkasanaisissa, yhden, kahden sanan dialogeissa opettajan ja opiskelijan välisissä kohtauksissa tapahtuu.

Ja, toiminnallisesti vähäeleisissä kohtauksissa tapahtuu paljon. Kiitos siitä kuuluu tekstin ja ohjauksen lisäksi intuitiivisesti läsnä oleville näyttelijöille.

Jännitteitä kohtaamisiin tuovat pinnanalaiset asiat; valtasuhde, opiskelijoiden välinen kateus, omanarvontunne, että toinen on parempi kuin mä, mä oon ihan paska. Myös opettajalla on omat henkilökohtaiset intressinsä, unelmansa ja pelkonsa. Entä jos opettajan ja oppilaan välille muodostuisi rakkaussuhde, entä jos opiskelija onkin fiksumpi kuin opettaja.

Alku on hyvä. Kukaan ei opeta, eikä kukaan selitä. Ensimmäisen näytöksen loppumetreillä niukkuus alkaa kuitenkin syödä itseään. Tyyli toimii, mutta mitään uutta ei tule framille.

Elina Knihtilä, Satu Tuuli Karhu ja Eero Ritala. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Näyttelijäkombo – Elina Knihtilä, Eero Ritala, Satu Tuuli Karhu, Olli Riipinen – on ensemblenä ostanut käsikirjoittaja Nummisen tekstin ja ohjaaja Sarkolan pelkistetyn tyylin sekä inhimillisten, uskottavien ja karikatyyristen roolihahmojen kirjon.

Yksi Eero Ritalan näyttelemistä mieleenjäävistä henkilöhahmoista on ideoita pursuva ja depressiosta maanisuuteen aaltoileva opiskelijahahmo. Satu Tuuli Karhu nuorena opettajana on liikuttava herkkyydessään ja viattomuudessaan. Olli Riipinen opettajaansa ihastuvana opiskelijana on epävarmuuden ja itsevarmuuden ja toimimisen ja ei-toimimisen ristipaineen perikuva.

Ja sitten on tietysti opettaja. Kun Elina Knihtilä tulee lavalle, tietää heti, että kaikki on hyvin. Hänen läsnäolonsa riittää. Knihtilä hallitsee lavaa suvereenisti. Hän ei epäröi, vaikka sisällä kuohuu.

* *

Toinen näytös

Toinen näytös on isän kuolema. Kuolema muuttaa nykyisyyden. Kaikilla meillä on äiti ja isä. Kaikilla meillä on menneisyys ja historia. Kaikilla meillä on juuremme. Ymmärrämme, että kuolinsiivous täytyy tehdä ja tarpeettomat asiat heitetään pois (mutta kirjat, kuka siihen pystyy).

Henkilökohtaisella tasolla surullista on pienten yksityisten krääsäksi nimettyjen esineiden pois heittäminen. Asioiden, jotka ovat saattaneet kääntää ihmisen koko elämän suunnan, jotka ovat kantaneet muassaan toivoa ja tarinoita, joiden avulla ihminen on sinnittellyt läpi elämänsä.

Isän kuolema on allegoria myös sivistyksen ja taiteen kuolemalle. Samalla, kun heitämme kaiken vanhan pois teemme tilaa uudelle, modernille, paremmalle. Jääkö jäljelle mitään hyvää, koossa pitävää?

Elina Knihtilä. Kuva: Ilkka Saastamoinen

* *

Kolmas näytös

Kolmas näytös on epädraamallinen huutokulkue Suomessa esitettyjen näytelmien historiasta 1800-luvulta tähän päivään. Sen pääsanoma jää hämäräksi.

Jääkö taiteen toteuttaminen mielenosoitusten iskulauseisiin?

Vai onko kulkueen ajatuksena näyttää, että menemme eteenpäin kuten ennenkin, kuten on menty läpi vuosikymmenten ja vuosisatojen.

Onko taide kuollut? Siihen en usko.

Leuka rintaa vasten ja kohti uusia nöyryytyksiä!

Tästä jatketaan!

Maarit Saarelainen

Opettaja, nyt

• Teksti: Katariina Numminen
• Ohjaus: Milja Sarkola
• Näyttämöllä: Satu Tuuli Karhu, Elina Knihtilä, Olli Riipinen, Eero Ritala
• Suunnittelijat: Samu-Jussi Koski, Viljami Lehtonen, Heikki Paasonen, K Rasila, Maria Saivosalmi

Kantaesitys Helsingin Q-Teatterissa 15.9.2025. Esityksiä 5.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua