Helena Juntunen. Kuva: Tero Vihavainen
TEATTERI | Helena Juntunen esittää omassa oopperassa itseään ja paljastaa melkein kaiken.
”Esitys soi lähes taukoamatta korkealta ja kovaa.”
ARVOSTELU

Joskus liikaa, aina liian vähän
- Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen
- Rooleissa: Helena Juntunen ja Kari-Pekka Toivonen
- Kantaesitys: Musiikkiteatteri Kapsäkki 1.10.2025
”Siispä neuvoni jokaiselle korkeakulttuurin korkeutta kammoksuvalle:
Katso lähemmäksi.
Kaukaa näkee vain kultaukset ja sametin, yläpilven.
Katso tarkasti, huomaa hikiläikät ja verisuonet,
repsottavat irtoripset.”
* *
Oopperalaulaja, sopraano Helena Juntunen kirjoitti yhdessä kirjailija Petri Tammisen kanssa pari vuotta sitten omaelämäkerralliset muistelmat Joskus liikaa, aina liian vähän (Otava, 2023).
Juntunen oli joitakin vuosia aiemmin ottanut Tammiseen yhteyttä, koska halusi Jaakko Kuusiston säveltävän Tammisen tekstejä lauluiksi.
Laulujen sijaan syntyi kirja.
Tamminen huomasi Juntusen jännittävän tavan kirjoittaa ja pyysi tätä kokoamaan avainkokemuksia urasta, perhe-elämästä, oopperalaulajan työstä ja inhimillisistä, häpeääkin tuottaneista sattumista – siitäkin, kun alkoholista tuli ulkomaanesiintymisreissuilla liiankin hyvä rentoutumiskeino.
Tamminen yllytti kysymyksillään Juntusen kertomaan ”kaikki” ja muokkasi lopuksi tekstin tyylilleen ominaisiksi lyhyttarinoiksi.
Elämäkertakirja sai nimensä Tammisen pojalta, kirjailija Antti Röngältä, joka on nyt puolestaan käsikirjoittanut samannimisen musiikkinäytelmän helsinkiläiseen Musiikkiteatteri Kapsäkkiin.
Jazzin aalloilla ja Iiro Rantalan mielikuvituksellisen pianismin kautta syntyneissä lauluissa Rönkä vastaa myös sanoituksista.

Maailmaa kiertävä sopraano jumittuu lentokentän baariin Graziin menevän koneen lähtöä odotellessa. Kuva: Tero Vihavainen
* *
Joskus liikaa, aina liian vähän on Helena Juntusen oma pienoisooppera, jossa hän pääsee hetkittäin ravistelemaan myös oman äänifakkinsa rajoja, leikittelemään kirjassa esittämällään kuvauksella laulajan ruumiinosista ja monista kuolemista ja vertailemaan oopperalaulajan uraa huippu-urheilijan uraan.
Se täydellinen kuntoajoitus on molemmissa lajeissa herrassaan, vaikka tiettyjä kuvioita voi hioa loputtomiin.
Mutta ainakin naisaitajuoksijan ja oopperalaulajan yhteisenä haasteena on irtoripsien pysyvyys.
Siinäkin suhteessa liikutaan äärirajoilla.
* *
Joskus liikaa, aina liian vähän -näytelmän pääaihe kiertyy lentokentän baariin, jossa sopraano odottelee Graziin lähtevää, myöhässä olevaa lentoa baarimikon kanssa jutellen.
Grazissa odottaa Wagnerin Lentävän hollantilaisen Sentan rooli.
Sopraano vihaa Wagnerin pitkäveteistä tyyliä, jossa juonta voi verrata maisemaan. Ohjaajakin siellä on vaatimuksissaan sekava.
Todellisuudessakin Helena Juntunen on saanut murska-arvion Sentan roolityöstä.
Kari-Pekka Toivosen tulkitsema empaattisen avoin ja omat ennakkoluulonsa kehiin heittävä baarimikko pääsee kuulemaan laulajan elämän koreutta, kömmähdyksiä ja övereitä, mutta saa myös oppitunnin oopperalaulamisen tekniikasta, joka on ”kuin opettelisit puhumaan uudelleen”.

Maailmaa kiertävä sopraano jumittuu lentokentän baariin Graziin menevän koneen lähtöä odotellessa. Kuva: Tero Vihavainen
* *
Joskus liikaa, aina liian vähän on niin kevyen soljuvaksi tehty esitys, että se kätkee taidokkuutensa taakse tekstin draamallisen terän.
Se soi lähes taukoamatta korkealta ja kovaa.
Juntunen on huikea laulaja, Iiro Rantalan kanssa Juntusta komppaavat saksofonisti Jukka Perko ja Ville Herrala letkeän läsnäolevia.
Se, mitä jää kaipaamaan, olisi vahva ja raju maakontakti, selkeä pysähdys näyttämön tapahtumissa ja näkökulman muutos näyttämöllä.
Kuka tämä laulaja on arkena? Mitä hän oikeasti pelkää?
Jos sopraano kuolee keskimäärin joka toisessa suuressa oopperaroolissaan ja on vähän väliä intohimon vallassa, minkälaiset jäljet se jättää ihmiseen paitsi luupiikin polveen?
Tässä kokonaisuudessa ei ole mitään isoa kysymystä, mihin haettaisiin vastausta. On vain erityisen ammatinvalinnan tehnyt lahjakas ihminen, joka ajoittain kipuilee lajinsa ja työnsä kanssa ja potee huonoa omaatuntoa vähäisestä läsnäolosta perheessä.
Mutta jos se työ on narrin työtä, missä tulee raja vastaan?
* *
Helena Juntunen esiintyi ensimmäisen kerran roolissa teatterin lavalla Oulussa kymmenvuotiaana ja voitti 2000-luvun alussa sekä Timo Mustakallio -laulukilpailut että Lappeenrannan laulukilpailut.
Kansainvälinen ura on vienyt Juntusen monille oopperamaailman päänäyttämöille, mutta ihan viimeinen puristus pysyvään tähteyteen on jäänyt puuttumaan.
120 matkapäivää vuodessa kertoo kuitenkin äärimmäisestä intohimosta ja pätevyydestä ammattiin ja varsinkin kahden pienen lapsen äitinä.
Toi toi toi, toivotetaan laulajalle ennen esitystä. Se viittaa saksalaisittain Teufeliin, paholaiseen. Onnen toivottaminen toisi huonoa onnea.
Joskus liikaa, aina liian vähän pursuaa kaikenlaisia mielenkiintoisia anekdootteja ja jännittäviä sattumia, mutta hienot ja herkät huomiot jäävät vahvan musiikin jalkoihin.
Tähän voisi sanoa, että niinhän oopperassa aina. Itse miellän Joskus liikaa, aina liian vähän -tarinoinnin henkilökuvaksi, jossa Helenaa olisi ollut antoisaa kuulla ihan omalla arkiäänellään enemmän.
Tässä seuraamme laulajaa, joka esittää itseään.
Anne Välinoro
Joskus liikaa, aina liian vähän
- Alkuperäisteksti: Helena Juntunen ja Petri Tamminen
- Käsikirjoitus ja sanoitukset: Antti Rönkä
- Ohjaus: Kari-Pekka Toivonen
- Sävellys: Iiro Rantala
- Lavastus-, valo-, ja äänisuunnittelu: Max Marshall
- Rooleissa: Helena Juntunen ja Kari-Pekka Toivonen
- Muusikot: Iiro Rantala (piano), Jukka Perko (saksofoni) ja Ville Herrala (basso).
Kantaesitys Helsingin Musiikkiteatteri Kapsäkissä 1.10.2025. Esityksiä 25.10. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
Waltteri Torikan baritoni soi kaikki tunteet rintamien välissä – arviossa Ihminen parhaan kykynsä mukaan
OOPPERA | Joel Järventaustan ja Tommi Kinnusen pienoisooppera päästää kokemaan sotilaan kauhun ja kaipuun. Turun Saaristo-ooppera vieraili Kansallisoopperan Alminsalissa.




