Kuvat: Nico Backström

Yksi tämän syksyn odotetuimmista ensi-illoista on Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla. Kansakunnan yhteistä muistia peilaavasta romaanitrilogiasta on tehty lukuisia näyttämösovituksia ja kunnon klassikon tavoin se jaksaa aina kiinnostaa uusia tekijöitä. Väinö Linnan eeppisessä alkuperäisteoksessa ollaan ihmisyyden peruskysymysten äärellä; voittaako viha rakkauden ja kuinka yhteisönä tarvitsemme toinen toisiamme.

Kansallisen tulkintaan ohjaajaksi on saatu Lauri Maijala. Yksi hänen viime vuosiensa tunnetuimmista töistään on KOM-teatteriin tehty Veriruusut, joka valittiin muun muassa Tampereen Teatterikesään 2018. Anneli Kanton alkuperäisromaaniin perustuvan esityksen näkökulma keskittyy naispunavankeihin, ja Maijala ohjasi ja sovitti siitä hurjan intensiivisen ja karnevalistisen tulkinnan näyttämölle. Siksikin odotukset Kansiksen uutuuteen olivat kovat. Saihan Maijala käyttöönsä nyt koko ison talon resurssit ja ison ensemblen tarinaa kuljettamaan.

Ja kyllä, Maijala onnistuu haastavassa tehtävässään pääosin hienosti. Hän on saanut koko näyttelijäjoukon puhaltamaan yhteen hiileen, ja roolitöitä tukeva skenografia on linjassa sovituksen kanssa. Samalla vaihtuvat näyttämökuvat äänimaailmoineen ovat kuin yksittäisiä visuaalisia taideteoksia suuren kertomuksen keskellä. Kati Lukan lavastuksessa vähemmän on enemmän. Näyttämölle tarkkaan sijoitetut multakasat symboloivat agraariyhteisön vahvaa suhdetta maahan – alussa totisesti oli suo, kuokka ja Jussi.

Kalle Ropposen valosuunnittelu on myös tarkkaan harkittua ja korostaa taitavasti historiallisten tapahtumien käännekohtia. Ihmisten välisestä vihanpidosta huolimatta uskomattoman kaunis tähtitaivas pohjantähtineen nousee Pentinkulman taivaalle seuraavinakin yönä. Pakko on nostaa myös Auli Turtiaisen suunnittelema puvustus, jonka hienoimmat oivallukset ovat vintage-henkiset maajussin haalarit sekä Koskelan isän ja pojan korkeavyötäröiset sarkahousut. Ne trendaisivat mainiosti myös Kallion hipsterikuppiloissa. Ei epookin tarvitse aina olla niin yksi yhteen.

* *

Maijalan sovitus on varsin uskollinen alkuperäistarinalle. Ehkä yllättävää on se, kuinka vahvan osan tarinassa saa romaanin kolmas osa, joka keskittyy sisällissodan jälkeiseen aikaan ja fasismin nousuun meillä ja muualla. Valinta on perusteltu, kun miettii tämän päivän todellisuutta. Toisaalta se pomppaa tyylillisesti kokonaisuudesta. Esimerkiksi Ilmari Salpakarin toksinen vuodatus saa oudon paljon tilaa kokonaisuudessa. Hurmahenkinen patrioottisuus lähentelee jo parodiaa, jonka tyypittelyn vie kyllä osuvasti maaliin Carl-Kristian Rundman opettajan roolissa.

Linna romaanitrilogian vahvimpina, tai ainakin tunnetuimpina osina on pidetty nimenomaan kahta ensimmäistä kirjaa, jotka keskittyvät torpparikysymykseen ja verisen sisällissodan syihin ja seurauksiin. Tässäkin näyttämösovituksessa ne toimivat parhaiten.

Toinen sovituksellinen ja ohjauksellinen painopiste on se, kuinka vahvan osuuden tarinassa saavat naiset. Helmi-Leena Nummela Leppäsen Aunena rikkoo sitä perinteistä kevyen naisen kuvaa, johon Pohjatähti-tulkinnoissa olemme tottuneet. Nummelan taiten työstämässä Aunessa on syvyyttä ja arvoituksellisuutta.

Aksa Korttila Laurilan Almana on myös vahva roolityö. Hän tuo hämäläisen yhteisön jäyhyyteen kaivattua tulisuutta. Toki hänen, niin kuin muidenkin esityksen roolihenkilöiden rakkauden ilmaisut ja sanallistamiset kuulostavat nykykatsannosta käsin kuultuna kovin karuilta. Ei työn ja raadannan täyttämässä torppari-Suomessa ollut totuttu tunteiden näyttämiseen .

Wenla Reimaluodon Koskelan Elina on esityksen harvoja roolitöitä, joissa saa elää koko tarinan lapsuusvuosista myöhäiseen keski-ikään. Elina saa hyvät kasvueväät Kivivuoren huumorin täyttämässä perhearjessa, ja Koskelan nuorena emäntänä hänestä kasvaa eräänlainen suomalaisen maaseutuyhteisön naisen arkkityyppi.

* *

Vaikka esityksestä on helppo nostaa yksittäisiä vahvoja roolitöitä, tulkinta elää ja hengittää vahvasti koko ensemblen kautta. Maijala vyöryttää hänelle niin tyypilliseen karnevalistiseen tapaansa hurjia näyttämökuvia. Alkupuolen hurmahenkinen punalippujen täyttämä työväen eetos vaihtuu esityksen loppupuolella sinimustiin lippujen heilutukseen – nyt ollaan yhteistä asiaa ajamassa, tavoite ja keinot vain vaihtuvat.

Maijalan ohjaus vetoaa vahvasti tunteisiin. Yhteisön kokema epäoikeudenmukaisuus ja vääryydet eivät jätä ketään kylmäksi. Teloitettavien rivit suorastaan sysätään katsojien syliin. Emme voi kuin voimattomina seurata tätä tragediaa.

Toisaalla esitys uskaltaa myös rauhoittua. Aloituskohtauksessa Petri Mannisen karun koskettavasti tulkitsema Koskelan Jussi ja Tiina Weckströmin puoliso Alma symboloivat seesteisellä olemuksellaan vahvaa maauskoa. Tarina saa päätöksensä kauniilla ja katarttisella joukkokohtauksella, jonka keskiössä on rakkaus – ajatus siitä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin.

Yli tuhatsivuinen romaanijärkäle on onnistuttu sovittamaan vajaaseen neljään tuntiin siten, että esityksessä ei juurikaan ole tyhjäkäyntiä. Parissa kohden mietin toki, kuinka tarinaa tuntematon pysyy juonessa kärryillä. Tätä varten on tietysti teattereiden yleisötyö, joka tarvittaessa taustoittaa tarinaa. Toivoa sopii, että esitykseen löytävät myös nuoret aikuisuuden kynnyksellä olevat ikäluokat ja että kenenkään ei tarvitsisi kokea samaa mitä Koskelan Alman silmät joutuvat todistamaan verisestä sisällissodasta Lapuan liikkeen tapahtumien kautta toiseen maailmansotaan. Silti Alma jaksaa säilyttää uskonsa ihmisyyteen toteamalla elämän illassaan: ”Ei ole vielä aamutonta yötä ollut.”

Jussi Kareinen

Täällä Pohjantähden alla 

• Ohjaus ja sovitus Lauri Maijala
• Lavastussuunnittelu Kati Lukka
• Pukusuunnittelu Auli Turtiainen
• Valosuunnittelu Kalle Ropponen
• Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo
• Kuorolaulun sävellys Markus Fagerudd
• Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
• Videosuunnittelu Kati Lukka
• Videosuunnittelu Kalle Ropponen
• Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
• Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
• Näyttämöllä Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Oliver Kollberg, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma,Petri Liski, Esa-Matti Long, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK),Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Anna-Riikka Rajanen, Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Carl-Kristian Rundman, Paula Siimes, Timo Tuominen, Juha Varis, Tiina Weckström

Ensi-ilta Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä Helsingissä 24.9.2025. Esityksiä 12.3.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua