Tammela 33100 rakentuu aviopari Annaleena ja Jaani Haapasalon ympärille – Bändielämä sujuu sopuisasti

17.09.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Annaleena ja Jaani Haapasalo. Kuva: Arto Jalonen

MUSIIKKI | Haapasalon aviopari on niin samaa mieltä kaikesta, että on sama laittaako sitaatit Annaleenan vai Jaanin suuhun.

“Musiikin tekemisessä on eri tasoja. Säveltäminen, sanoittaminen ja parasta kaikessa, sovittaminen yhdessä bändin kanssa.”

Päivi Vasara, teksti
Arto Jalonen, kuvat

Tapasimme Annaleena ja Jaani Haapasalon kanssa Tampereen Telakalla ennen perjantaista levynjulkistamiskeikkaa (13.9.2025). Pariskunnan ympärille rakentuu bändi Tammela 33100. He jatkavat lausetta siitä, mihin toinen jää, eikä kuitenkaan toinen jää toisen varjoon.

Ajankohtaiseksi haastattelun tekee folkpopyhtyeen neljännen albumin Tammela yöllä (Eclipse, 2025) ilmestyminen. Edellinen levy oli enemmän rock, uusin sen sijaan seesteisempi, folkia ja juurimusiikkia.

Joskus aikaisemmin Jaani on riehunut levynjulkistamiskeikoilla yleisön joukossa rockhenkeen, mutta nyt esiinnytään tyynesti.

Totta kai Tammelassa koti

Haapasalot asuvat tietenkin Tampereen Tammelassa. Osoitteet ovat vaihtuneet, mutta postinumero on pysynyt samana. Nykyisin perheen koti on Osmonmäen nurkilla.

Annaleenan koti oli perheen kanssa lukioikäisenä Tammelassa. Jaani muutti seurustelun alkaessa Toasin Markuksentorin pieneen yksiöön Annaleenan luokse. Se oli niin pieni, että molemmat nukkuivat samalla 90-senttisellä patjalla ja olivat mustelmilla, mikä tuttuja huvitti.

Markuksentorissa he asuivat useammassa asunnossa, joista viimeiseen mahtui jo piano.

Kulttuuriravintola Telakka on melkein Tammelassa ja sinne on syvät siteet keikkapaikkana.

– Kun imetin lapsia, olin kymmenessä minuutissa korkkareilla Telakalla, Annaleena mainitsee.

Telakalla on keikkailtu eniten, ja siellä aviopari on syventänyt suhdettaan ystävyydestä rakkauteen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Telakan keikalla oli tiivis tunnelma. Kuva: Arto Jalonen

Katto matalalla, tunnelma tiivis

Jaani Haapasalo tekee töitä G Livelab Tampereen ohjelmapäällikkönä eli ostaa muiden keikkoja. Hän myös pääosin myy oman Tammela 33100 -bändinsä esiintymiset.

Annaleena Haapasalo opettaa suomen kieltä aikuisille maahanmuuttajille TAKK:ssa.

– Telakkaan meillä on lämmin suhde. Täällä on katto matalalla. Tila on tiivis, mikä vaikuttaa paljon tunnelmaan. Meidän bändille tämä on sopiva tila, ja olemme sen saaneet muutaman kerran myytyä loppuun. Isommissa keikkapaikoissa ei olisi yhtä tiivistä, Jaani sanoo.

Tammela yöllä on nimensä mukaisesti kotikaupunkimme Tampereen ja sen ihanimman kaupunginosan yöllinen soundtrack. Me otamme uudella albumilla pienen irtioton aiemmasta tarinankerronnallisesta pop-rock kaavastamme ja tarjoilemme sen sijaan folk-pohjaisempaa kaunista melankoliaa ja yöllisiä tuokiokuvia, Jaani kuvailee.

Olen kuullut bändiä ennen koronaa Hiedanrannan puutarhajuhlissa. Silloinen esiintyminen toi mieleen Ultra Bran. Haapasalot eivät pidä vertausta ikävänä. Sitä samaa voi olla mies- ja naisäänien käyttö. Uutta levyä kuunnellessani olen muuttanut mieleni, Tammela 33100:lta puuttuu paatoksellisuus. Vaikka ollaan yötunnelmissa, on levyllä kevyehkö tunnelma.

Jaanin mukaan alkuaikojen levytyksillä oli kuultavissa enemmän julistavuutta.

P9051161b e1758021508300

Jaanin mielestä musiikin tekemisen paras osa on kappaleiden sovittaminen yhdessä bändin kanssa. Kuva: Arto Jalonen

Omat sävelet ja sanat

Kuten sanottua Annaleena ja Jaani ovat hyvin samanmielisiä, mutta laulut he tekevät itsenäisesti. Molemmat säveltävät ja sanoittavat ja antavat välillä toisen kuulla tuloksia.

Uudella levyllä on kolme Annaleenan biisiä ja kuusi Jaanin.

Säveltäminen ja sanoittaminen ovat herkkää hommaa.

– Jos jokin asia ei toimi, muutan sen itse. Emme tee tekstimuokkauksia yhdessä, Annaleena sanoo.

– Minäkin pyrin naulitsemaan sävellyksen ja sanoituksen itsenäisesti, Jaani jatkaa.

Sovitukset tehdään yhdessä bändin kanssa. Se on paras osa prosessia. Joskus biisi alkaa sovitusvaiheessa elää ja muuntautua.

– Biisin valmistumisen jälkeen takki on aika tyhjä. Sitä ajattelee, etten ikinä enää kirjoita mitään, Jaani sano.

P9051148b e1758021544585

Annaleenan mieli palaa halusta päästä lavalle, jos edellisestä keikasta on kulunut yli puoli vuotta. Kuva: Arto Jalonen

Vakiokokoonpano

Yhtye on yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana julkaissut neljä albumia ja keikkaillut muun muassa Samuli Putron, Absoluuttisen Nollapisteen ja Anna Järvisen kanssa.

Nykyinen vakiokokoonpano on toiminut vuodesta 2017 lähtien yhdessä. Aiemmat soittokaverit ovat ehtineet muuttaa toisiin kaupunkeihin tai saada perheenlisäystä.

Kaikki ovat ammattimuusikkoja. Tärkeää on, että musiikkia on kiva tehdä yhdessä ja että on rakentunut luottamussuhde.

Jäätävä palapeli

Bändin rumpali asuu Helsingissä. Neljällä kuudesta jäsenestä on lapsia. Sitten on työt. On aivan jäätävä palapeli saada sovitettua yhteisiä aikoja kappaleiden sovittamiseen tai harjoitteluun.

– Sitten on tämä mukavuudenhalu. Ei innosta tehdä ilman palkkaa keikkaa ihan pienimmissä kuppiloissa.

Keikkailu on kausittaista. Uuden levyn vuoksi sitä tehdään enemmän.

– Jos ei ole ollut keikkaa yli puoleen vuoteen, niin sitten alkaa poltella halu päästä taas lavalle, Annaleena sanoo.

Albumin on tuottanut Lauri Kallio (Pambikallio, Jimi Tenor Band, Sonja Selene) ja julkaissut Eclipse Music. Albumilta on julkaistu jo mukavasti radiosoittoa keränneet singlet Siinä sä nyt oot, Sumusilmäinen jättiläinen sekä Kuuma kesäyö.

Tammela 33100:lle on muodostunut kestofaneja, jotka matkailevat bändin perässä. Se hivelee sielua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keikkatunnelmia 12.9.2025. Kuva: Arto Jalonen

Ehtii ajoissa kotiin

Telakan keikkaa edelsi esiintyminen Semifinalissa Helsingissä. Keikka oli siellä ja Tampereella kolmijakoinen. Ensimmäisenä esiintyi selloineen Henna Emilia Hietamäki, sitten Tammela 33100 ja kolmanneksi Kaleidoskooppi-kollektiivi.

Ajatuksena oli, että kun Tammela on keskimmäinen, ehtii hyvin kotiin ja laittamaan lapset aamulla kouluun.

Settiolistalla olivat kaikki uuden levyn kappaleet ja niiden jälkeen valikoima kappaleita aikaisemmilta levyiltä.

Tammela 33100 keikkaili Telakan julkkareilla erityiskokoonpanolla: Jaani Haapasalo – laulu, kitara, Annaleena Haapasalo – laulu, koskettimet, Jaakko Luoma – kitara, Aimo Laitamo – basso, Lauri Pulakka – koskettimet, kitara, Elias Nieminen – rummut & perkussio, sekä Masa Orpana – puhaltimet.

Uuden levyn kansikuva on sekin otettu Tammelassa, yhdessä alikulkutunnelissa Haapasalon pariskunnan vanhan kotitalon naapurissa.

Eri tasoja elämässä

Musiikin tekemisessä kaksikkoa viehättää se, että siinä on monia eri tasoja. Säveltäminen, sanoittaminen ja sovittaminen bändin kanssa.

Jos ja kun yleisö löytää biisin, se tekee työstä hienoa. Menestystäkin on tullut, sillä uuden levyn kappale Kuuma kesäyö äänestettiin Radio Helsingin kesähitiksi 2025.

– Keikka on aina nopea rykäisy ja ihan oma maailmansa. Arki on läsnäoloa lasten kanssa, Annaleena sanoo.

Musiikki tuo elämään omalla tavallaan lisää eri tasoja.

Tammela 33100 Facebookissa ja Instagramissa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.