Kuvat: Jukka Kontkanen / Seinäjoen kaupunginteatteri

Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät ovat monelle tuttuja erityisesti 1950-luvun elokuvista, joissa Tauno Palo ja Rauni Luoma täyttivät valkokankaan pakahduttavilla tunteillaan. Niskavuori-sarjasta on myös lukuisia näytelmäsovituksia, nyt tuoreimpana Seinäjoen kaupunginteatterin Niskavuoren Heta. Mikko Koukin ohjauksessa nähdään, että 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun draama on meille ajankohtainen edelleen. Häpeä, rakkaus, katkeruus ja kateus ovat osa ihmisyyttä ajasta riippumatta.

Niskavuoren Heta alkaa kohtauksella, jossa komean Niskavuoren talon Heta-tytär viettää häitään. Hetaa käy sääliksi. Suvun ja kylän naiset naljailevat, kun Heta on joutunut ottamaan miehekseen talon rengin, Akustin. Heta on raskaana, joten vaihtoehtoja naimakaupoille ei ole.

Heti alussa herää epäilys, onko lapsi Akustin. Eihän se ole, vaan rikkaan perheen vesan, joka kerkesi kuitenkin jo rakastua toiseen ja jättää Hetan. Avioton lapsi olisi tuohon aikaan ollut katastrofi kaikin tavoin, joten kasvonsa pitääkseen Heta nai rengin. Hetan Niskavuoresta saamillaan rahoilla nuoripari ostaa rappioituneen Muumäen tilan ja asettuu sinne.

Katsojan sääli Hetaa kohtaan hälvenee pian. Heta on kova luu, eikä häntä aja muu kuin rahanhimo ja näyttämisen halu. Myös hän halveksuu Akustia, eikä lakkaa koko tarinan aikana muistuttamasta tätä siitä, että Muumäki on hankittu Hetan rahoilla.

Kristiina Karhu ja Joel Hirvonen ovat Heta ja Akusti.

Heta johtaa uutta kotiaan ja tiluksia itsevaltaisin ottein. Hän tylyttää aivan kaikkia, rengeistä ja piioista lähtien. Hän saa toistuvia raivokohtauksia milloin mistäkin syystä. Hän kokee olevansa oikeutettu käytökseensä, onhan hän sentään Niskavuoren Heta. Hyvin pian katsojan säälin kohteeksi vaihtuu Akusti. Lempeä ja kaikkien pitämä, luokkanousun tehnyt Akusti yrittää tasapainoilla Hetan arvaamattoman käytöksen kanssa, mutta säilyttää silti hyvät välit muihin ihmisiin.

Muumäki kasvaa ja rikastuu, Hetan ja Akustin työn ja taitavien sijoitusten avulla. Heta tuhahtelee Akustin ponnistuksille ja vaatii jatkuvasti lisää. Heta pohtii lakkaamatta, miltä koti ja parin elämä näyttää ulospäin. Hän sallii sukunsa tulla kylään vasta, kun tiluksille on seitsemäntoista vuoden jälkeen noussut uusi talo ja navetta. Kaikki on komeampaa kuin Niskavuorella.

Naurua, kun muuta ei voi

Kristiina Karhun esittämä Heta on näytelmän suvereeni tähti. Hän on lavalla miltei kaikissa kohtauksissa, aina ilme kireänä ja vartalo jännittyneenä. Roolin täytyy olla myös fyysisesti raskas, niin uskottavasti Heta vihaliemessään kiehuu.

Heta on hirveä ihminen. Omia lapsiaankin hän alistaa, eikä sovitteleva Akusti (Joel Hirvonen) pysty puolustamaan heitä. Heta ylenkatsoo, marmattaa, vaatii ja huutaa, sylki roiskuen. Koko muu hahmokaarti hissuttelee Hetan ympärillä. Katsomossakin kollektiivisesti jännitettiin, milloin Heta taas astuu ovesta karjumaan ja haukkumaan.

En tiedä, oliko ohjaajan tarkoituksena saada yleisö nauramaan, mutta niin siinä kävi. Useissa kohdissa Hetan käytös kirvoitti naurut, niin överiä se on. Samalla se on surullista ja väkivaltaista. Olisiko nauru yleisön jonkinlainen vastareaktio, keino jaksaa seurata perhehelvettiä ja Hetan yhä kovempia kierroksia ottavaa öykkäröintiä vielä lisää?

Näytelmän lavastussuunnittelu on Antti Mattilan.

Eräässä kohtauksessa näyttää siltä, että Joel Hirvonen lipeää käsikirjoituksesta. Akusti pyrkii imartelulla saamaan Hetaa allekirjoittamaan vaimonsa hyväntahtoisuutta koettelevan torpparien vapautuskontrahdin. Akusti tarttuu Hetan käteen ja pyytää kuvittelemaan, miten mukavaa kartanonrouvan on ottaa vastaan torppareiden taksvärkkinä tuomia marjoja ja kaloja. Akusti ohjaa Hetan käden lattianrajaa kohti, siirtää sitten kättä ylemmäs ja lausahtaa: ”oho, olipas pieni torppari”. Tämä naurattaa yleisöä, mutta ei millään tavoin vie näytelmän taikaa. Yleisö tarvitsee taukoja Hetasta.

Myös Joel Hirvosen Akusti on näytelmässä kuin pumpulihattara piikikkäässä maisemassa. Akusti on kiltti ja muille reilu, mutta silti menestynyt isäntä. Hän tietää, miten Hetaa pitää käsitellä, vaikkei pystykään suojelemaan ihmisiä hänen vihaltaan. Akustin sympaattisuus saa melkein toivomaan, että hänellä todella olisi teerenpeliä Siipirikko-piian (Henna Sormunen) kanssa. Ansaitsisi hänkin jotain lempeää.

Niukka lavastus onnistuu

Näytelmän lavastus on pelkistetty. Miltei pelkkää valkoista ja muutama huonekalu. Taustalla on maltillisia tunnelmavideoheijastuksia. Puvustus on ajan hengen mukaisesti pääasiassa mustaa.

Vuosien ja vuosikymmenten vieriminen näkyy pieninä muutoksina Hetan puseroissa tai kampauksissa. Tämä visuaalinen yksinkertaisuus sopii näytelmään mainiosti. Vaikka lavastus näytti ensi alkuun liiankin karulta, sen unohtaa pian, kun Hetan hahmo täyttää estradin.

Niskavuoren Heta jatkaa Seinäjoen kaupunginteatterissa huhtikuuhun 2026 asti.

Joku voisi sanoa, että Hetan rooli lyö yli. Hänen kasvoillaan vilahtaa hymynkare ainoastaan silloin, kun joku huomaa, että hänen uusi pytinkinsä on pari metriä Niskavuoren taloa pidempi. Muutoin hän jäkättää ja huutaa silmät kiiltävinä, katse suunnattuna useimmiten muualle kuin sanojensa kohteeseen. Heta lyö yli, se on totta, mutta juuri Hetan luoman jännitteen vuoksi näytelmä pitää otteessaan loppuun saakka.

Hetan vihaa voi myös ymmärtää. Hänet on alussa hylätty, ja tuolla kokemallaan sydänsurulla hän itse vihaisuuttaan selittääkin. On hän varmasti myös kasvatettu hieman kieroon. Kaikilla Niskavuoren naisilla tuntuu olevan kaikkein korkeimpana päämääränä näyttää muille, että tässä ollaan muuten luomakunnan kruunuja. Miesten hallitsemassa yhteiskunnassa on pantava kova kovaa vastaan.

Kirsi Haapamatti

Niskavuoren Heta

• Ohjaus Mikko Kouki
• Lavastussuunnittelu Antti Mattila
• Puvut Riikka Aurasmaa
• Valot Lauri Virkkala ja Hannu Raja-aho
• Äänet Riku Metsä-Ketelä
• Naamiointi Aliina Ilonen
• Päärooleissa Kristiina Karhu, Joel Hirvonen, Henna Sormunen

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä 13.9.2025. Esityksiä 9.4.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua