Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.
ELOKUVA | Brittiläisen bluesdiggarin ristiretki popularisoi musiikkigenreä niin kirjan kuin elokuvan muodossa.
”Elokuva ei käsittele vain bluesia musiikkina vaan sivuaa mustan kansanväestön kohtelua Yhdysvalloissa, erityisesti Etelävaltioissa.”
Kuin kuvastimessa -artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.
* *
Blues Like Showers of Rain. Yhdysvallat, 1970. Ohjaus ja käsikirjoitus: John Jeremy.
Englantilainen arkkitehtuurin ja blues-musiikin asiantuntija Paul Oliver (1927–2017) sai vuonna 1960 apurahan merkittävään tutkimusmatkaan. Raha mahdollisti Oliverille ja hänen vaimolleen Valerielle parin kuukauden mittaisen kierroksen Yhdysvaltojen syvässä etelässä. Reissu kesti saman vuoden heinäkuusta syyskuuhun.
Matka käytettiin ahkerasti työskentelemällä. Seurauksena syntyi lähes sata kasettia äänityksiä, sadoittain valokuvia ja kirja, 1965 ilmestynyt Conversation With the Blues, joka on aiheen klassikko: bluesista kiinnostuneelle suoranainen aarreaitta, josta on otettu sittemmin useita painoksia. Teos löytyy vuoden 1997 painoksena esimerkiksi Internet Archivesta.
Paul Oliver oli harvinainen kahden aiheen asiantuntija. Nämä alat olivat keskenään niin erilaisia, etteivät ihmiset yhdessä elämänpiirissä tienneet usein mitään Oliverin saavutuksista toisessa. Arkkitehtuurin saralla hänen päätyönsä lienee 2 500 sivua pitkä, eri kansojen perinteistä rakennustaidetta esittelevä Encyclopedia of Vernacular Architecture in the World (Cambridge University Press, 1997).
Mitä tulee bluesiin ja siihen, miksi Oliverin matka oli niin tärkeä, on ymmärrettävä, että kyse oli 1960-luvun vaihteesta. Musiikkilajilla ei ollut vielä tuolloin kiveen hakattua sijaa amerikkalaisessa kulttuurikaanonissa. Ei ollut nettiä, puhelinlinjatkin olivat joillain alueilla harvassa eikä ollut mitään mahdollisuutta selvittää, oliko osa artisteista edes hengissä.
Oliver oli kerännyt arkistoiduille muistilapuille tiedot arvostamistaan muusikoista, tiedot haalittuna milloin mistäkin, ja lähti niiden avulla etsintäretkelle suureen Amerikkaan. Bluesin ja populaarimusiikin historian onneksi moni taiteilija löytyi hengissä ja oli halukas kertomaan kaiken mitä muisti.
Oliverin musiikkiteokset edesauttoivat bluesia erottumaan omaksi genrekseen myös valkoisen yleisön silmissä. Aiemmin se oli mielletty pikemminkin yhdeksi jazzin alalajiksi tai sen protomuodoksi. Blues vyöryi vuosikymmenen mittaan entistä väkevämmin myös kitararockiin ja määritti ajan soundia.
Muutamia vuosia myöhemmin ohjaaja John Jeremy (s. 1940) tarttui kirjan aiheeseen ja koosti Oliverin valokuvien ja äänitysten pohjalta lyhytdokumentin Blues Like Showers of Rain (1970). Teos oli Jeremyn debyyttiohjaus ja malliesimerkki kollaasitekniikan kyvystä rakentaa vetoava kokonaisuus silloinkin, kun varsinaista narratiivia ei ole. Samalla se on elokuvallinen tietokirja-adaptaatio, joka hyödyntää enemmän kirjan lähdemateriaalia kuin kirjaa itseään.
Elokuva ei esitä yhtenäistä kertomusta bluesin historiasta, ja siitä puuttuu Oliverin teoksen sinänsä kaunis proosa. Ääniraidalla ei kuulla kertojaäänen selityksiä, tekstiplansseja ei ole. Ote on antropologinen, muusikot saavat itse kertoa. Elokuvan tekijöiden ote tuntuu rajaavissa leikkausratkaisuissa, ei itse sisällössä. Kuvamateriaalin joukossa on Oliverin kuvien lisäksi myös muuta historiallista todistusaineistoa, joka on kerätty eri kirjastojen kokoelmista.
Tavoite on muodostaa bluesista tunteissa resonoiva selitys, tuoda sitä ilmi taiteena ja mielentilana. Lukuisat afroamerikkalaiset äänet limittyvät yhteen filmin ääniraidalla niin musiikin kuin haastattelupätkien muodossa. Elokuva ei erottele puhujia keskenään, kertomukset virtaavat toisiinsa. Lynkkausten kauhu saa vastapainokseen rakkautta ja elämäniloa.
Muunlaisessa ratkaisussa ei olisi edes mieltä. Blues Like Showers of Rainin muusikot eivät ole B. B. King -tason supertähtiä vaan paikallisia muusikoita, joille blues on osa elämäntapaa. Tunnetun Lightnin’ Hopkinsin lisäksi joukossa on muun muassa vain yhden albumin levyttäneiden Wade Waltonin ja Blind Arvella Grayn tapaisia, vain blues-fanien tuntemia nimiä.
Merkittävä osa dokumentin muusikoista on luonut levytysuransa singlekiekoilla. CD-painoksia tuotannosta ei välttämättä ole, joten teoksia ei löydy myöskään musiikkipalveluista, YouTubestakin vain satunnaisesti. Artistien puolituntemattomuus tukee teoksen näkemystä musiikista osana arkipäivää, selviytymiskeinona ja elämän suurien ironioiden ilmentäjänä.
Valokuvat tukevat ääniraitaa oivaltavasti. Vaikka joissain kuvissa muusikot poseeraavat kitaroineen ja hymyilevät kameralle, suurin osa materiaalista esittää köyhien suurperheiden lapsikatraita, sottaisia pihoja, horisonttiin vieviä teitä, vanhojen miesten kasvojen uurteita ja naisten paljon nähneitä silmiä.
Materiaali on todistusvoimaista niin kuin aikaan pysäytettyjen ihmisten olemus voi parhaimmillaan olla. Teos hyödyntää zoomeilla, tilteillä ja panoroinneilla liikkuvuuden illuusiota. Kamera tarkentaa milloin mihinkin yksityiskohtaan valokuvissa ja siirtyy sitten yleiskuvaan, joka asettaa yksityiskohdan kontekstiinsa tai luo vastakkainasettelun.
Kuten edellä kerrotusta voi päätellä, tietenkään elokuva ei käsittele vain bluesia musiikkina vaan sivuaa mustan kansanväestön kohtelua Yhdysvalloissa, erityisesti etelävaltioissa. Orjuus, sisällissota ja rotuerottelu eivät ole vain historiallisia sivujuonteita vaan merkittäviä tapahtumia. Lynkkaukset, valkoisten esimiesten maksamat kurjat palkat, muuttaminen paremman elämän perässä, varhain kuolleet vanhemmat ovat osa historian painolastia. Toivoa tuovat rakkaus, usko ja tietysti musiikki.
Blues Like Showers of Rain ei ole laajasti tunnettu elokuva. Se käsittelee marginaalissa elävän musiikin tekijöitä ja on yli puoli vuosisataa vanha. Silti sen elinvoima tuntuu. Ohjaaja Jeremylle se käynnisti elämän mittaisen uran jazzdokumenttien parissa.
Vuoden 2024 joulukuussa elokuvan alkuperäinen printti hankittiin Yhdysvaltain kongressin kirjastoon säilytettäväksi osana maan historiaa. Vuonna 2025 teosta esitettiin muun muassa New Yorkin Harlemissa sijaitsevassa Mayslesin dokumenttikeskuksessa sekä jazzfestivaalilla Englannin Leedsissä.
Mikko Lamberg
Blues Like Showers of Rain on katsottavissa Folkstreamsin nettisivuilta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Every Note You Play tallensi musiikkia, joka muuten olisi hävinnyt – arviossa Mika Kaurismäen dokumenttielokuva
ELOKUVA | Mika Kaurismäki tallensi kolmen päivän aikana soittoa ja muusikoiden mietteitä Monheim Triennalen improvisaatiofestivaalilla.
Jodie Fosterin esittämä psykiatri heittäytyy murhatutkijaksi voimallisen kiihkon vallassa – arviossa Yksityinen elämä
ELOKUVA | Rebecca Zlotowskin ohjaama Yksityinen elämä yhdistelee elokuvien lajityyppipiirteitä niin vilkkaasti, ettei sen oma luonne näy.
Scarlet Johanssonin esikoisohjaus on sympaattinen tarina 94-vuotiaasta naisesta – arviossa Eleanor the Great
ELOKUVA | Ikääntynyt leskirouva liittyy juutalaiskeskuksen tukiryhmään ja huomaa kohta omineensa holokaustista selvinneen ystävänsä elämäntarinan.
Jännäridraama taitavan varkaan pakomatkasta saa unohtamaan ajankulun – arviossa Roofman
ELOKUVA | Kun viranomaiset ovat perässä, on keksittävä ovelin mahdollinen piilopaikka. Mutta riittääkö se silloin, kun rakkaus vaatii vapautta ja läsnäoloa?