Too Much. Kuva: Netflix
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurila on lukenut elämäkertaa, kuunnellut podcasteja ja katsonut Lena Dunhamin uutta televisiosarjaa.
1
Viimeksi tälle palstalle kirjoittaessani kehuin lukevani kesäisin lyhyitä ja helposti taskuun mahtuvia kirjoja. Nyt kuitenkin haksahdin lainaamaan Malcolm McLarenin elämäkerran Viv Albertinen hienojen muistelmien innoittama.
The Life & Times of Malcolm McLaren: The Biography (2020) on melkoinen tiiliskivi, joka käy ihastuttavalla tarkkuudella läpi nuorisomuotia, musiikkibisnestä ja popkulttuuria muovanneen McLarenin (1946–2010) elämää. Lukuisista taidekouluista erotettu, situationismista innoittunut McLaren aloittaa ensin vaatebisneksessä, sitten hän kasaa Sex Pistolsin, sohlaa ympäriinsä erilaisissa elokuvaprojekteissa ja niin edelleen.
Välillä McLarenin toiminta tuntuu täysin häikäilemättömältä ja moraali on varsin löyhällä, toisaalta monet hänen ajatuksistaan olivat innovatiivisia ja kantavat tämänkin päivän kulttuurissa.
En välttämättä olisi pitänyt Malcolm McLarenista ihmisenä, mutta mielenkiintoisen elämän hän kyllä eli.
2
Ilahduin, kun huomasin Netflixiin tulleen uuden Too Much -sarjan. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Girls-sarjasta maineensa ansainnut Lena Dunham.
Sarjassa nuori amerikkalainen työnarkomaani Jessica muuttaa Lontooseen toipuakseen erosta ja tapaa saman tien omalla tavallaan kompleksisen indiemuusikko Felixin.
Sarjan perusasetelma noudattelee nykyisin Lontoossa asuvan Dunhamin omaa elämää, mutta tarina lähtee jolkottelemaan omiin absurdeihin suuntiinsa jo hyvin varhain.
Olen huomannut, että kriitikot ovat suhtautuneet sarjaan jokseenkin nihkeästi, mutta oletettavasti niin käy aina kun tekijän historiasta löytyy kulttuurisesti mullistavia teoksia. Girls oli ehdottomasti sellainen, Too Much ei välttämättä, mutta silti se on erittäin hyvä televisiosarja.
Too Much Netflixissä.
3
Toisenlaista elämäkerrallisuutta olen löytänyt hienosta Essential Tremors -podcastista. Siinä artistit kertovat kolmesta kappaleesta, jotka ovat olleet merkittäviä heidän elämässään.
Ei siis suosikkibiisejä tai autionsaarenlevyjä, vaan kappaleita, jotka ovat olleet jonkinlaisia saumakohtia luovalla uralla tai elämässä ylipäänsä. Pohjattoman kiehtovaa tarinointia!
Sarjan sponsoroi hieman kokeellisempaan musiikkiin kallellaan oleva Big Ears -festivaali, joten haastateltavatkin ovat ehkä suuremmalle yleisölle tuntemattomia. Itse olen nauttinut muun muassa Fred Frithin, Jim O’Rourken, Flying Lotusin, Kim Dealin ja Steve Reichin haastatteluista. Yllättävän monelle nykymuusikolle on edelleen ollut tajunnanräjäyttävää kuulla Stravinskyn Kevätuhri!
4
Hieno musiikintekijä Michael Hurley menehtyi huhtikuun alussa 83-vuotiaana. Olin kuullut hänen musiikkiaan jo nuorena opiskelijana kämppikseltäni Janskulta, mutta viime aikoina olen kuunnellut muun muassa Unholy Modal Rounders -yhtyeen kanssa tehtyä Have Moicy! -albumia (1976).
Hurley aloitti levytysuransa jo 1960-luvulla ja pysyi suosion suhteen katveessa käytännössä koko elämänsä. Hänen ilmaisussaan on kuitenkin jotain täysin poikkeuksellista: se on yhdistelmä kömpelöä soittoa ja hassuja tekstejä, spontaaneja kokoonpanoja ja omalaatuisia oivalluksia ja tietysti todella hyviä lauluja. Itselleni Hurleyn musiikin kuunteleminen tuo mielenrauhaa ja hyvää tuulta.
5
Samaa lämpöä, innostuneisuutta ja hyvää mieltä levittää myös WFMU-kanavan nettisivuilta kuunneltavissa oleva Honky Tonky Radio Girl -ohjelma.
Ohjelman jaksot ovat tunnin mittaisia ja niissä juontaja Becky soittaa hillbilly- ja countrymusiikkia menneiltä vuosikymmeniltä. Vinyylin rahina kuuluu asiaan.
WFMU:n arkistosta löytyy kymmeniä jaksoja, joten show on täydellinen seuralainen kesäisille keikkareissuille. Taannoin käydessämme Pohjanmaalla saksofonisti Sami Sippolan kanssa, annoimme Beckyn valita musiikit mennessä ja palatessa!
File under: Hank, Dolly, Merle, Johnny…
Janne Laurila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.
Parasta juuri nyt (27.11.2025): Pokka pitää, Markus Jäntti, Toinen heistä valehtelee, luontoretket
Irmeli Heliön listalla on muun muassa patikointia, kuvataidetta ja brittikomediaa.




