Kuva: David Gahr / Johnny Kniga
KIRJAT | Beatle-fanien hämärän vihan kohde on nyt kiitelty kuvataiteilija ja muusikko.
”Maailman kuuluisimpiin kuuluvan ihmisen on ollut pakko vetää rajaa ja tumma kalvo satunnaisten utelijoiden ja itsensä väliin.”
ARVOSTELU

David Sheff: Yoko Ono – Elämäkerta
- Suomentaneet Arja Kantele ja Ulla Lempinen.
- Johnny Kniga, 2025.
- 399 sivua.
Miestensä varjoon jääneet naistaiteilijat saavat omalle työlleen arvostusta yleensä jälkijunassa, harmittavan usein vasta kuoleman jälkeen. Erik Lindormin sanoin kukkaset ikään kuin ojennetaan kylmenneeseen käteen, i en kallnad hand.
Yoko Ono on syntynyt vuonna 1933. Yli 90-vuotias taiteilija on jo päättänyt julkisen toimintansa, mutta ehti vielä nähdä, lukea ja tarkistaa elämäkertansa, jonka luottotoimittaja David Sheff on laatinut yhdistellen aiemmin tekemiään syvähaastatteluja John Lennonin ja Yoko Onon kanssa ja täydentäen ne yksityiskohtaisilla ja empaattisesti Yokon näkökulmasta nähdyillä elämäntapahtumilla.
Avoimuudesta tiukkaan kontrolliin
Kuuntelen Johnin ja Yokon yhteislevyä Double Fantasy Johnin kuolinvuodelta 1980. ”Our life together is so precious together”. Levyn vuoropuheluissa on intiimiyttä enemmän kuin tarpeeksi, Yoko muun muassa ikään kuin masturboi Kiss Kiss Kiss -kappaleessa. Musiikin välityksellä olemme mukana, kuin ystävinä, Johnin ja Yokon elämässä, seuraamassa hyvin läheltä heidän suhdettaan.
John Lennonin kuoleman jälkeen kaikki kuitenkin muuttui vastakohdakseen, ja Yoko Ono sulkeutui moneksi vuodeksi ja kieltäytyi julkisista esiintymisistä. Meni kymmenen vuotta, ja aika oli kypsä siihen, että hänen Fluxus-aikaista tuotantoaan alettiin esitellä nykytaiteen museoissa. Vuonna 1991 toteutui retrospektiivinen näyttely, joka nähtiin Porin taidemuseossa, Reykjavíkin taidemuseossa ja Norjan Henie Onstadin taidemuseossa.

Kuuluisa Omena-teos, jota John Lennon puraisi kohtalokkain seurauksin.
Olin paikalla, kun käsitetaiteilija Yoko Ono oli juhlittuna vieraana Porissa. Birch Monologue –näyttelyssä oli teoksia 30 vuoden ajalta, käsitteellisiä sanateoksia, veistoksia, filmejä ja ääniteoksia. Tapahtuma oli ensimmäisiä merkkejä Onon taiteen tulevasta uudelleenarvioinnista.
Yhden teoksen teemana olivat varjot, ja suomalaiset nykytaiteilijat toimivat avajaisperformanssissa yhteistyössä Yoko Onon kanssa. Ono piirsi taiteilijoiden varjoja museon seinille. Taiteilijat pääsivät lähelle Yokoa. Olin kateellinen, sillä meidät toimittajat syötettiin sisään toimistohuoneeseen pieninä ryhminä ja tämän pohjalta mistään haastatteluista ei juurikaan voinut puhua.
Kysymyksiä sai olla, mutta ei John Lennoniin liittyvää. Kyselimme siis taiteesta. Mitä varjo tarkoittaa? Miten maailmanrauha saavutetaan? Haastattelusta tuli väkinäinen, mustat lasit etäännyttivät ihmisen jonnekin kauas.
Maailman kuuluisimpiin kuuluvan ihmisen on ollut pakko vetää rajaa ja tumma kalvo satunnaisten utelijoiden ja itsensä väliin. Jäljelle jäi vain etäistä taidepuhetta ja väsyneen ihmisen korrektia ystävällisyyttä.

Vuonna 1965 Yoko Ono esitti Cut Piece -performanssin Carnegie Hallissa New Yorkissa.
Yoko Onon merkitys alkaa avautua
Yoko Onon tunnetuin performanssi on Cut Piece, joka vuonna 1965 loi äärimmäisen tason hänen osallistaville, johonkin toimeen kehottaville teoksilleen. Hän istui lattialla sakset edessään ja kutsui yleisöä leikkaamaan hänen vaatteistaan palan. Alussa yleisö käyttäytyi hyvin korrektiksi, mutta pian tunnelma muuttui ahdistavaksi, kun nuoretmiehet rohkaistuivat ja leikkelivät yhä rohkeammin kangasta naisen yltä.
Yoko Onon esitykset avasivat tietä esimerkiksi Marina Abramovicin kaltaisille performanssitaiteilijoille. Yleisön mukaan kutsuminen oli uutta, uhriksi asettuminen vallankumouksellista. Feministinen pointti tuskin jäi keneltäkään huomaamatta Cut Piece -teoksen kohdalla. Onon varhainen käsitetaide ja toiminta George Maciunasin Fluxus-ryhmän mukana on merkittävää taidehistoriaa.
Kirjan prologiksi sijoitettu selostus Cut Piece -performanssista haluaa asettaa asiat perspektiiviin. Yoko Onolla oli oma historiansa, hän oli tunnettu taiteilija avantgardepiireissä ennen kuin hän tapasi John Lennonin.
Tähän kirjaan Yoko Onon kokonaista performanssi- ja käsitetaiteen teosten kuvailua ei kuitenkaan mahdu, kirjan kuvituskin on häkellyttävän niukkaa. Taiteelliseen uraan ja koko tuotantoon keskittyviä teoksia on etsittävä museokauppojen hyllyiltä.

Maailman kuuluisin pariskunta 21. marraskuuta 1980 kotinsa Dakotan edustalla.
Rock-maailman vihatuin on nykyään rakastettu
Monesti kuva Yokosta on värittynyt naisvihan ja rasismin ankeilla sävyillä. Yoko nähtiin ainoastaan sitä vasten, että hyvin pian sen jälkeen, kun hän ilmestyi kuvioihin, The Beatles hajosi. On vaikea käsittää vihan määrää, jonka miljoonat fanit suuntasivat häneen.
Kirja sisältää paljon Yoko-luonnehdintoja eri ihmisiltä, kuten Paul McCartneyn lausunnon: ”Itse pidin Yokoa ennen aika armottomana mimminä. Nykyisin en enää. Päinvastoin. Olen oppinut näkemään Yokossa rakastavan ja huolehtivan naisen.” Luulisi tämän hieman lepyttävän Beatle-faneja.
Jo ennen kuin David Sheff aloittaa kirjan kronologisen osuuden, hän nostaa esiin Yoko Onon toiminnan John Lennonin henkisen perinnön vaalijana, feministinä ja ajattelijana. Hän myös huomauttaa, että vasta viime vuosina Onon musiikin avantgardistisuus on saanut tilaa kuvataiteen rinnalla.
Kurt Cobain luonnehti häntä ensimmäisenä naispunkkarina. Pete Townshend käytti hänen taiteensa yhteydessä sanoja taideterrorismi, konflikti ja shokki. Kim Gordon, Laurie Anderson, Patti Smith, Thurston Moore, David Byrne – he kaikki ovat julistautuneet Yoko Ono -faneiksi.
Johnin ja Yokon varhaiset rauhanomaiset mielenosoitukset, laulut, juliste- ja mainostaulukampanjat ja elokuvat osoittavat, että ”Meillä oli Ono jo ennen kuin tuli Bono”. Kirjassa myös vahvistetaan Yoko Imagine-kappaleen toiseksi tekijäksi.
Yli puoli vuosisataa sitten luodut Yoko Onon ohjeet leviävät nykyään sosiaalisen median alustoilla.

77-vuotias Yoko Ono esiintyi Reykjavikissa 9. lokakuuta 2010. Hänen musiikissaan on sanottu kuuluvan muun muassa synnytyksen raivo, kauhu ja hurmio. Sairastumisensa jälkeen Yoko Ono on vetäytynyt julkisuudesta.
Sheff nostaa esiin teoksen, joka kuvastaa hänestä parhaiten Yoko Onon viestiä jälkipolville: Reykjavíkin lähellä Viðeyn saarella sijaitsevan teoksen Imagine Peace Tower. Teos on yhtä aikaa toivomuskaivo ja majakka. Viisitoista valonheitintä heijastaa taivaalle neljän kilometrin korkeuteen valopylvään. Toivomuskaivossa lukee Imagine Peace kahdellakymmenelläneljällä kielellä.
Teos sytytetään loistoonsa Yokon ja Johnin elämänhistorian tärkeinä päivinä, kuten Johnin syntymäpäivänä 9. lokakuuta ja Yokon syntymäpäivänä 18. helmikuuta sekä 8. joulukuuta, jolloin John ammuttiin. Valo on viisauden, eheytymisen, voimaantumisen valoa. Yoko Onon sanoma on pysynyt samana kaikki vuosikymmenet.
”On aika toimia. Ajattelee rauhaa, toimi rauhan puolesta, levitä rauhaa. Rauha on voimaa!”
Tiina Nyrhinen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.






