Kuvat: Otto Virtanen / WSOY
KIRJAT | Poissa jatkaa Kaukosen neljän vuoden takaisen Terapiassa-dekkarin tarinaa.
”Kaukonen osaa manipuloida tapahtumia niin, että lukija saa olla tarkkana koko ajan.”
ARVOSTELU

Martta Kaukonen: Poissa
- WSOY, 2025.
- 254 sivua.
Martta Kaukosen kolmesta dekkarista ensimmäinen, Terapiassa (2021), ja tämä kolmas, Poissa (WSOY, 2025), liittyvät toisiinsa päähenkilöiden kautta.
Näiden tarinoiden kautta tutut henkilöt ja tapahtumat saavat lopulta selityksensä. Terapiassa-kirjassa Ira on sarjamurhaaja, joka käy terapiassa Clarissa-nimisen suositun, julkisuudesta tutun terapeutin luona. Iran lapsuus oli kauhea eikä hän unohda mitään. Clarissan ja Iran suhde ei ole ongelmaton.
Poissa-kirjassa eletään vuotta 1995, jolloin poliisipariskunta Kerttu Leppänen, rikoskomisario ja Helsingin poliisin väkivaltayksikön johtaja, sekä hänen miehensä Esko Koivuvyö tutkivat naisen, perheväkivallasta kärsineen Saanan murhaa. Murhapaikalla on puukko, jolla naista ei kuitenkaan ole murhattu.
Samaan aikaan eletään vuodessa 2024. Menneisyyttä pohtivat Ira ja hänen isänsä, freelance-toimittaja Arto Haaleajärvi. Ira selvittää äitinsä kuolemaa ja vanhempiensa avioliittoa. Arto ehti 1990-luvulla kirjoittaa monesta rikollisesta ja saada muutaman vihamiehen.
Arto asuu tyttärensä kanssa ja rakastaa häntä omalla tavallaan. Arto yrittää varjella Iraa asioilta.
Iran äiti oli entinen Miss Suomi Marja Haaleajärvi (o.s. Niirala), joka kirjoitti kirjoja salanimellä Marja Simpukka. Ira hämmästelee äitinsä kirjoittamaa raadollista kuvausta perhe-elämästä ja on sitä mieltä, että se ei kerro totuutta.
* *
Kerttu opettaa poliisikorkeakoulussa ja ihmettelee tulevien miespuolisten poliisien mielipiteitä perheväkivallasta. Sama asia ihmetyttää kuin aina ennenkin: miksi nainen ei lähde väkivaltaisesta suhteesta?
Tarinan murhattu on perheväkivallasta kärsivä Saana Kolmisoppi, jonka Kerttu on pelastanut useamman kerran turvakotiin. Saanan väkivaltainen ex-mies Mika Rahusenkangas on kadoksissa ja hyvä ehdokas Saanan tappajaksi.
Kerttu kuolee hoivakodissa ja jättää perintönä kaiken, todistusaineiston ja tavaransa, Artolle ja määrää hänet tutkimaan Saanan murhaa. Miksi ruumiin vieressä on puukko, vaikka Saana tapettiin leipäveitsellä? Kertun jättämä todistusaineisto kuitenkin kotiaa ennen kuin Arto saa sen käsiinsä.
* *
Kirjailija Martta Kaukonen osaa manipuloida tapahtumia niin, että lukija saa olla tarkkana koko ajan. Päähenkilöt tietävät vain osan siitä mitä on tapahtunut ja he sotkeutuvat ihmisiin, joilla ei ole suoraa tekemistä rikosten kanssa. Logiikka tapahtumissa on se, että kuka tahansa lähipiirissä voi olla syyllinen, koston, vihan tai sattuman vuoksi.
Tarinan alku on edellistä kirjaa lukemattomalle todella avoin, mutta henkilöt tulevat nopeasti tutuiksi ja ovat mielenkiintoisia ja paljastukset oivaltavia.
Martta Kaukonen (s. 1976) on helsinkiläinen tv-elokuvien arvostelija ja kirjailija. Hän kirjoittaa tarkoin mietittyä, helposti luettavaa tekstiä. Kirjan loppua kohden yllätykset ovat liki uskomattomia, mutta hyvin perusteltuja.
Maija Kääntä
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sujuvan katsaus fysiikan löytöihin ja keksintöihin – arviossa Heikki Ojan Fysiikan sankareita viideltä vuosisadalta
KIRJAT | Professori Heikki Ojan esittelee tietokirjassaan henkilöhistorioiden kautta 42 fyysikkoa ja tieteen uudistajaa Blaise Pascalista Peter Higgsiin.
Suomalaisen runouden ihmeaikuinen Ilpo Tiihonen on saanut ehdottomasti ansaitun elämäkerran
KIRJAT | Pirkko Vekkelin erinomainen teos Mies, leikki ja ikävä avaa Suomen kolmanneksi parhaan runoilijan tarinaa.
Historia tulee eläväksi ja esitettäväksi – arviossa Lars Huldénin Kajaaninlinna 1636
KIRJAT | Tuomo Holopaisen ja Jaakko Salemaan suomentama Kajaaninlinna 1636 on yksi suomenruotsalaisen nykyrunoilijan Lars Huldénin vähemmän tunnetuista teoksista.
Polkuja on paljon, mutta riittääkö patikoijalle enää polttopuita? Arviossa neljä opasta päiväretkeilijöille
KIRJAT | Retkeilyn suosio tuottaa kirjoja, joissa reitit on esitelty huolella ja kiinnostavasti, mutta toisiin on ahdettu turhaa tavaraa.




