Kuva: Svart Records
LEVYT | Joni Ekman koirineen on neljättä kertaa täyspitkän kimpussa ja vinyylin mainostarra lupaa 100 prosenttia energiaa ja älykkyysosamääräksi puhdasta nollaa.
”Koiran kanssa rokataan ja säilytetään tietynlainen taiteellinen Status Quo.”
Vuh vuh! Joni Ekman koirineen on neljättä kertaa täyspitkän kimpussa ja vinyylin mainostarra lupaa 100 prosenttia energiaa ja älykkyysosamääräksi puhdasta nollaa. Asetan vinyylialbumin varovaisesti soittimeeni. Samalla päätän laittaa välittömästi virrat poikki, mikäli lupauksia ei lunasteta ja ensimmäisessä kappaleessa tärähtääkin muniinpuhaltelukomppi ylevällä Sartre-lainauksella.
Voin onneksi huokaista helpotuksesta. Joni Ekman yhtyeineen heiluttaa kollektiivista häntäänsä tutulla rokkipotkulla. Albumi tärähtää käyntiin vanhan ajan kunnollisella AC/DC-riffillä, joita tunnetusti on hyvin vaikea vastustaa. Kaverikseen riffi saa pian viettelevän Chuck Berry -lickin. Let There Be Rock. Kuten hyvin tiedetään, oikeanlaisessa rock-juntassa saavutetaan tietynlainen transsimainen tila, jossa rokataan rokkia laulamalla siitä, että rokataan rokkia. Kappaleen nimi on Mä rokkaan. Myös kalsarit mainitaan jo tokassa rivissä.
Toisessa biisissä nykivät Thin Lizzy -kitarat Jailbreak-hengessä. Vaikutteita ammennetaan. Härmän jätkä on napakka purkkapoppimainen rokki, jossa falsettilaulut ovat kohdillaan The Sweetin parhaita juttuja mukaillen. Vinyylillä soundi puree hyvin ja soitossa välittyy kautta linjan kunnollinen luukutuksen maku. Albumin stemmakitarat ovat kautta linjan nautinnollista ja miellyttävää rock-kuvastoa kuin suoraan nuhjuisesta Suosikin julisteesta.
Nelihenkinen Joni Ekman & Koira on myös varta vasten sonnustautunut kantta varten ja nojaa vanhaan autoon. Rumpali Jupe on löytänyt jostain talikon. Basisti Villellä on komea karvahattu ja kitaristi Akselilla kumisaapas rennosti auton takapuskurilla. Bändin keulahahmo Joni Ekman tyytyy poseeraamaan viehkosti rikkinäisissä farkuissa. Julkaisen levyä kuunnellessani kuvan vinyylistä instagramissa. Saan tarinaan vastaukseksi: “Onko kuvan keskellä Brad Pitt?”
* *
Mutta takaisin itse levyyn. En ryyppää enää käsittelee klassista irtautumista tuskaisuudesta ja tarvetta muuttaa suuntaa. Sen verran ryöttäiseksi homma on äitynyt, että saippuakin koetaan keinoksi uudistua. Biisi tuo osuvasti mieleen puolipäivän jälkibitteriset röyhtäisyt ja suuhun hajoavat, vapisevin käsin käärityt tötterösätkät. Muutoksen tuulet puhaltaa.
Silti meno kutsuu seuraavilla raidoilla jälleen menemään jutilana eteenpäin. Suoraan lavoille kamoja rääkkäämään ja tottahan toki myös laivoille buffettipöytään.
Älykkyysosamäärän alkaisuudesta vahvan todisteen antaa Beibi tahtoo pitsaa. Kuuntelin kappaleen useita kertoja enkä tosiaan löytänyt siitä mitään sen syvempää merkitystä. Mainiota. Kyllä siinä nyt pitsaa ihan selvästi kaivataan ja tämä tuottaa ongelmia. Sellaista se joskus on. Ongelmat toimivat perinteisesti bluesin polttoaineena. Joni Ekmanin & Koiran rockissa on jotain hyvin piristävän vilpitöntä ja lapsekkaan riemukasta.
Tiedotteessa mainitaan, ettei yhtye tee poikkeusta hyväksi havaitusta linjasta. Tämä lopulta on myös Ekmanin ja Koiran albumin ehkä ainoa miinus. Rasvaisten rokkien ja sielua kourivien nahkaliivitunnelmien sekaan olisi ehkäpä sopinut pieni tauko, jonka aikana paalujunttakoneen käyttäjä taittelisi auki voipaperiin käärityn leipänsä tai ehkäpä tilaisi kanttiinista munkkipossun, ellei peräti kampaviinerin.
Toki tiedämme Joni Ekmanin kunnostautuneen muissa projekteissaan monipuolisemman ilmaisun parissa, joten tarvetta laajentaa pakkaa ei varsinaisesti ehkä ole. Koiran kanssa rokataan ja säilytetään tietynlainen taiteellinen Status Quo.
XL4 (Svart, 2025) ansaitsee komeat neljä tähteä ja viides tähti on lähellä jo viittauksesta Mican, Peten, Jaken, Elon, Jamin ja Tontsan bändiin. Kauniista pedosta nytkin on kyse. Hyvä tyypit, painakaa hiileen!
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ghosts On TV postrockailee komeasti – arviossa Iridescent
LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kolmas albumi yhdistelee post rockin, shoegazen ja taiderockin maailmoja hallitulla jännitteellä.
Social Distortion palasi levytyskantaan 15 vuoden jälkeen – arviossa Born To Kill
LEVYT | Kalifornialaisen punk rock -yhtyeen biisikynä on tallella, samoin tarttuva karheus.
Levykatsaus: Joni Ekman, M. I. Laine & Sortumavaara, Smaragdi, Lintudisko, Fleur
LEVYT | Jani Tuovinen kuunteli kolme seiskatuumaista ja kaksi digisingleä. Kotimaista satsia höystää herkku Hollannista.
Suuria syvyyksiä pienten pintojen alla – arviossa Väinö Karjalaisen Birch Bark Letter
LEVYT | Väinö Karjalaisen ”environmental music” -teos Birch Bark Letter koostuu yhdeksästä pienestä ambient-teoksesta, jotka ammentavat vaikutteensa luonnosta.