LEVYT | Muusikkopariskunta Ile Kallion ja Kaija Kärkisen ensimmäinen yhteinen livealbumi äänitettiin vuosi sitten Espoon Sellosalissa.
Avainsana / tagi
rock
Markus Krunegårdin palo suomenkieliseen ilmaisuun tuottaa vahvaa tulosta – arviossa Nokia & Ericsson
LEVYT | Ruotsinsuomalainen lauluja-lauluntekijä hyödyntää hienosti isoja melodiakaaria, muttei silti luovu pienestä ja intiimistä tavastaan kertoa tarinaa.
Sami Yaffan Mad Juana -yhtyeen 1990-luvun esikoislevy Skin of My Teeth ensimmästä kertaa vinyylillä
LEVYT | Onko monen unohtaman tai tyystin sivuuttaman ryhmän levy kestänyt aikaa? Millaisia ajatuksia se herättää yli 25 vuotta julkaisemisensa jälkeen?
Pitkältä tauolta palaava The Hives ei luovu energiasta, päällekäyvyydestä tai rouheista iskusävelmistä
LEVYT | Ruotsalainen garagerocksuosikki pitää kiinni ydinasioistaan kuudennella studioalbumillaan The Death of Randy Fitzsimmons.
Queens of the Stone Age palaa ajattoman jumittelunsa pariin – arviossa In Times New Roman
LEVYT | QOTSAn sulan metalliset nesteet liikkuvat yhä verevästi rockyhtyeen jumittelugeeneistä ja kertyneistä kilometreistä huolimatta.
Turkki pörrössä Apinalinnaan – arviossa Kissa-yhtyeen kakkosalbumi
LEVYT | Günter Kiviojan johtama popmelodinen rokkikone jalostuu Apinalinna-albumillaan entistä linjakkaammaksi.