Valokuva | Poikkeustila-sarjassa ihmiset kuvaavat sitä, miltä heidän maailmansa näyttää nyt. Kimmo Ylönen vietti viikonlopun kaukaisella, noin 60 hengen asuttamalla Norrskatan saarella.
Avainsana / tagi
karanteeni
50 erinomaista elokuvaa koronan aikana katsottavaksi – Kulttuuritoimituksen vinkit
Elokuva | Kulttuuritoimituksen tekijät suosittelevat erinomaisia elokuvia koti-iltojen iloksi. Mukana on kaikkea komediasta uuteen aaltoon ja tieteisleffoista dokumentteihin.
Poikkeustila #1: Martti Huoviala, koululainen
Valokuva | Poikkeustila-sarjassa ihmiset kuvaavat sitä, miltä heidän maailmansa näyttää nyt. Sarjan aloittaa seiskaluokkalainen Martti, joka opiskelee nyt etäkoulussa eli kotona.
Onneksi meillä on internet, kevät ja ulkoilma – Juha Voitila on tuntenut itsensä vangiksi Fuengirolassa
Marita Salonen kirjoittaa kolumnissaan ulkonaliikkumiskiellosta, jääkiekkolegenda Vellu Ketolasta sekä yrittäjien ja taiteilijoiden koronaryhmästä: ”Voitaisko tehdä yhteispäätös, että KUKAAN ei mene illalla ’ulos’ baariin tai ravintolaan ennen kuin tämä tilanne on ohi?”
Tuubaa kiikkustuolissa – koronabändi Corona Kings levyttää etänä kuumeisesti, levy julki perjantaina 27.3.
Musiikki | Marita Salonen | Mitä muusikko tekee, kun työt loppuvat kuin seinään? Soittaa tietenkin! Ville Lehtovaara aloitti työttömien kavereidensa kanssa korona-antidepressioprojektin.
Kirjoituskilpailu: Kirjoita meille lyhytnovelli! Osallistumisaika päättyy 2.4. kello 23.59
Kulttuuritoimitus järjestää lukijoilleen avoimen kirjoituskilpailun, jonka tarkoituksena on ikuistaa pala historiaa tästä poikkeuksellisessa maailmantilanteesta lyhytnovellien muodossa.