MUSIIKKI | Folklandia-risteily on kattaus vilpitöntä yhteisöllisyyttä ja kansanmusiikin rajattomuutta, jonka parissa on hämmentävän helppo rentoutua ja löytää uusia elämyksiä.
Avainsana / tagi
kansanmusiikki
Rahvaanmusiikkia luomuna ja bulgarialaisittain – Luomuduo ja DANTCHEV:DOMAIN Telakalla
KONSERTTI | Rahvaanmusiikin kerho on toiminut Tampereella jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Torstaina Telakalla kuultiin muun muassa surulaulu kuningatar Elisabet II:lle.
Värttinä kiertää maata 30-vuotiasta Oi Dai -albumia juhlien, mutta yllättää yleisön heti lavalle astuessaan
KONSERTTI | Kansainvälisesti menestyneenä maailmanmusiikkiyhtyeenä tunnettu Värttinä juhlii Oi Dai -läpimurtolevynsä kolmekymppisiä, mutta ei malttanut Tampereen konsertissaan olla esittämättä parhaita biisejä muiltakin albumeiltaan.
Parasta juuri nyt: Kesälevyt-spesiaali!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kari Pitkänen on kuunnellut kansanmusiikkia, Huojuvaa latoa, vibrafonia ja Sibeliusta.
Korona-ajan ajatukset, kadonneiden sukulaisten rohkeus ja meren voima inspiroivat Anna Dantchevin uutta albumia
MUSIIKKI | Anna Dantchevin yhtyeen Dantchev: Domainin esikoislevy törmäsi koronamuuriin. Kesäkuun alussa julkaistaan tarinankertojan kakkosalbumi The Lions We Are.
Katrillia, masurkkaa ja polskaa heviotteella – arviossa Ritva Neron Immortal Tradition
LEVYT | Kansanmusiikkiin nojaavassa metallissa ei ole mitään uutta, mutta Ritva Neron soundi on silti raikas. Tuplabasarirumpujen ja sähköbasson hevitaustan päällä soivat avainviulu, sopraanosaksofoni ja säkkipilli.