Katrillia, masurkkaa ja polskaa heviotteella – arviossa Ritva Neron Immortal Tradition

18.01.2022

Kuvat: Tiia Öhman / Bafe’s Factory

LEVYT | Kansanmusiikkiin nojaavassa metallissa ei ole mitään uutta, mutta Ritva Neron soundi on silti raikas. Kitarat on jätetty kaappiin ja tuplabasarirumpujen ja sähköbasson hevitaustan päällä soivat avainviulu, sopraanosaksofoni ja säkkipilli.

”Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Ritva Nero: Immortal Tradition

  • Bafe’s Factory, 2022.
  • Kuuntele: Spotify.
Suomessa on erinomaista metallimusiikkiosaamista ja paljon rikasta kansanmusiikkiperinnettä. Myös kansanmusiikin ja metallin yhdistämisestä on monia hienoja esimerkkejä. Ritva Nero on samoilla apajilla, mutta hieman poikkeuksellisella otteella. Tavallisesti folkkimetallia paukutetaan normaaleilla hevisoittimilla, mausteena sitten säkkipillejä ja muita perinnesoittimia, mutta Ritva Nero vetää omaa kansanmusiikkiheviään ilman kitaroita.

Hevin puolella kuitenkin ollaan, sen varmistaa taustalla paukuttava Jani Snellmanin sähköbasson ja Patrik Fältin rumpujen muodostama rytmiryhmä. Sen päälle kuullaan sitten Sanna Salosen sopraanosaksofonia, Emilia Lajusen avainviulua ja Petri Praudan säkkipilliä. Musiikillisesti nojataan vahvasti vanhoihin kansantansseihin: trepatskaan, sottiisiin, masurkkaan, maanitukseen, polskaan, polkkaan, katrilliin ja niin edelleen. Kaikki levyn kappaleet ovat instrumentaaleja.

Minun ei tarvitse hakea mielleyhtymiä pitkään: avainviulu on aivoissani syvästi kytkeytynyt Nordmanin musiikkiin. Nordmanin paria ensimmäistä levyä tuli luukutettua 1990-luvulla paljon. Siinä missä Nordman on kansanmusiikkivaikutteista poppia, Ritva Neron instrumentaalimusiikki on selvästi enemmän kansanmusiikkia uudenlaisilla sovituksilla.

Pidän Ritva Neron konseptista ja soundista. Ensialkuun jäin miettimään, missä tilanteessa tätä nyt sitten kuuntelisi. Nordmanin pop-vetovoimaa Ritva Nerolla ei ole – ei tarvitse kuin mainita nimi, niin aivoistani singahtaa sikermä Nordmanin hittejä soimaan, enkä usko, että nämä kansanmusiikkibiisit ihan sillä tasolla toimivat. Mutta ehkäpä bändin (tai levy-yhtiön) käyttämä ”party metal folk”-nimitys antaa vihjettä. Kyllä tämä liikkumaan pistää, sen verran vetävää menoa Ritva Nerolla on. Näillä biiseillä saa bileiden lisäksi mukavasti puhtia kotitöihin, ja eivätköhän nämä treenilistoillekin solahda oikein mukavasti. Ritva Nero on myös epäilemättä livenä elämys.

Itselleni parhaita paloja löytyy heti levyn alusta, sinkkuna julkaistu Trepatska Thrasher on kova veto. Myös sen perään laitettu Slayer of Schottische -sottiisi potkii oivasti. Levyn loppupuolelta löytyvä Rutvan polkka on sekin melkoinen bängeri. Immortal Traditionin (Bafe’s Factory, 2022) maukkain tunnelmapala löytyy kuitenkin levyn keskeltä: Rahapolska Helsingistä on rauhassa rakentuva ja todella hypnoottinen biisi. Ritva Neron biisit ovat kaikkiaan hauskaa, virkistävää ja menevää hevikansanmusiikkia.

Ritva Nero sai alkunsa vuonna 2017, kun Sanna Salonen teki maisterintutkintoaan Sibelius-akatemian kansanmusiikin laitokselle. Lähtökohtana oli yhdistää 1800-kansantansseja tuplabasarihevirumpuihin niin, että hevirummuista saataisiin energinen tausta hukkaamatta kansantanssien melodisia sävyjä. Kansanmusiikkilaitokselta löytyivät bändin muut solistit. Rumpuihin pyydettiin Fält (Brymir, Feastem), joka tunnettiin nopeista tuplabasareistaan. Snellman löytyi basistiksi Poets of the Fallin riveistä.

Yhtye on jo ehtinyt esiintyä useilla kansanmusiikkifestivaaleilla ja levyn ilmestymisen myötä kysyntä tuskin laskee.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua