Galleriakatsaus | Kulttuuritoimitus tutustui myös Sara Kovamäen töihin Laikun galleriassa, kolmeen keramiikkataiteilijaan Rongassa ja Kuvajournalismi-kilpailun satoon Nykyajassa.
Avainsana / tagi
Himmelblau
Kohti kesytöntä: Samuli Heimosen siisti koirasusikonsepti saa uutta voimaa piirrosten vilpittömyydestä
Kritiikki | Katri Kovasiipi | Samuli Heimosen näyttely Himmelblaussa alkoi ennen kuin edellinen Kangasala-talossa päättyi. Nyt häneltä nähdään jotain ihan uutta, piirroksia.
Museoiden yö Tampereella: lämäreitä, maaliteloja, intialaisia tansseja – ja kaiken kruunaava täysikuu
Museot | Kulttuuritoimitus | Marja ja Eero Aaltio, Eetu Haverinen, Antti Lähde ja Marja-Liisa Torniainen kiersivät lauantaina Museoiden yössä muistilehtiöineen ja kameroineen.
Samuli Heimosen pedot nyt Himmelblaussa: ”Koira on ihmisen luomus ja olemassa vain ihmisen ansiosta”
Kuvataide | Antti Lähde | Vuoden 2008 nuori taiteilija kuroo uudessa yksityisnäyttelyssään umpeen tilaa suden ja koiran välillä. Jokainen koira on edelleen mahdollinen susi.